ŠKODA Secto Rally Finlandin viralliseksi automerkiksi

14. tammikuuta 2022. Jo 71. kertaa Keski-Suomen sorateillä tulevana kesänä, 4.-7.8.2022, ajettava Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland ja Škodan suomalainen maahantuoja Helkama-Auto Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuosille 2022–2023. Yhteistyön myötä Škodasta tulee MM-rallin virallinen automerkki ja kisajärjestäjä AKK Sports Oy saa käyttöönsä laajan valikoiman ajoneuvoja.
Kuva: Meritapix / Merita Mäkinen

Škodan yli 100-vuotias brändi on tuttu niin innovatiivisista henkilöautoista kuin menestyksekkäästä moottoriurheilusta. ŠKODA on vuosi toisensa jälkeen ollut yksi Suomen suosituimpia henkilöautomerkkejä, ja samalla niittänyt menestystä myös autourheilussa.

Tänä vuonna autourheiluväen mielenkiinto kohdistuu Škodan osalta erityisesti FABIA R5 -autolla sekä SM- että MM-sarjoissa kilpailevaan parivaljakkoon Emil Lindholm-Reeta Hämäläinen. Lindholm ja Hämäläinen voittivat viime vuonna rallin suomenmestaruuden ŠKODA Fabia R5 -autolla ja muun muassa Espanjan MM-rallin WRC3-luokassa.

Uuden yhteistyösopimuksen myötä AKK Sports Oy:n ja Helkama-Auto Oy:n kumppanuus vahvistuu entisestään, kun viime vuoden Rovaniemen MM-rallista eli Arctic Rally Finlandista alkanut yhteistyö laajenee luontevasti entistäkin mittavammaksi koskemaan Secto Rally Finlandia.

ŠKODA toimittaa ralliorganisaatiolle sähköä hyödyntäviä henkilöautoja, kuten Vuoden Auto Suomessa 2022 -tittelin voittaneita ENYAQ iV -malleja. Tämä on ensimmäinen kerta Suomen MM-rallin historiassa, kun kisaorganisaation käytössä on täyssähköisiä autoja. ŠKODA-brändi näkyy myös eri puolilla MM-rallin isäntäkaupungissa Jyväskylässä 4.–7. elokuuta ajettavan sorateiden Grand Prix:n yhteydessä.

– Secto Rally Finland ja ŠKODA sopivat mainiosti yhteen. Molemmat ovat maailmankuuluja autourheilubrändejä, minkä lisäksi ŠKODA on pidetty automerkki myös monen suomalaisen arjessa. Tämän sopimuksen myötä pystymme yhdessä Helkama-Auton kanssa varmistamaan hienojen MM-rallielämysten tarjoamisen, sillä Škodan laajalla ja laadukkaalla mallistolla on ensiarvoisen tärkeä asema, kun organisaatiomme järjestää kansainvälistä autourheilun huipputapahtumaa Jyväskylässä. Niin ikään vastuullisena autoalan toimijana ŠKODA sopii erinomaisesti kumppaniksemme samalla, kun rallin MM-sarja kokee tulevalla kaudella suuren uudistuksen siirryttäessä hybriditeknologiaan Rally1-kuninkuusluokassa, AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Riku Bitter sanoo.

– ŠKODA ja moottoriurheilu kuuluvat yhteen yli 120-vuotisen historian kautta. Koska moottoriurheilu on osa Škodan DNA:ta, yhteistyö AKK Sports Oy:n järjestämän Secto Rally Finlandin kanssa sopii toimintaamme luontevasti. Olemme ylpeitä siitä, että voimme olla mukana perinteikkäillä ja ympäri maailmaa tunnetuilla rallierikoiskokeilla, joilla nähdään varmasti myös kymmeniä FABIA R5-ralliautoja. Meille merkittävän yhteistyön ja ENYAQ iV:n Vuoden Auto Suomessa 2022 -juhlavuoden kunniaksi ŠKODA näkyy monin tavoin myös rallikaupungin katukuvassa, Helkama-Auton viestintäpäällikkö Kari Aalo sanoo.

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki