27.1.2019
ŠKODA-kuljettajat hyvässä vauhdissa Rovaniemellä Škoda Sponsoroi

Kuva: Hannu Rainamo

Arctic Lapland Rally tarjosi kylmän ja kiivasrytmisen aloituksen Ralli SM –kauteen. Sarjan ehdottomassa klassikkokilpailussa pelkästään maaliin pääsy on jo saavutus sinänsä.

Parhaiten ŠKODA-kuljettajista kaksipäiväisessä rallissa onnistuivat toiseksi ajanut Teemu Asunmaa ja kolmannen sijan napannut Juha Salo.

Kun pakkanen paukku liki -30 celciuksen tuntumassa, oli ilmassa myös uusi jännitystekijä: lumipöly. Sitä leijui ilmassa myös Henrik Pietarisen kiusana. Tuusulalainen lähti ŠKODA-debyyttiinsä toiveikkaana, mutta sai vahvan haasteen luontoäidin lisäksi myös kilpakumppaneiltaan. Kaikkiaan 17 autokuntaa luotti Škodaan Arctic Lapland Rally:ssa.

Pietarinen oli maalissa kilpailun neljäs – tehtyään vielä kisan päättäneellä erikoiskokeella, liki 50 kilometriä pitkällä Ristilammella selvän pohja-ajan. Eroa kärkeen kertyi 1.13,3 minuuttia.

– En saanut kisan alussa oikein kunnon rytmiä ajoon. Aloitus oli aika vaisu, ja pientä pölyhaittaakin oli. Auto sinänsä toimi koko kisan hyvin. Lauantaina lähti sitten kulkemaan, kun saimme pidemmän lähtövälin seuraavaan autoon. Loput erikoiskokeet tulivat sen jälkeen hyvin, hymyili Pietarinen.

Kristian Kiviniemelle ralli oli aavistuksen ohdakkeinen, kun lumihankeen nojaaminen pakotti pysähtymään kesken erikoiskokeen.

– Kisa oli vähän haastava, kun perjantaina kävimme penkassa, ja sen vuoksi jouduimme pysähtymään erikoiskokeella ja vaihtamaan ilmansuodattimen. Siinä meni aikaa reilut viisi minuuttia. Ajaminen muuttui hieman selviytymiseksi vielä enemmän, kun lämmityslaite lakkasi toimimasta, eikä sitä saatu kuntoon.

Parkanolainen oli lopulta rallin kymmenes, eroa kärkeen tuli 10.05,1 minuuttia. Luokassa sijoitus oli vielä tätäkin parempi.

– Lopputuloksena luokan seitsemäs sija, mikä tyydytti kyllä, vaikka kilpailun kulku oli vähän pettymys. Kouvolaan lähdetään parantamaan tulosta, Kiviniemi lupasi.

Kuva: Hannu Rainamo

Lopputulokset:

1) Emil Lindholm 1.58,54,0

2) Teemu Asunmaa +49,2

3) Juha Salo +59,6

4) Henrik Pietarinen 1.13,3

5) Valtteri Bottas 1.59,2

6) Jukka Ketomäki 4.14,0

7) Jukka Kasi 7.35,9

8) Esa Ruotsalainen 7.36,7

9) Ville Hautamäki 8.54,7

10) Kristian Kiviniemi 10.05,1