Škoda Motorsport Suomi kaksoisvoittoon - Joonalle uran ensimmäinen ralli SM-voitto Seinäjoella

20.5.2023. Škoda Motorsport Suomen Lauri Joona ylsi huikeaan ajosuoritukseen ralli SM-sarjan kesäkauden avauksessa Seinäjoella. Uransa ensimmäisessä SM1-luokan sorarallissa ajanut Joona hallitsi rallin tilanteet ja käänsi sekuntiottelun hyväkseen, ajaen 5,8 sekunnin erolla uransa ensimmäiseen SM-tason yleiskilpailun voittoon. Ralli SM-sarjassa SM1-luokan kärjessä ajava Teemu Asunmaa varmisti Škoda Motorsport Suomelle rallista kaksoisvoiton. Škoda saavutti SM Pohjanmaa-rallissa neljä ensimmäistä sijaa.
Kuva: Merita Mäkinen

Numerolla 1 SM Pohjanmaa-rallin reitille startannut Teemu Asunmaa aloitti kesäkauden avauksen perjantaina vahvasti. SM1-luokan pistejohdossa ajava Asunmaa ajoi uudella Škoda Fabia RS Rally2:lla illan molemmille erikoiskokeille pohja-ajan, ja siirtyen yötauolle 1,4 sekunnin johtoasemassa tiimikaveri Lauri Joonaan.

Lauantain aamupäivän aikana neljäntenä reitillä ajanut Joona siirtyi Fabia Rally2 Evolla kilpailun johtoon. Joona kellotti yhden pohja-ajan ja ajoi tasaisesti EK-aikoja kolmen nopeimman joukkoon. Ennen rallin kahta viimeistä erikoiskoetta Asunmaa ajoi tallissa kakkosena, ja ero kolmantena Škodalla ajaneeseen Jari Huttuseen oli kaksi erikoiskoetta ennen maalia 9,6 sekuntia. Škodan Juha Salo oli neljäs.

Rallin toiseksi viimeinen EK oli Etelä-Pohjanmaan ”Ouninpohja” eli Ooperi, jolle Jari Huttunen ajoi pohja-ajan ja Joonan johto Asunmaahan kaventui 1,8 sekuntiin. Rallin viimeisellä ja ratkaisevalla EK:lla Joona piti hermonsa erinomaisesti kurissa, kellottaen 3,7 sekunnin pohja-ajan. Se merkitsi rallin voittoa 5,8 sekunnin erolla ennen tiimikaveri Teemu Asunmaata. Škodan Jari Huttunen ja Juha Salo olivat rallissa kolmas ja neljäs.

Neljän ajetun SM-osakilpailun jälkeen Asunmaa jatkaa SM1-luokan pistejohdossa 85 pisteellä. Joona nousi 72 pisteellä toiseksi.

#4 Lauri Joona – Tuukka Shemeikka Škoda Fabia Rally2 Evo – yleiskilpailun voittaja:
”Todella hieno kisa meiltä. Pätkät sopivat meille hyvin ja kaikki muukin pelasi: auto, renkaat ja nuotti. Tänään oli todella hienoa ajaa rallia. Lopputulos kieltämättä veti viimeisen pätkän maalissa sanattomaksi”, Joona tunnustaa

”Ajoimme alle viiden sekunnin sisällä koko rallin. Mestaruuteni ovat hienoja, mutta kun voittaa kaikki luokkaa ylempänä niin tämä yleiskilpailun SM-voitto menee sinne mestaruuksien vierelle ihan kärkeen. Pystyimme ajamaan virheittä ja tasaisen kovaa koko rallin. Siitä olen erittäin iloinen”.

”Viikko sitten ajetulla Portugalin MM-rallilla oli iso merkitys tulokseemme. Opimme siellä paljon ja pääsimme täällä hyödyntämään oppejamme. Seuraavaksi ajamme Sardinian MM-rallissa ennen SM Itärallia. Tästä ajo-ohjelmasta suuri kiitos yhteistyökumppaneillemme. Ilman heidän mukanansa oloa ja panostusta emme olisi nyt tässä” Joona muistutti.

#1 Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia RS Rally2 – yleiskilpailun toinen:
”Itse tein kaiken, minkä ensimmäisenä autona reitillä pystyin tekemään. Tuloksemme oli riippuvainen muista. Miten he pystyivät hyödyntämään puhdistunutta ajouraa ja lähtöpaikkaansa. Meiltä hyvä suoritus tähän paikkaan. Ja onnittelut Laurille (Joona) hienosta ajosta”.

”Mahtui reitille muutaman sekunnin ajovirheitä, mutta niitä tekevät kaikki. Ei tämä täydellinen päivä meillä ollut, mutta ei se varmasti sitä ollut muillakaan. Toinen sija ja sarjajohdon säilyttäminen oli hyvä tulos tähän kohtaan. Uusi Škodamme toimi hienosti. Olemme uuden automme kehitystyön alkumetreillä, mutta jo nyt kaikki pelasi hienosti. Tässä on vajaa kuukausi aikaa ajaa testiä ja kehittää autoamme taas eteenpäin. Joensuun SM Itäralliin lähdetään taas menestymään”, Asunmaa lupaa.

Epäviralliset lopputulokset SM Pohjanmaa-ralli, Seinäjoki:

  1. Lauri Joona - Tuukka Shemeikka Škoda Fabia Rally2 EVO 52:21,2
  2. Teemu Asunmaa - Ville Mannisenmäki Škoda Fabia RS Rally2 + 5,8
  3. Jari Huttunen - Antti Haapala Škoda Fabia Rally2 EVO + 10,9
  4. Juha Salo - Kristian Temonen Skoda Fabia Rally2 EVO + 51,2

Epävirallinen SM-pistetilanne SM1-luokka 4/7 osakilpailua:

  1. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki, Škoda Fabia RS Rally2, 85
  2. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka, Škoda Fabia Rally2 Evo, 72
  3. Juha Salo – Kristian Temonen, Škoda Fabia Rally2 Evo, 67
  4. Jari Huttunen – Antti Haapala, Škoda Fabia Rally2 Evo, 65

Tulospalvelu ja SM-pisteet:

Ralli SM-sarja: www.rallism.fi.

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki