1.10.2021
Kuusamon ruskaretki hurmasi ŠKODA-kesäkilpailun voittajat Ajankohtaista & Uutta

Miltä kuulostaa syksyn väriloisto, Kuntivaaran ruskaretki, seitsemän tähden savusaunaelämys, porojooga ja kaiken huipennuksena huikaiseva koskenlasku? Kaikki tämä sai ŠKODA Huoleton -kesäkilpailun voittajat suorastaan pyörälle päästään.

TEKSTI Sari Okko, KUVAT Esko Tuomisto

Kesän aikana Škodan koeajon tehneiden kesken arvottiin syksyn kunniaksi kaksi all-inclusive -ruskaretkeä Kuusamoon. Onni suosi kahta pariskuntaa ja voitto istui kaikin puolin kuin nenä päähän jättimäisillä yllätyksillä höystettynä.

”Kun saimme tiedon voitosta, olimme juuri ajamassa Enontekiön Hettaan. Totesimme sähköpostin luettuamme, että taidamme lähteä pohjoiseen pian uudestaan. Suunta on meille erittäin mieluisa, sillä jonkin sortin Lapinhulluus on meitä puraissut”, Rami Hirvikorpi ja Maarit Niemelä kertovat.

Riitta ja Christian Vuorenvirralle voittoreissu osui hyvään saumaan. Christian oli jo salaa miettinyt yllätysreissua ja nimenomaan ruskamatkaa Kuusamoon 10-vuotishääpäivän kunniaksi. ”Ja sitten vaimo tulee ja sanoo, että olemme voittaneet juuri sellaisen matkan”, Christian hymyilee.

Ruskaretkeläiset majoittuivat Isokenkäisten Klubille ”lasi-igluun” eli AuroraHutiin. Yöpyminen Heikinjärvellä kelluen oman laiturin nokassa oli huikea kokemus.

Kelluntaa Heikinjärvellä lasi-iglussa

Kun pariskunnat laskeutuivat lentokentälle Kuusamoon, odottamassa oli viikonlopun ajoja varten ladattavat hybridit Octavia Combi iV ja Superb Combi iV. Majoittuminen vei Isokenkäisten Klubille ”lasi-igluun” eli AuroraHutiin ja kellumaan Heikinjärvelle oman laiturin nokkaan.

”Todella komea paikka lähellä Venäjän rajaa. Revontulia tai täysikuuta emme tällä kertaa nähneet, mutta kokemus oli upea ruskan värejä ja ympäröivää luontoa heijastavan järven päällä”, Maarit ja Rami kertovat.

Riitta ja Christian ovat samaa mieltä. ”Kuusamo tarjosi huikean elämyksen ja meille ikään kuin Lapin kutsun mennä uudestaan. Haluamme viedä myös 8- ja 6 -vuotiaat lapsemme moikkaamaan joulupukkia nyt, kun se on vielä ajankohtaista.”

ŠKODA Huoleton -kesäkilpailun voittajat Kuntivaaralla. Vasemmalta Christian ja Riitta Vuorenvirta, Maarit Niemelä sekä Rami Hirvikorpi.

Opastettu Kuntivaaran ruskaretki hurmasi hulppeilla maisemillaan, tarinoillaan, hippiäisillään ja kuukkeleillaan.

Taivaallinen seitsemän tähden sauna

Lauantaina ruskaryhmä suuntasi opastetulle retkelle Kuntivaaran huipulle. Retken aikana päästiin kuulemaan tarinoita luonnosta ja ihailemaan henkeäsalpaavia maisemia – sekä bongaamaan hippiäisiä ja kuukkeleita. Kuntivaarasta löytyy myös karhujen katselupaikka, mutta otsot pysyivät tällä reissulla piilossa.

Ilta huipentui Seitsemän tähden savusauna -elämykseen, jonka autuuden voi perimätietojen mukaan ymmärtää vain se, joka on sen kokenut. Kerrotaan, että savusaunan tuoksu ja oman metsän rapsakan kuivilla koivuhaloilla lämmitetyt lempeät löylyt turvehoitoineen ja tuhannen kivikilon kiukaineen jättävät saunakävijöihin pysyvän muistijäljen.

Saunan nimi viittaa tähtikuvio Otavaan, mutta myös siihen, että viiden tähden hotelliluokittelu tuntuu kuusamolaisittain hieman vaatimattomalta. Ei ihme, että sauna on palkittu Authentic Finnish Sauna Experience -laatusertifikaatilla.

”Taivaallinen ja todellakin seitsemän tähden kokemus”, retkikunta tuumii.

Porojooga Kujalan porotilalla osoittautui rauhoittavaksi luontoelämykseksi. Kuka on tehnyt ´alaspäin katsovan porokoiran´ porontalja joogamattonaan? (@munpolkujooga, @kujalanporotilasince1860)

Porojoogasta huimaan koskenlaskuun

Sunnuntaiaamu vei porojoogaan, joka tarkoitti leppoisaa yhdistelmää Kujalan porotilaan tutustumista, tarinoita ja luontohyvinvointia. Tässä joogastudiossa seininä oli porotokka, kattona taivas ja joogamattona porontalja.

”Ei sitä ihan heti olisi ajatellut menevänsä keskelle kylmää peltoa joogaamaan porojen kanssa. Oli rauhoittava tunnelma ja aika ainutlaatuinen elämys tehdä ´alaspäin katsovaa porokoiraa´, kun porot kulkivat vieressä”, Riitta, Christian, Maarit ja Rami sanovat.

Retki huipentui koskenlaskuun Kuusamon Kitkajoella, jonka vahvuuksiin kuuluvat vaihtelevuus ja monipuoliset reittivaihtoehdot, jotka on numeroitu vaikeuskertoimilla yhdestä kuuteen. Škodan ruskaryhmä pääsi kokemaan koskenlaskua asteikolla 1-3 seitsemän laskun ja yhden välietapin taktiikalla.

”Oli upeaa nähdä koskimaisemia ja rantatörmäitä sekä kuulla kosken pauhu, vaikka meno oli välillä jopa hurjaa. Vauhti vain kiihtyi matkan edetessä”, koskenlaskijat kommentoivat.

Koskenlasku Juumassa sai veden pärskimään ja tunteet pintaan. Matkaan kuului seitsemän laskua, joiden edetessä vauhti kiihtyi.

Sopii koko perheelle

Jos ruskareissu pitäisi tiivistää muutamaan sanaan, niin matkaa kuvailtaisiin esimerkiksi näin: ”Mahtava viikonloppu. Järjestelyt oli tehty viimeisen päälle. Kaikki meni nappiin. Upea matkakohde.”

Koska Christian tunnustautuu historiafriikiksi, erikoismaininnan saa vielä ajaminen historiallisena sotatienä tunnettua Rukajärven tietä pitkin.

Škoda osoittautui matkalaisille uudeksi kokemukseksi ja kiinnostavaksi vaihtoehdoksi. Ramin, Maaritin, Riitan ja Christianin kiinnostuksen kohteita ovat mm. Octavia iV, Superb iV, Enyaq iV ja Kodiaq. Autoissa yhdistyvät mm. paras hinta-laatu-suhde, turvallisuus ja tilavuus.

”Škoda olisi juuri sopiva meidän perheellemme”, Riitta ja Christian toteavat.

ŠKODA ENYAQ SPORTLINE iV 80x pääsi syyskuussa katsastamaan komeat Kuusamon ruskamaisemat.