6.5.2025
Jere & Jere – konkari ja lupaus Škoda Sponsoroi

Hyväntuuliset Jeret kohtasivat Helsingin jäähallilla.

Kun konkari ja lupaus kohtaavat, saman pöydän ääreen istuvat Jere Lehtinen ja Jere Somervuori. Nyt puhutaan jääkiekosta.

Teksti Sari Okko, kuvat Esko Tuomisto

Kahdella Jerellä on ikäeroa reilut 30 vuotta, mutta heitä yhdistää moni asia. Kuten se, miten jääkiekko tuli elämään jo pikkupoikana tai se, että molemmat ovat pelanneet aikanaan myös jääpalloa.

Jere Lehtisen jääkiekkoura alkoi ulkojäiltä noin 3-vuotiaana muutaman vuotta vanhemman isonveljen vanavedessä. Joukkuetoiminta käynnistyi noin 5-vuotiaana Espoon Jääklubissa ja Jäähongassa. Myöhemmin kiekko kuljetti Kiekko-Espoon riveissä U16-joukkueeseen, sieltä suoraan U20-joukkuseesen ja A-nuorten SM-liigaan. Samaan aikaan hän pelasi myös B-nuorten SM-liigassa ja I-divisioonassa.

Myös Jere Somervuori aloitti 3-vuotiaana ulkojäiltä jääkiekkoilevan Eero-isänsä luistinten jäljissä Ruotsissa. Kun perhe muutti isän jääkiekkouran myötä Espooseen, Helsinkiin, Hämeenlinnaan ja takaisin Helsinkiin, Jere pelasi muutosta muuttoon ja 8-vuotiaasta lähtien HIFK:ssä. Takana ovat jo U16- ja U18-joukkueiden ajat, sillä 17-vuotias Jere pelaa nyt U20 SM-sarjassa ja miesten SM-liigassa.

NHL – totta ja unelmaa

Lehtiselle tärkeintä oli aina saada pelata jääkiekkoa. Vuonna 1992 hänet varattiin NHL:n varaustilaisuudessa Minnesota North Stariin 19-vuotiaana, mutta maailmalle lähtöön meni vielä muutama vuosi.

”Kun kutsu tuli, olin suorittamassa varusmiespalvelusta. En ollut vielä valmis lähtöön, mutta se lähestyi askel askeleelta. Vuoden 1995 maailmanmestaruuden jälkeen tuli fiilis, että nyt on oikea aika. North Star oli tässä välissä siirtynyt Dallasiin ja vaihtanut nimensä Dallas Starsiksi. Olihan siellä vastassa ihan uusi maailma.”

Lehtinen edusti Dallasia koko 14 kautta kestäneen NHL-uransa. Hän voitti myös arvostetun Stanley Cup -mestaruuden kaudella 1998-1999.

Somervuoren tavoitteena on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon. ”Viime kaudella pelasin Liigassa neljä peliä, ensi kaudella toivottavasti enemmän ja isommassa roolissa. Tottakai unelmana on NHL, mutta ei sinne mikään kiire ole”.

”Unelmia täytyy olla. Kun ne lähestyvät, niistä tulee vähitellen tavoitteita”, Lehtinen sanoo Somervuorelle.

Jere Lehtinen

Syntynyt 1973

Ura alkoi 3-vuotiaana

Pelinumero 26 (jäädytetty)

Pelipaikka laitahyökkääjä

Työ General Manager,

Suomen Jääkiekkoliitto

Jere Somervuori

Syntynyt 2007

Ura alkoi 3-vuotiaana

Pelinumero 24

Pelipaikka laitahyökkääjä

Koulu Mäkelänrinteen
urheilulukio

Škoda on Suomen Jääkiekkoliiton pitkäaikainen pääyhteistyökumppani. Molempia yhdistää nuorten liikkumisen ja unelmien edistäminen. Vuonna 2025 Škodan juniorijääkiekkoyhteistyön teemana on Rohkeus ajaa eteenpäin.

Kohokohtia uran varrelta

Lehtinen on yksi menestyneimmistä suomalaisista jääkiekkoilijoista. Hän on edustanut Suomea neljästi maailmanmestaruuskilpailuissa, kahdesti maailmancupissa ja viidesti olympialaisissa saavuttaen kahdeksan arvokisamitalia ja maailmancupin toisen sijan. Suomen maajouk-

kueen General Managerina hän voitti MM-kultaa 2022.

”Yhtä kohokohtaa uralta on vaikea nostaa, koska eri vaiheissa on tapahtunut paljon. Moni on kysynyt, onko se Stanley Cup vai maailmanmestaruus? Onhan se Stanley Cup, mutta toisaalta myös maajoukkueen kanssa voitettu maailmanmestaruus. Näitä kahta ei voi verrata: toisessa pelaat koko kauden samassa paikassa kymmenen kuukautta ja toisessa maajoukkueen kanssa kolme viikkoa”, Lehtinen tuumii.

”Erityisesti on jäänyt mieleen se hetki, kun voitimme U16:ssa hopeaa. Muistaakseni olimme päässeet SM-sarjaan viimeiseltä paikalta, emmekä todellakaan olleet mikään suosikkijoukkue. Oli siistiä päästä altavastaajana mitaleihin asti. Hienoihin hetkiin kuuluvat myös U18-joukkueen pronssi ja hopea”, Somervuori kertoo.

Miten hyvästä tulee paras?

”Mitä useampia paikkoja pystyt pelaamaan, sitä parempi. Liike, luistelu, vauhti ja pelipää ovat asioita, joilla voit erottautua. Usein yksi osaa tehdä maaleja, toinen syötellä, kolmas ennakoida peliä ja neljäs on nopea. Kun sinulla on ne kaikki, erotut joukosta kokonaisvaltaisesti eri osa-alueiden kautta. Luonnonlahjakkuuksia löytyy, mutta menestyminen vaatii aina kovaa työtä”, Lehtinen toteaa.

Kova työ on Mäkelänrinteen urheilulukiota käyvälle Somervuorelle tuttua. Hän treenaa kuutena päivänä viikossa, joista kahtena kahdesti. Lisäksi viikkoon mahtuu yleensä kaksi peliä ja yksi vapaapäivä.

”Minulle on sanottu, että aika pitkälti olen päässyt lahjoillani eteenpäin, mutta nyt pitäisi alkaa hommiin”, Somervuori naurahtaa. ”Luistelua ja voimaa pitää saada lisää.”

”Nuo ovat sellaisia asioita, jotka saat treenaamalla kuntoon”, Lehtinen kannustaa.

Jeret korostavat sitä, että perheen ja muiden taustajoukkojen merkitys on uran kannalta aivan ratkaiseva.

Maltilla ja täysillä eteenpäin

Jeret ovat yhtä mieltä siitä, että perheen ja muiden taustajoukkojen merkitys on uran mahdollistajana mittaamaton.

”Onhan se faijan ansiota, että olen ylipäätään alkanut pelata. Kova tuki on tullut aina kotoa, ruoka on ollut valmiina ja treeneihin on kuskattu”, Somervuori kiittää.

”Isoveljestä löytyi aikanaan hyvä sparraaja ja vanhemmat näyttivät urheilullista esimerkkiä. Myös olosuhteet asuinympäristössä olivat otolliset: jäähallille oli sadan metrin matka”, Lehtinen lisää.

Mitä Jere haluaisi sanoa Jerelle? ”Tee paljon töitä ja käy koulu loppuun. Kuuntele omaa sydäntäsi ja luota itseesi. Jos tulee vastoinkäymisiä, ota nekin oppina vastaan. Mene maltilla ja täysillä eteenpäin.”

Lue myös

Škoda Motorsport Suomi etsii nyt tiimiinsä nuoria rallilupauksia

Ajankohtaista & Uutta

Urheilulliset geenit – Octavia RS & Kodiaq RS

Koeajossa

Seikkailua huipulla – Elroq tähtää kärkeen

Koeajossa
Rakenna Škoda Rakenna verkossa juuri sinulle sopiva Škoda Rakenna nyt
Tilaa uutiskirje Kuule ensimmäisten joukossa uusimmat Škoda-uutiset Tilaa