Helkama-Auto laajentaa ŠKODA-yhteistyötä Laakkonen-autokonsernin kanssa

ŠKODA-autojen maahantuoja Helkama-Auto laajentaa yhteistyötään Laakkonen-autokonsernin kanssa. Tulevaisuudessa Laakkonen toimii ŠKODA-autojen jälleenmyyjänä ja huoltokumppanina pääkaupunkiseudulla huhtikuun alussa 2019 Helsingin Herttoniemessä aloittaneen ŠKODA-jälleenmyyntiliikkeen lisäksi myös eksklusiivisena jälleenmyyjänä Espoossa ja Keravalla. Yhteistyö laajenee pääkaupunkiseudun lisäksi myös Tampereelle, jossa Laakkonen avaa eksklusiivisena jälleenmyyjänä täydenpalvelun autotalon. Espoossa ja Tampereella Laakkonen aloittaa ŠKODA-toiminnot kuluvan vuoden aikana ja Kerava-Järvenpään alueella vielä tulevana kesänä.

Pääkaupunkiseudun ja Tampereen lisäksi Laakkonen jatkaa ŠKODA-jälleenmyyjänä ja -huoltokumppanina Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Lieksassa ja Porvoossa.

”Olemme tehneet Laakkosen kanssa jo pitkään menestyksekästä yhteistyötä. Arvostamme Laakkosen perheyhtiön vahvaa ja pitkäjänteistä panostusta ja sitoutumista ŠKODA-liiketoimintaan ja sen kehittämiseen. Strateginen kumppanuus Laakkosen kanssa vahvistaa edelleen osaltaan Škodan kasvun jatkumisen. Uskomme, että yhteistyössä Laakkosen ja koko vahvan ŠKODA-jälleenmyyjäverkostomme kanssa pystymme tarjoamaan ŠKODA-asiakkaille parhaat liikkumisen ratkaisut.”, sanoo Helkama-Auton toimitusjohtaja Maija Koskela.

”Kiitos ŠKODA-maahantuojalle Helkama-Autolle erinomaisesta yhteistyöstä ja erityisesti tästä luottamuksen osoituksesta Laakkonen-autokonsernia kohtaan. ŠKODA-liiketoimintamme on ollut jo pitkään erittäin positiivisella kehitysuralla. Viime vuonna meidät palkittiinkin vuoden ŠKODA-jälleenmyyjänä. Positiivisen kehityksen taustalla ovat alan paras henkilökunta, erinomainen maahantuontiorganisaatio ja tietenkin Škodan mahtava mallisto. Jatkuvasti yhä useampi kokee ŠKODA-malliston hintaluokassaan parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Laajemman ŠKODA-edustuskokonaisuuden myötä pystymme tarjoamaan sekä yksityis- että yritysasiakkaillemme vieläkin kattavamman ŠKODA-palvelukokonaisuuden entistä kilpailukykyisemmin.”, sanoo Laakkonen-autokonsernin toimitusjohtaja Tero Panhelainen.