9.1.2023
Tehoa & pölytysvoimaa Meidän Škodamme

”Mehiläistarhaus on älyllisesti kiinnostavaa. Mehiläisten kanssa työskentely on jatkuvaa ongelmanratkaisua ja oppimista”, Teemu Aittamaa kertoo.

Kivikylässä käy kuhina. Nyt ollaan Suomen korkeimmassa mehiläispesässä Helsingin Jätkäsaaressa. Kukapa uskoisi, että 78 metrin korkeudessa merenpinnasta hotellin katolla syntyy kilokaupalla hunajaa.

TEKSTI sari okko, Kuvat Neodes

Kaikki sai alkunsa kaverin hauskasta vitsistä: Mitä, jos lähdetään mehiläistarhauskurssille?

”Hurahdin heti mehiläisten maailmaan. Ymmärsin pian, miten vilpittömästi ja pyyteettömästi mehiläisyhteisö toimii seuraavan sukupolven hyväksi. Se on kiehtovaa ja koukuttavaa”, mehiläistarhaaja Teemu Aittamaa kertoo.

Ahkerimmat työntekijät ikinä

Alkuun Aittamaalla oli kaksi mehiläispesää. Kun mehiläispesiä hankittiin lisää ja hunajaa alkoi tulla satoja kiloja, oli aika lähteä tuotteistamaan luonnontuotetta. Syntyi Korpikuusikon Hunaja Oy, jonka organisaatiokaavio muodostuu tänä päivänä noin sadasta mehiläispesästä ja 5 000 000 mehiläisestä.

”Pölytys on merkittävin ympäristötekomme. Mehiläisemme pölyttävät noin miljoona kukkaa yhtä tuotetta varten ja noin puoli miljardia kukintoa päivässä. Onko ahkerampia työtekijöitä olemassakaan”, Aittamaa kysyy.

Mehiläispesä koostuu päällekkäin asetettavista pesälaatikoista, joissa on 7-11 vierekkäistä vahasta valmistettua puurunkoista kehää. Pesälaatikoiden määrä riippuu mehiläisyhdyskunnan koosta, ja niiden lisääminen tai vähentäminen on helppoa yhdyskunnan koon muuttuessa.

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Clarion Hotellin katolla olevat mehiläispesät voivat tuottaa pari kiloa hunajaa päivässä.

Pistokset kuuluvat työnkuvaan

Korpikuusikon Hunaja ylläpitää yritysasiakkaille räätälöityjä mehiläispesiä, kuten Helsingin Jätkäsaaressa Clarion Hotellissa. Katolla, 78 metrin korkeudessa, on kaksi pesää, joita Aittamaa käy hoitamassa noin kymmenen päivän välein. Muutoin luonto hoitaa kaiken puolestaan.

”Mehiläiset lentävät pesistä noin 2-3 kilometrin säteellä etsimässä pölytettäviä kasveja. Ihan itsekseen ne löytävät lentoreittinsä ja kohteensa. Kaupunki tarjoaa yllättävän kattavat pölytysmahdollisuudet. Clarionissa mehiläiset puolestaan tarjoavat linnuille kiinnostavan kattobuffetin”, Aittamaa hymyilee.

”Kokonaisuudessa kyse on luonnon monimuotoisuuden tukemisesta. Mehiläisten hoitaminen on varsin yksinkertaista ja helppoa: kun on itse rauhallinen ja ystävällinen, mehiläiset suhtautuvat hoitajaansa suopeasti. Mehiläisilläkin on tosin omat luonteensa, ja myös pistokset kuuluvat työnkuvaan.”

Mehiläisten lentorata kattaa kahdesta kolmeen kilometriin.

Kaupunki tarjoaa yllättävän paljon pölytettävää, kuten kukkivat lehmukset.

Teemu Aittamaa valitsi työkaverikseen vetovoimaisen ŠKODA ENYAQ 80x 4x4 iV -mallin. Vuodessa kilometrejä karttuu noin 85 000.

ENYAQ iV täytti kaikki toiveet

Aittamaalle mehiläistarhaus on rakas harrastus, mutta yhä enemmän myös työ. Eri mehiläispesillä käydessään kilometrejä kertyy auton mittariin vuodessa noin 85 000. Yritys tuottaa vuokrattavien mehiläispesien ohella myös vastuullisia ja korkealuokkaisia yrityslahjoja.

”Laatu, kotimaisuus, puhdas ja monimuotoinen luonto, materiaalivalinnat ja vastuullisuus ovat meille tärkeitä arvoja. Siksi halusimme auton, joka tukee toimintaamme”, Aittamaa kertoo.

Täyssähkökatumaasturi ŠKODA ENYAQ 80x 4x4 iV täytti kaikki toiveet. ”Suhtaudun autoon hyvin käytännöllisesti. Tällä autolla pystyn ajamaan taloudellisesti pitkätkin matkat ilman välilatauksia. Isolle perheelle myös auton sisätilat, tavaratila ja teho ovat tärkeitä asioita arjessa”, Aittamaa kertoo.

”Tällä autolla pystyn ajamaan taloudellisesti pitkätkin matkat ilman välilatauksia”, Teemu Aittamaa sanoo.

Tiesitkö tämän?

  • Mehiläisyhdyskunnassa voi olla pesästä riippuen noin 50 000 mehiläistä.

  • Suomessa mehiläiskausi kestää noin neljä kuukautta toukokuusta elokuuhun. Loppuvuosi kuluu valmistautuessa talveen tai talvesta selviytymiseen.

  • Kaikki mehiläispesän asukkaat ovat kuningattaren jälkeläisiä. Kuningataräiti voi munia jopa puolimiljoonaa jälkeläistä ja elää jopa seitsemän vuotta.

  • Pesän kymmenet tuhannet työläiset, pesä- ja kenttämehiläiset sekä tiedustelijat ja vartijat, pitävät pesän järjestyksessä ja kunnossa.

  • Kuhnureita on kesän aikana pesässä noin 200-500. Kuhnurit eivät osallistu pesän töihin vaan lentää liihottelevat etsimässä prinsessaansa. Kun prinsessa on löydetty, elämäntehtävä on hoidettu.

Vahva Škoda-vuosi 2022 – Enyaq iV myydyin sähköauto

Ajankohtaista & Uutta

Helppo ihastua – KAROQ 1.5 TSI SportLine DSG Autom.

Koeajossa

Valitse vaihtoautojen valio – tutustu Loisto-ohjelmaan

Škoda Palvelee