11.5.2020
Apua sinne, missä tarvitaan Vastuullisuus

ŠKODA Octavia pääsi ensimmäiselle kuljetuskeikalle Hope ry:n vapaaehtoisen Alma Nissisen kanssa. Ruokakassit kuljetettiin yhteistuumin apua tarvitsevalle perheelle. Kuva: Arttu Korhonen.

ŠKODA Scala ja Octavia Combi kuljettavat ruokaa ja muita tarvikkeita Mikkelissä ja naapurikunnissa apua tarvitseville. ”Saimme autot Porukalla!-hankkeemme käyttöön hyvään tarkoitukseen ja isoon tarpeeseen”, hankkeen puuhamies Hannu Korhonen sanoo.

TEKSTI Sari Okko

Škodan valtakunnallisen Ajetaan apua tarvitseville -kampanjan taustalla on ajatus yhdistää auttajat ja avunsaajat mahdollisimman turvallisesti sekä helpottaa poikkeustilanteen tuomia haasteita. Kun kampanja käynnistyi, Hannu Korhonen bongasi ilmoituksen lehdestä ja innostui täyttämään hakemuksen.

”Haimme ensin yhtä autoa päiväksi, mutta meille tarjottiin kahta kuukaudeksi. Tämä mahdollisti toimintamme laajentamisen uudelle tasolle”, Korhonen sanoo.

Ruokakasseja kotioville

Porukalla!-hankkeen taustalla on Itä-Suomen ELY-keskuksen ketterä päätös tukea poikkeusoloissa avun tarvitsijoita. Laajan yhteistyöverkoston voimin syntynyt hanke lähti nopeasti toimimaan. Suuri osa tuesta muodostuu ruoka-avusta, mutta muutakin tukea on tarjolla.

”Olemme perustaneet kuuden kunnan alueelle ruokapankkeja, joihin kauppojen ylijäämäruoka kerätään ja joista ruokakassit jaetaan asukkaille. ViaDei Mikkeli ry hoitaa ruoan keräämisen ja me hoidamme ruokakassit ikääntyvien ihmisten ja perheiden kotioville,” Korhonen kertoo.

”Toinen käyttöömme saama Škoda on nyt ruokajakelutehtävissä. On hienoa, että apu saadaan perille turvallisesti silloin, kun sitä tarvitaan.”

Ajanvaunu Mikkeli luovutti Scalan ja Octavia Combin Mikkelin Porukalla!-hankkeen käyttöön. Autot vievät apua, kuten ruokakasseja ja muita tarvikkeita apua tarvitseville asukkaille. Kuva: Arttu Korhonen

Autoilla aamusta iltaan

Porukalla!-hankkeen toinen Škoda on Hope ry:n kautta vapaaehtoisten käytössä, jotka jakavat apua vähävaraisille lapsiperheille. Autot kuljettavat koteihin mm. vaatteita, ruokaa, hygieniatarvikkeita, puuhakasseja ja harrastevälineitä sekä yllätyslahjoja koulunsa päättäville nuorille.

”Autot ovat käytössä aamusta iltaan. Niillä on avun viemisessä suuri rooli, muuta myös iso henkinen merkitys: tuntuu hyvältä, että me saamme apua, jotta voimme auttaa avuntarvitsijoita”, Korhonen summaa.

”Uskomme siihen, että jokainen voi auttaa, kun vain keksii miten. Tämä on Helkama-Autolta ja Škodalta hieno oivallus.”

LUE MYÖS: