4.3.2018
Eerik Pietarinen nappasi kauden toisen voiton Joensuun SM-rallissa Škoda Sponsoroi

Kuva: Hannuphoto/Hannu Rainamo

4. maaliskuuta 2018. Rallin SM-sarjan kauden 2018 kolmas osakilpailu ajettiin Joensuussa SM-Itärallin merkeissä. ŠKODA-kuljettajat miehittivät jälleen kärkisijat. Tällä kertaa nopein oli 24-vuotias tuusulalainen Eerik Pietarinen. Pietarinen nappasi johdon heti ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien ja oli lopulta 10,7 sekuntia toiseksi tullutta Teemu Asunmaata nopeampi. Kolmanneksi kilpailussa ajoi venäläinen Nikolay Gryazin, joka jäi Pietarisesta 24,7 sekuntia.

Joensuun rallitiet sisältävät toinen toistaan hurjempia nypyn ylityksiä ja hyppyjä, eikä niitä turhaan kutsuta vuoristoradoiksi. Myös Pietarinen pääsi taiteilemaan luonteikkailla teillä.

– Tämä oli meiltä oikein hyvä ralli. Nyt meillä oli myös puhtaammat tiet kuin Mikkelissä, joten ei tarvinnut toimia muille aura-autona. Tiet olivat kyllä aivan upeita. Jokunen risteys tuli silmille, mutta muuten päästiin nauttimaan niistä oikein kunnolla, Pietarinen tunnelmoi rallin maalissa.

SM-sarja siirtyy seuraavaksi reilun parin kuukauden mittaisella tauolle ennen sorakauden alkua. Pietarinen odottaa innoissaan tulevia kesäralleja ja haluja olisi lähteä kokeilemaan vauhtia myös ulkomaille.

Kuva: @hannuphoto, Hannu Rainamo

– Nyt varmaan tehdään tässä ihan muutakin kuin rallia, mutta toki se läsnä on jossain määrin koko ajan. Lataudutaan tässä hyvin soraralleihin ja kauden loppupuoliskoon tiiviin talvipaketin jälkeen. Katsellaan myös tässä toki, jos olisi ulkomaille mahdollisuutta lähteä kisaamaan, mutta se vaatii aina omat lisäpanostuksensa, Pietarinen sanaili.

Hallitseva suomenmestari Teemu Asunmaa ei ollut täysin tyytyväinen kilpailusuoritukseensa, eikä talvikauteen.

– Ei tätä voi oikein hyväksikään suoritukseksi sanoa, mutta nyt on tämä kilpailu ajettu. Paljon jää parannettavaa kesälle.

Tuloksia, SM-Itäralli, Joensuu 3.3.2018

Kuva: @hannuphoto, Hannu Rainamo

Kuva: Hannuphoto/Hannu Rainamo