Škoda Motorsport Suomen Sami Pajari uransa ensimmäiseen WRC2 MM-voittoon Jyväskylässä

6.8.2023. Škoda Motorsport Suomen Sami Pajari ja Enni Mälkönen ovat Suomen MM-rallin WRC2-luokan voittajat. Škoda Fabia RS Rally2:lla kilpailevalle kaksikolle voitto oli uran ensimmäinen WRC2-tasolla. Tiimin Mikko Heikkilä ja Samu Vaaleri ajoivat viidenneksi ja Lauri Joona yhdessä Tuukka Shemeikan kanssa kahdeksanneksi.
Kuva: Merita Mäkinen

Suomen MM-rallin eli Secto Rally Finlandin virallinen automerkki Škoda näkyi Suomen MM-rallireitillä ja lopulta myös kilpailun palkintopallin ylimmällä korokkeella. Škoda uusi viime vuoden WRC2-luokan ykköstilansa, kun Sami Pajari ja Enni Mälkönen toivat Toksport WRT:n Škoda Fabia RS Rally2:n voittajina maaliin.

Pajari kävi rallin kärkipaikasta kaksi ensimmäistä kilpailupäivää tiukkaa taistelua Škodan Jari Huttusta vastaan. Pajari kärsi perjantain toiseksi viimeisellä EK:lla rengasrikon, jonka seurauksena Huttunen nousi 12.9 sekunnin erolla luokan kärkeen. Lauantaina ensimmäisellä EK:lla Västilässä Pajari otti ajasta kerralla 10 sekuntia pois. Päivähuoltoon tultaessa ero Huttusen hyväksi oli edelleen 1.3 sekuntia.

WRC2-luokan voittotaistelun ratkaisu nähtiin lauantaina Västilä 2:lla, jossa Huttunen osui sisämutkassa maakiveen, joutuen keskeyttämään. Lauantai-iltapäivän kolme viimeistä sekä sunnuntain neljä erikoiskoetta Pajari ja Mälkönen varmistelivat voittoaan. Ilo Himoksen Power Stagen maalissa oli ylimmillään, kun kaksi viikkoa sitten Viron MM-rallissa saavutettu kakkostila vaihtui kotikilpailussa uran ensimmäiseen MM-tason WRC2-luokan voittoon ja rallin yleiskilpailun seitsemänteen sijaan.

WRC2-autoilla ajaneista kuljettajista Suomen MM-rallin nopein oli yleiskilpailussa kuudenneksi Škoda Fabia RS Rally2:lla ajanut Ruotsin Oliver Solberg, joka ei kuitenkaan kilpaillut rallissa MM-pisteistä, ja ei siksi ole WRC2-luokan lopputuloksissa mukana.

#27 Sami Pajari – Enni Mälkönen Škoda Fabia RS Rally2 – WRC2-luokan voittaja:
”Valtavan iso kiitos kaikille, ketkä ovat meitä täällä olleet kannustamassa ja tsemppaamassa. Tuki on ollut ihan uskomatonta. Suuri kiitos jälleen myös niille, ketkä tämän kaiken mahdollistavat. Ihan huikealta tuntuu napata kotikisassa voitto”.

”Yksi rengasrikko perjantaina. Muuten tuli kyllä aika kivasti. Ei mitään moittimista. Auto toimi hienosti koko kisan. Ei tätä oikein osaa vielä käsittää. On helpottunut olo, kun ralli on takana, mutta voitto saa miltei sanattomaksi”, Pajari totesi rallin jälkeen.

#30 Mikko Heikkilä - Samu Vaaleri Škoda Fabia RS Rally2 – WRC2-luokan viides:
”Iso harmi, että kilpailu meni jo perjantaina niin kuin meni. Ei mahdettu mitään. Menetimme Laukaan EK:lla vaihdekepin irtoamisen takia aikaa, mutta ajettavaa oli edelleen. Mutta heti perään Myhinpään rengasrikon jälkeen kärki karkasi liian kauas. Lauantai ja sunnuntai ajettiin suunnitelman mukaisesti läpi ilman virheitä ja suurempia osumia. Emme ottaneet isoja riskejä vain hyvien pätkäaikojen ajamisen vuoksi”.

”Kokemusta tuli reitistä ja autosta. Ensimmäinen soraralli Suomessa uudella Škodalla oli viikonlopun positiivisin kokemus. Auto tuntui kivalta, ja se on edeltäjäänsä parempi. Miellyttävä ajaa ja etenkin uusi moottori on tosi hyvä”, Heikkilä toteaa.

#29 Lauri Joona – Tuukka Shemeikka Škoda Fabia RS Rally2 – WRC2-luokan kahdeksas:
”Kokonaisuutena ralli meni meiltä hyvin. Itselläni tavoitteet olivat korkeammalla, mutta WRC2-luokan ensikertalaisena tulokseen pitää olla tyytyväinen. Paljon tuli kokemusta ja oli hienoa päästää pätkillä menemään. Porukkaa oli paljon liikenteessä ja reitti oli hieno. Sai nautiskella”.

”Luokkamme taso on kova. Jatkossa palkintopallisijoille tarvitaan kokemusta ja sitä me täältä haimme ja saimme. Kolmen kärkeen ajaneet kaverit ovat tehneet paljon töitä sijoituksensa eteen. Yritän itse tehdä asiat samalla tavalla ja nousta vielä itsekin korokkeelle”, Joona lupaa.

Tuloksia; Suomen MM-ralli WRC2-luokka:

  1. Sami Pajari – Enni Mälkönen (FIN) Škoda Fabia RS Rally2 2:43:15.0
  2. Adrien Fourmaux – Alexandre Coria (F) Ford Fiesta Rally2 + 33.8
  3. Nikolai Gryazin – Konstantin Aleksandrov (ANA) Škoda Fabia RS Rally2 + 1:07.8
  4. Andreas Mikkelsen – Torstein Eriksen (N) Škoda Fabia RS Rally2 + 1:31.5
  5. Mikko Heikkilä – Samu Vaaleri (FIN) Škoda Fabia RS Rally2 + 2:00.6

8. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka (FIN) Škoda Fabia RS Rally2 + 2:44.4

WRC2-luokan MM-pisteet:

  1. Andreas Mikkelsen (N) Škoda 82
  2. Yohan Rossel (F) Citroën 77
  3. Sami Pajari (FIN) Škoda 71
  4. Oliver Solberg (SWE) Škoda 64
  5. Gus Greensmith (GB) Škoda 62
  6. Emil Lindholm (FIN) Hyundai 62

Tulospalvelu ja MM-pisteet:

Rallin MM-sarja: www.wrc.com

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki