21.6.2021
Kaikki mukaan turvallisesti Ajankohtaista & Uutta

Suomalaiset ovat mökkikansaa. Niemennotkoista ja saarelmista löytyy yli 600 000 mökkiä, joissa käy vuosittain noin 2,4 miljoonaa mökkeilijää. Ari-Pekka Elovaaran kanssa matkaan lähdettiin tilavalla ŠKODA Karoq SportLinella.

Kesällä suomalaiset kurvaavat mökeille ja muihin lomakohteisiin. Jotta matkanteko sujuisi turvallisesti, kuljeta oikein – olipa kyse lapsista, lemmikeistä tai tavaroista.

TEKSTI Sari Okko, KUVAT Esko Tuomisto ja ŠKODA Auto

Kun puhutaan turvallisesta kuljettamisesta, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara on mies paikallaan. Mökkimatkoistakin hänellä on vankkaa kokemusta kahden aikuisen, kahden lapsen, kolmen koiran, yhden kissan ja koko porukan matkatavaroiden voimin.

Jos mukava matkanteko ja turvallinen kuljettaminen pitäisi tiivistää pariin sanaan, Elovaara nostaisi kärkeen kiinnittämisen ja ennakoinnin. Tärkeintä ei välttämättä ole päämäärä vaan matka.

”Loma alkaa jo suunnittelusta ja menomatkasta, joten unohda kiire. Siellä se mökki odottaa eikä karkaa mihinkään. Ja jos jostain syystä on oikeasti kiire, sitä ei ajamalla kiinni saa”, Elovaara hymyilee.

Kehon painosta pään osuus on pienellä lapsella 25 prosenttia, mutta aikuisella keski- määrin 6 prosenttia. Siksi lapsen on turvallisinta matkustaa selkä menosuuntaan.

Lapset matkaan selkä edellä

Liikenneturva suosittelee, että lapsi matkustaa selkä menosuuntaan, takapenkille asennetussa turvaistuimessa vähintään neljävuotiaaksi asti.

”Suosituksemme ovat lakia tiukempia ja tutkimukseen perustuvia tietoja turvallisuuden puolesta. Pienen lapsen pää on kehoon nähden iso ja niska hauras, joten selkä menosuuntaan asennetut istuimet tarjoavat parhaan tuen törmäystilanteissa”, Elovaara korostaa.

Lapsen ensimmäinen istuin on turvakaukalo, josta siirrytään painon ja pituuden kasvaessa turvaistuimeen. Kolmas vaihe on takapenkille menosuuntaan asennettu turvavyöistuin, jota suositellaan käytettäväksi kunnes lapsi on 150 cm pitkä.

”Turvaistuimen tulee olla sekä lapselle että autoon sopiva ja se pitää osata kiinnittää oikein. Turvallinen istuin on lain mukaan E-hyväksytty ja Liikenneturvan suosituksen mukaan Plus-testit läpäissyt. Lisätietoja istuimista kannattaa kysyä valmistajilta ja maahantuojilta.”

”Kun siirrytään turvakaukalosta ja turvaistuimesta eteenpäin lapsen kasvaessa, seuraava vaihe on takapenkille menosuuntaan asennettu turvavyöistuin”, Ari-Pekka Elovaara kertoo.

Lemmikit aina kytkettyinä

Lemmikkien kuljettamisessa pätevät saman lainalaisuudet kuin muussakin kuljettamisessa: ”kuorma” ei saa häiritä kuljettajaa eikä aiheuttaa vaaraa.

”Pienten eläinten, kuten kissojen, matkustaminen sujuu turvallisimmin kuljettamiseen tarkoitetussa kopassa, joka on kiinnitetty turvavöin. Isommat lemmikit, kuten koirat, tulee kuljettaa autokäyttöön suunnitelluissa ja turvavyöhön kytketyissä valjaissa”, Elovaara toteaa.

”Jos koira matkustaa farmarimallisen auton tavaratilassa, matkustamon ja tavaratilan väliin tulisi asentaa auton rakenteisiin kiinnitettävä metalliverkko. Joihinkin autoihin on saatavissa lisäksi tavaratilan kahtia jakava poikittaisverkko, jolloin lemmikin ja matkatavarat saa kuljetettua turvallisesti rinnakkain. Tavaratilassakin koira olisi hyvä pitää valjaisiin kytkettynä.”

Isommat lemmikit, kuten koirat, matkustavat turvallisesti autokäyttöön suunnitelluissa ja turvavyöhön kytketyissä valjaissa. (kuva: ŠKODA Auto)

Pakkaa tavarat turvallisesti

Lomareissuilla ja etenkin lapsiperheillä riittää matkatavaraa poikineen. Kaikki tavara kuuluu auton tavaratilaan, sillä matkustamossa irtain tavara voi päästä jarrutuksissa ja kolaritilanteissa liikkumaan aiheuttaen vaaraa.

”Lastaa painavimmat tavarat ensin ja kevyemmät päälle. Nykyautoista löytyy käteviä kiinnittämistä helpottavia verkkojärjestelmiä ja koukkuja, joita kannattaa hyödyntää. Ihannetapauksessa myös tavaratilan peitto saadaan vedettyä paikoilleen”, Elovaara sanoo.

Aina ei isokaan tavaratila riitä. Silloin on peräkärry paikallaan, kuten Elovaaran perhelomilla. Suksiboksi tai tavaraboksi tuo niin ikään lisätilaa, kunhan muistaa, että henkilöauton katolla kuljetettavan tavaran massa saa olla enintään 10 prosenttia auton omamassasta.

”Tuhatkiloisen auton katolla saa siis kuljettaa maksimissaan sadan kilon edestä tavaraa. Lisäksi tulee huomioida valmistajan ilmoittamat painorajat.”

Kaikki matkatavarat kuuluvat tavaratilaan. Hyödynnä pakkaamisessa kiinnittämistä helpottavia verkkojärjestelmiä ja koukkuja.

Pidä kädet ohjauspyörässä

Kuljettajan tärkein tehtävä on ajamiseen keskittyminen. Lain mukaan kuljettaja ei esimerkiksi saa ajon aikana käyttää kännykkää siten, että pitää sitä kädessään.

”Liikenteeseen lähtöä kannattaa ennakoida eikä ryhtyä räpläämään vaikkapa navigaattoria vasta ajaessa”, Elovaara toteaa.

”Hyviä apureita ovat puheohjaus ja turvallisuutta lisäävät avustimet, sillä ne eivät väsähdä kesken matkan. On kuitenkin muistettava, että avustimet on tehty tukemaan kuljettajaa ajotehtävissä, ei ajamaan kuljettajan puolesta”, Elovaara summaa.

TOP 5 lomalle lähtiessä by Elovaara

  1. Huollettu auto varmistaa perillepääsyn.
  2. Ennakoi ajokeli. Suomalainen kesäsää kaipaa usein toimivia lasinpyyhkimiä ja täyttä tankillista lasinpesunestettä.
  3. Tarkista renkaiden ilmanpaineet. Jos kuorma on raskas, nosta renkaiden ilmanpaineita.
  4. Mieti ennakkoon ajoreitti ja kivat taukopaikat. Jos matka on pitkä, samoilla silmillä ajaminen ei ole fiksua eikä kenenkään mielestä kivaa.
  5. Varaa riittävästi aikaa. Jo matkalla ollaan lomalla!