5.9.2021
Asuntomessut Lohjalla tulevat koteihin syyskuussa Ajankohtaista & Uutta

Huvila & Huussi Asuntomessuilla -ohjelma tähtinä nähdään tänä vuonna juontaja Metti Forssell, sisustusarkkitehti Mikko Vesanen ja ŠKODA ENYAQ iV.

Kesän Asuntomessut Lohjalla tulevat syyskuussa koteihin neljän Huvila & Huussi Asuntomessuilla -erikoisjakson voimin maanantaista 6.9.2021 alkaen. Neloskanavalla esittävissä jaksoissa on mukana myös ŠKODA ENYAQ iV.

TEKSTI Sari Okko, KUVAT Esko Tuomisto

Asuntomessut Lohjalla nauttivat tänä vuonna heinäkuisesta helteestä luonnonkauniin Lohjanjärven rannalla. Monimuotoista asumista esitellyt Hiidensalmen entinen saha-alue herätti ansaitusti ihailua messukävijöissä.

Nyt Asuntomessut saavat jatkoa viime vuoden tavoin televisiossa suomalaisten rakastaman ohjelman myötä. Huvila & Huussi tuo katsojien iloksi neljä puolen tunnin erikoisjaksoa, joissa ei tällä kertaa laiteta kuntoon huviloita ja huusseja, vaan esitellään uusia messukoteja eri näkökulmista.

”Jokaisella jaksolla on omat teemansa, joiden kautta pääsemme tutustumaan niin aikuisten koteihin, uniikkeihin koteihin, perheiden taloihin kuin mukautuviin koteihin. Lohjanjärven rannalla sijaitseva upea asuinalue tarjoilee katsojille arjen luksusta”, tuottaja Tanska Nyman sanoo.

Sisustusarkkitehti Mikko Vesanen ja juontaja Metti Forssell ajavat Huvila & Huussi Asuntomessuilla -jaksoissa uusiin kohteisiin ŠKODA ENYAQ iV:llä.

Uniikkien kotien jaksossa tutustutaan pyöreään taloon.

Neljä jaksoa, neljä teemaa

Tanska Nyman iloitsee Asuntomessujen ystävänä mahdollisuudesta päästä mukaan ohjelmaan ja esittelemään uusia asuntoja koteihin television välityksellä.

”Aikuisten kodit -jaksossa esitellään asuntoja, joissa yhdistyvät kahden ihmisen unelmat esimerkiksi sen jälkeen, kun lapset ovat lentäneet pois kotoa. Uniikkien kotien jaksoa edustaa pyöreä talo, joka on toteutunut pitkällisen unelmoinnin tuloksena ekologisena kotina, jonka teräselementit on valmistettu mm. neljästä kierrätetystä autonromusta”, Nyman kertoo.

Ohjelman muissa jaksoissa tutustutaan perheiden taloihin ja moniin elämäntilanteisiin mukautuviin asumisen ratkaisuihin upeine yhteisine kattoterasseineen ja saunaosastoineen. Ohjemassa nähdään tuttuna kasvona sisustusarkkitehti Mikko Vesanen sekä juontajana Metti Forssell.

Yksi tähdistä: ŠKODA ENYAQ iV

Huvila & Huussi -emo-ohjelman tapaan Asuntomessut-jaksoissa liikutaan autolla. Tämän vuoden Asuntomessujen autotähtenä toimii täyssähkökatumaasturi ENYAQ iV.

Škoda oli mukana Asuntomessujen yhteistyökumppanina jo kolmatta kertaa. Messuvieraiden koeajettavissa oli koko laaja mallisto eri käyttövoimavalikoimineen täyssähköautosta ladattaviin hybrideihin ja biokaasuun sekä yhä vähäpäästöisempiin bensiini- ja diesel-vaihtoehtoihin.

Škoda-paviljongissa olivat esillä OCTAVIA Combi RS iV sekä ensimmäistä kertaa Suomessa näytillä olleina uutuuksina täyssähkökatumaasturi ENYAQ iV SportLine ja uudistunut KODIAQ RS.

Messujen teemoja olivat kestävä kehitys ja kierrätys. Pientalokortteleissa oli esillä 15 omakotitaloa ja paritaloista koostuva mielenkiintoinen asumisen muoto eli asunto-osuuskunta. Alueella oli myös korjauskohde, kaksi erityyppistä minitaloratkaisuista rakentuvaa kokonaisuutta sekä kerrostalokortteli.

Katso kaikki jaksot Nelosella

  • ma 6.9. klo 20.00 jakso 1/4 Perheiden talot (uusinnat 7.9., 8.9., 11.9., 12.9.)
  • ma 6.9. klo 20.30 jakso 2/4 Uniikit kodit (uusinnat 8.9., 11.9., 12.9.)
  • ma 13.9. klo 20.00 jakso 3/4 Aikuisten kodit (uusinnat 15.9., 16.9., 18.9.)
  • ma 13.9. klo 20.30 jakso 4/4 Mukautuvat kodit (uusinnat 15.9., 16.9., 18.9.)

Škoda-paviljongissa olivat esillä OCTAVIA Combi RS iV sekä uutuuksina täyssähkökatumaasturi ENYAQ iV SportLine ja uudistunut KODIAQ RS.