Asunmaa Škodan uudella Fabia RS Rally2:lla Jyväskylän SM-ralliin

28.2.2023. Ralli SM-sarjan SM1-luokan pistejohdossa ajavat Škoda Motorsport Suomen Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki esittelevät uuden Škoda Fabia RS Rally2:n ralliyleisölle tulevana viikonloppuna Suomen MM-rallimaisemissa Jyväskylässä. Kaksikko starttaa uutuusautollaan talvikauden viimeiseen SM-ralliin lähtönumerolla 1. SM1-luokan yhteispisteissä kolmantena ajavat Lauri Joona ja Tuukka Shemeikka lähtevät reitille tutulla Fabia Rally2 Evolla numerolla 3.
Kuva: Juho Mäyry

Škoda Motorsport Suomi esittelee jo ennen SM Jyväskylän Talvirallin starttia Jyväskylässä tulevana perjantaina medialle uuden Škoda Fabia RS Rally2 -auton, jolla SM1-luokan johdossa ajava Teemu Asunmaa starttaa muutamaa tuntia myöhemmin ralli SM-sarjan talvikauden päätösosakilpailuun. Esittelijänä toimii 2022 WRC2 mestari Emil Lindholm, ja tilaisuudessa paikan päällä ovat Lindholmin ja Asunmaan lisäksi TGS:n tiimipäällikkö Toni Gardemeister sekä Secto Rally Finland 2023 edustaja kertomassa tulevan kesän MM-rallin viimeisimmistä uutisista.

Paria tuntia myöhemmin myös ralliyleisö näkee uuden Škoda Fabia RS Rally2:n tositoimissa, kun Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki starttaavat uutuusautolla ensimmäisinä klo 19:01 Jyväskylässä Killerin raviradan 2,0 km yleisöerikoiskokeelle. Ralli jatkuu lauantaina kuudella erikoiskokeella, joiden kokonaispituus on 85,58 km. Reitti kiertää Suomen MM-rallista tutuilla alueilla, sillä päivän aikana rallia ajetaan muun muassa Palsankylässä, Parkkolassa, Kuohussa sekä Vellipohjassa. Tiedossa on siis runsaasti Keski-Suomen klassikkoralliteitä talviasussa.

Rallin keskitetty huoltoparkki sijaitsee Killerin raviradalla. Lauantain aikana kilpailijat käyvät 30 minuutin huollossa kahdesti. Ensimmäisen kerran alkaen klo 12:42 ja toisen kerran alkaen klo 15:27. Kilpailun maaliin Killerille ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan lauantai-iltana alkaen klo 18:39.

Škoda Motorsport Suomen Teemu Asunmaata ja Lauri Joonaa Jyväskylässä ajattaa Toni Gardemeisterin johtama TGS Worldwide. Lisäksi SM1-luokan Škodilla viikonloppuna SM-pisteistä kilpailevat muun muassa Juha Salo, Jari Huttunen, Juuso Metsälä ja Anssi Rytkönen sekä kuusi muuta Škoda Fabia -autokuntaa.

SM Jyväskylän Talviralli kilpailu on lisäksi uuden Baltic Sea Rally Championship-sarjan avauskilpailu. Kyseinen sarja on syntynyt loppuvuoden 2022 ja talven 2023 aikana neljän eri maan Autourheiluliittojen yhteisenä projektina. Sarjan taustalla ovat Suomen (AKK) lisäksi Viron (EASU), Latvian (LAF) ja Liettuan (LASF) lajiliitot. Sarjassa ajetaan jokaisessa neljässä järjestäjämaassa yksi osakilpailu.

SM Jyväskylän Talvirallin reitille starttaa kaikkiaan 149 autokuntaa.

#1 Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia RS Rally2:

”Pikkutestejä on ajettu, autoa on hierottu niissä ja yritetty löytää itselleni sopivia säätöjä. Aika paljon olemme kaikenlaista kokeilleet ja tietoa on tullut runsaasti. Ei me olla ihan vielä valmiita, mutta ajamme vielä ennen kisaa yhden testipäivän, jonka jälkeen olemme valmiita starttaamaan Jyväskylään”.

”Kysymyksessä on hyvin erilainen auto kuin sen edeltäjä oli. Autot mitat ovat muuttuneet, autossa on pidempi akseliväli ja autona se on erilainen. Vaikea verrata edeltäjään nähden. Uutuus on rauhallisempi ajaa ja autossa on vääntävämpi moottori sekä uusia hienoja ominaisuuksia elektroniikan puolelta. Käyttäjälle tarjolla on paljon hyviä juttuja. Uusi Škoda on kaikilta osin rauhallinen ja vakaa auto käsitellä”.

”Voittamaan lähdetään. Luvassa on MM-rallimme tiestöä talviolosuhteissa. Veikkaan, että tiet ovat aurattuina kapeampia kuin kesällä. Keski-Suomessa on onneksi lunta aika paljon ja korkeat lumipenkat, joten hieno talviralli tiedossa”, Asunmaa toteaa.

#3 Lauri Joona – Tuukka Shemeikka Škoda Fabia Rally2 Evo:

”Perinteistä keskisuomalaista rallitiestöä tiedossa. Saas nähdä, miten tiet talvikelillä eroavat kesäolosuhteista, kun mutkia ei pääse enää leikkaamaan. Erikoiskokeiden nimien perusteella aika legendaa-risen oloista tiestöä on luvassa”.

”Meille edellinen kilpailumme Ruotsin MM-ralli oli hyvä kisa, josta saimme lisää kilometrejä ja oppia siitä, miten SM1-luokan Škodaa tulee ajaa. Hyvillä fiiliksillä Jyväskylään lähdetään. Tarkoitus olisi nostaa edellistä SM-ralleista vauhtiamme lisää ja tavoitella ajamalla paikkaa rallin kolmen kärjestä. Se on kova tavoite, mutta niitä pitää olla. Taso SM-sarjassa on kova, jossa mitään ei saa ilmaiseksi”.

”Ruotsin MM-rallin jälkeen tutkimme dataa, vertailimme aikojamme ja kävimme kehityskohteitamme läpi. Isoilla teillä olemme ajaneet hyvin, ja kellokin tykkää ajoistamme. Ero kärkeen syntyy pienen tien teknisillä osuuksilla. Tietynlainen luotto ja rohkeus ajaa Rally2-luokan autoa vaatii eniten lisää hiomista ja kilometrejä”, Joona summaa.

SM-pistetilanne SM1-luokka 2/7 osakilpailua:

  1. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki, Škoda Fabia Rally2 Evo, 49
  2. Juha Salo – Kristian Temonen, Škoda Fabia Rally2 Evo, 43
  3. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka, Škoda Fabia Rally2 Evo, 32
  4. Jari Huttunen – Antti Haapala, Škoda Fabia R5, 25
  5. Juuso Metsälä – Jaakko Jäntti, Škoda Fabia R5, 23

Tulospalvelu:

Ralli SM-sarja: www.rallism.fi.

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki