Lindholm ja Heikkilä hyvillä mielin Katalonian MM-rallin asfalttiteille

Ralli SM –sarjan mitalikaksikko Emil Lindholm ja Mikko Heikkilä starttaavat perjantaina alkavaan Katalonian ralliin intoa täynnä. Kauden viimeistä edeltävä MM-osakilpailu ajetaan hyväpintaisilla ja vauhdikkailla asfalttiteillä.

Suomalainen ŠKODA-duo matkusti kisapaikkakunnalle jo hyvissä ajoin. Kyse on rallista, johon valmistautuminen on syytä tehdä huolella ja autenttisissa olosuhteissa.

Lindholm, 25, osallistui ralliin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, ollen WRC2 –luokan toiseksi nopein. Niinpä hänellä on jo hyvä ennakkokäsitys tulevasta, vaikka Kataloniassa ajetaan tällä kertaa pelkästään asfaltilla sekakilpailun sijaan.

Vahvassa myötätuulessa ralliurallaan etenevä Lindholm voitti hiljattain SM1 -luokan mestaruuden ja WRC3 -luokan Suomen MM-rallissa.

- Täällä on hienot ja hyväkuntoiset tiet, ja tykkään asfaltilla ajamisesta muutoinkin. Ajoimme ennakkotestin paikan päällä jo ennen kisaviikkoa. Olen puhunut muiden R5-kuljettajien kanssa, ja olemme todenneet luokan tason nousseen. Niinpä odotan innolla rallin alkua ja kilpakumppanien haastetta, sillä nyt mukana on myös Mikko Heikkilä ja kotiteillään ajava Nil Solans, Lindholm summaa.

Mikko Heikkilä on tehnyt tasaista jälkeä jokaisessa kuluvalla kaudella. Jokaisessa ajamassaan MM-startissa 29-vuotias Heikkilä on yltänyt WRC3 –luokassa palkintokorokkeelle.

Kataloniassa Heikkilä starttaa uransa ensimmäiseen asfalttiralliin, josta hänellä on kuitenkin jo hieman tuntumaa.

- Olen ollut kolmesti etuautotehtävissä Kataloniassa. Tiet ovat viimeisen päälle, mutta onhan asfaltilla ajaminen hyvin erilaista kuin soralla. Uskon, että kehityn vasta kisan aikana, sillä päivän testillä ei vielä valmiiksi tule, tietää Heikkilä.

Rallissa ajetaan 17 erikoiskoetta ja 280,46 EK-kilometriä. Ensimmäinen erikoiskoe alkaa perjantaina 15.10. klo 9.43 Suomen aikaa.

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki