2.11.2020
Ihan(asti) mettäss | Lifestyle

Suomesta löytyy 40 kansallispuistoa. Kansallispuistot ovat suuria luonnonsuojelualueita, joiden tärkeänä tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä tarjota ihmisille mahdollisuus nauttia luonnosta. Repoveden kansallispuisto sijaitsee Kouvolan kupeessa.

Metsä on niin suomalaisten juttu. Se on myös Marika Hännisen lempipaikka, ammatti, työ, harrastus ja elämäntapa. Mitä edes olisi ilman sitä? Nyt nähdään mettäss ja luonnoss.

TEKSTI Sari Okko, KUVAT Esko Tuomisto

Repoveden kansallispuistossa Kouvolassa ruska kolkuttelee ovelle. Marika on nähnyt aamulla vaaleanpunaisen auringonnousun ja suunnannut tutuille reiteille luontoon. Repovedellä Marika on kuin kotonaan – ollut jo pikkutytöstä alkaen.

”Olen pitkän linjan metsuri ja mettienmies ties monennessako polvessa”, Marika hymyilee.

On aika lähteä maastoon, jossa hötkyisemmänkin kaupunkilaisen mieli alkaa pian rauhoittua. Eväät on pakattu reppuun ja suunta otetaan kohti Ketunlenkkiä, joka on Repoveden kansallispuiston suosituin päiväretkikohde.

Marika Hänninen sanoo olevansa ”pitkän linjan metsuri ja mettienmies ties monennessako polvessa.”

Tärkeintä on matkanteko

Nuolniemestä kotoisin oleva Marika luki itsensä lukion jälkeen metsuriksi ja valmistui myöhemmin metsätalousinsinööriksi. Savotan – kuten Marikalla on tapana sanoa – viimeisteli erä- ja luonto-opaskoulutus.

Alan opinnot jatkuvat edelleen, mutta Marika toimii myös luonnonvaraopettajana Kouvolan seudun ammattiopistossa. Oppilaista valmistuu aikanaan luonto-ohjaajia, luonnonvaratuottajia ja ympäristönhoitajia.

Reilut kymmenen vuotta sitten Marika heittäytyi puolisonsa Samin kanssa yrittäjäksi. Repovedelle piti saada paikka, jossa nykyajan ihmiset voivat vaan olla ja nauttia luonnonrauhasta ilman alituista suorittamista.

”Repoveden kansallispuiston poluilla tärkeintä ei ole patikoitavien kilometrien määrä, vaan matkalla oleminen. Ja tietenkin hyvät eväät”, Marika lisää.

Kyltti kertoo, että maastoa on poltettu tarkoituksella.

Metsä on elämäntapa

Repovesi on suosittu retkeilykohde, josta löytyy eritasoisia merkittyjä retkeilyreittejä yli 40 kilometrin verran. Kolmen ja puolen kilometrin mittainen Ketunlenkki sopii helppokulkuisine ja turvallisine maastoineen kaiken ikäisille ja tasoisille kulkijoille sekä lapsiperheille.

Alkumatkasta katsottuna järven toisella puolella komeilee kalliojyrkänteestään tuttu Terrivuori, joka on yksi Marikan lempipaikoista. ”Siellä isoisä ja isoäiti kävivät syömässä eväitä jo 1960-luvulla. Paikka on geeneissä ja se elää tarinoissa. Siksi se on itselleni tärkeä”, Marika toteaa.

Marikan isotäti Anja oli aikanaan Saarijärvenrannan savottakämpässä emäntänä, äidinäiti Kaarina naapurikämpän Perävuoren emäntänä ja isoisä Kauno paikallisessa metsäyhtiössä töissä. Myös äiti ja eno ovat syntyneet näillä tienoilla, Kivisilmässä.

”Repovedellä ympyrä sulkeutuu eli olen täällä juurillani – ja itsekin nyt kämppäemäntä. Jos metsää ei olisi, en tiedä, missä olisin”, Marika pohtii.

Diversiteetti eli luonnon moninaisuus on eliölajien säilymisen kannalta elintärkeää.

Poltetuista puista Ketunlossille

Marika tuntee Repoveden värikkään historian. Täällä ihminen on liikkunut jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Siitä kertovat kalliomaalaukset, kivikautiset yli 6000 vuotta vanhat asuinsijojen painanteet sekä järvien pohjasedimenteistä löytyneet merkit ennen ajanlaskua tapahtuneesta viljelystä.

Repoveden metsät olivat pitkään metsätalouden käytössä, joten suuri osa Repoveden nähtävyyksistä liittyy tavalla tai toisella metsäkulttuuriin, tervanpolttoon, uittoihin ja savottatöihin. Repovedellä on eletty patruuna- ja paperitehdasaikaa ja alue on työllistänyt sotien jälkeen niin tukkijätkiä kuin rahdinajajia.

”Tänä päivänä Repovedeltä löytyy ennallistamispolttoalueita, joiden myötä metsää ja ekosysteemiä pyritään ennallistamaan tilaan, jossa aiempi ihmisen kädenjälki ei näy. Tavoitteena on metsän monimuotoisuus eri puulajeineen, eri-ikäisine puineen sekä palaneesta puustosta riippuvaisine lajeineen. Täällä tasapainoillaan sen välillä, mitä luonto on ollut, mitä se on nyt ja mitä se voisi olla”, Marika kertoo.

Ketunlenkin reitti on kuljettanut käsikäyttöiselle vaijerilossille, jolla ylitetään Määkijänsalmi. Sulaveden aikana toiminnassa oleva eksoottinen Ketunlossi on yksi Ketunlenkin kohokohdista.

Käsikäyttöisellä vaijerilossilla ylitetään Määkijänsalmi.

Nokipannukahvi on Marikan bravuuri.

Tulentekemisen taikaa

Marika aloitti eräoppaan hommat hankkimalla nokipannun, jonka kanssa hän alkoi tehdä retkiä. Myöhemmin mukaan on tullut muuta toimintaa majoituspalveluista melontaan ja maastopyöräilyyn. Nokipannu on aina matkassa. Niin tänäänkin.

Patikkareitti seisahtuu Määkijän varauskodalle, jota voi vuokrata omaan käyttöön maksua vastaan haluamakseen ajaksi. Kota tarjoaa tilaa vaikka useamman henkilön yöpymiselle, nuotiopaikan, kuivat polttopuut ja upean luonnon hulppeine maisemineen.

Marika pilkkoo puut pieniksi klapeiksi ja esittelee tulentekemisen taikoja. Monelle luontevin nuotio on ns. Aku Ankka -nuotio eli kekonuotio, mutta Marika tekee ristikkonuotion, jossa puut asetellaan hirsitalotyylisesti päällekkäin ja ristikkäin.

Sytykkeeksi Marika vuolee ristikon keskelle kiehisen eli puusta vuollun sytykkeen, jonka ansiosta nuotio syttyy yhdellä tulitikulla. ”Tämä nuotio palaa hyvin ja tasaisesti sekä takaa hyvän hiilloksen.”

Nokipannukahvia ja lakua

Eväät ovat onnistuneen retkeilyn tärkeimpiä elementtejä. Suomalaisille rakkain retkieväs on klassikkomakkara, joskin modernimpiakin hittimättöjä tulee rinnalle, kuten nuotioon sopiva vihis eli vegaaninen lihapiirakka ilman lihaa.

Nokipannu on päässyt nuotiolle makkaroiden viereen. Kun vesi kiehahtaa, kahvinpurut lisätään ja pidetään huoli, ettei vesi pääse kiehumaan uudestaan, jotta kahvista ei tule kitkerää. Kahvin pyörähtämisen jälkeen kahvi saa asettua hetken ennen nauttimista. Kyytipojaksi saadaan Kouvolan lakritsia.

Suomalaisten erätaidoista on Marikan mukaan moneksi. ”Osa on saanut taidot verenperintönä ja osa on opetellut itse, mutta kaikki eivät ole yhtä nohevia. Erätaitoja ei tarvitse opetalla kantapään kautta, sillä niitä voi harjoitella vaikka kurssilla ihan niin kuin muitakin taitoja.”

Vastapallo hektiseen arkeen

Repoveden kansallispuiston kävijämäärät ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin puiston perustamisesta, vuodesta 2003 lähtien. Vuonna 2005 kävijöitä oli noin 6500 ja viime vuonna 13 000.

”Kasvavat luvut kertovat siitä, että ihmiset ovat löytäneet takaisin luontoon. Ihmiset haluavat happea ympärilleen ja vastapalloa hektiseen arkeen. Viime vuoden kävijätutkimuksen mukaan vierailijoista yli 90 prosenttia on suomalaisia ja 60 prosenttia päiväkävijöitä”, Marika kertoo.

Tänä vuonna koronaepidemia on lisännyt suomalaisten kotimaan matkailua, mikä näkyy myös luonnonpuistoissa. Kun ei voi matkustaa maailmalla, matkustetaan kotimaassa. ”Luonnossa voi hengittää vapaasti eikä tarvitse ahdistua turvaväleistä niin kuin ruuhkabussissa”, Marika toteaa.

Metsä tarjoilee tasapainoa

Kahvitellessa nuotio on palanut loppuun. Paikka jätetään siistiin kuntoon seuraavia tulijoita varten, niin kuin on tapana. Marika arvostaa ammatissaan sitä, että työnkuva vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Paras vuodenajoista on syksy: ruska, ensimmäiset pakkasaamut, maastossa leijuva usva ja syksyn tuoksu.

Mikä metsässä vetää niin puoleensa? ”Rauha ja tasapaino. Metsä tyhjentää pään kaikesta turhasta ja teennäisestä. Luonnossa ei tarvitse suorittaa mitään ja kaikki on tavallaan epätäydellisen luonnollista. Voit vain olla ja nauttia, katsella ja kuulostella, aistia ja havainnoida”, Marika vastaa.

Marika toivoo, että nykyajan ihmiset kiinnostuisivat luonnosta yhä enemmän ja kunnioittaisivat sitä. Kansallispuistossa ollaan ikään kuin vieraina ja kylässä sekä toimitaan luonnon ehdoilla, mikä ei ole sama asia kuin jokamiehenoikeudet. Kansallispuistossa kulkijoiden odotetaan retkeilevän vastuullisesti.

Terrivuoren kohdalla Ketunlenkin reitti kulkee hetkellisesti aivan vesirajan tuntumassa. Kaide antaa turvaa kivillä keikuttaessa.

Hevosvoimia ja jarruhiekkaa

Matkan varrella vastaan tulee jarruhiekkakuoppa. Tämä vie ajassa taaksepäin 1940–1950 -luvuille, jolloin metsätöitä tehtiin aidoin hevosvoimin. Kun tukkeja kuljetettiin rantaan, jalasten alle lapioitiin hiekkaa pidon ja kitkan lisäämiseksi. Jarruhiekkakuopan rinnalla solisee puro.

”Repovesi on hauska yhdistelmä karjalaisuutta, savolaisuutta ja hämäläisyyttä, mikä näkyy paikkojen nimissä. Repovesi edustaa myös suurta muutosta puutuotannosta luontoarvojen korostumiseen. Elämä 1970-luvulla oli täysin toisenlaista kuin 2000-luvulla”, Marika toteaa.

Oikealla kohoaa nyt Terrivuori jylhine maisemineen ja Ketunpolun leveäpolkuinen reitti muuttuu hetkeksi kivikkoiseksi.

Käpytikka kuuluu Repoveden kansallispuiston peruslinnustoon.

Monta syytä mennä metsään

Kansallispuistossa kulkeva voi välillä ihmetellä poltettuja ja kaatuneita puita sekä näennäistä hoitamattomuutta. Kaikessa on Marikan mukaan kyse luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Kaikella on tarkoituksensa.

”Tästäkin puunrungosta voi nähdä syömäkuvioiden mukaan, että täällä on viihtynyt niin kirjanpainaja, havunkantojäärä kuin niluri. Hyönteisten sielunelämä on tärkeä osa ekosysteemiä”, Marika kommentoi.

Ketunlenkki kulkee kohti loppuhuipennusta. Pari vuotta sitten romahtanut Lapinsalmen riippusilta sai vuosi sitten uuden ja entistä tukevamman seuraajansa. Tuttu natina ja keinunta ovat jäljellä, mutta tilaa on nyt enemmän ja kävelijöitä mahtuu samaan aikaan molempiin suuntiin.

Syitä metsään menemiselle on monia: eväiden nauttiminen, retkeily perheen ja ystävien kanssa, yöpyminen luonnossa, geokätköily, valokuvaus, lintujen bongaaminen, kalastaminen, melonta, maastopyöräily, talvikävely tai hiihtäminen.

”Itselleni metsä on elämäntapa. En osaisi olla ilman”, Marika summaa.

Lapinsalmen silta on jylhissä maisemissa.

Metsään mentiin kaasuautolla. Vauhdikkaan vihreä ŠKODA Kamiq 1.0 TSI G-TEC Style kulkee biohajoavista raaka-aineista valmistetulla kotimaisella biokaasulla, joka edustaa kiertotaloutta parhaimmillaan.