5.1.2020
KALLEN VUOSI Škoda Sponsoroi

Kalle Rovanperä oli MM-rallikaudella 2019 täysin omaa luokkaansa WRC2 Pro -luokan taistelussa. Mestaruus irtosi häikäisevällä nopeudella ja siivitti tietä kohti WRC-luokan pääsarjaa.

TEKSTI: Miika Wuorela / KUVAT: ŠKODA Auto

Kalle Rovanperä, 19, urakoi vuoden aikana peräti 11 MM-rallia. Ajamatta jäivät vain Meksikon ja Argentiinan osakilpailut, joista hän oli hankkinut kovavauhtisen kokemuksen jo vuotta aiemmin.

Heti debyyttivuotensa jälkeen Rovanperä saatettiin nostaa kauden mittelöihin kuumimmaksi ennakkosuosikiksi. Kovaa kiriapua tiedettiin odottaa tallikaveri Jan Kopeckylta sekä Citroënia luotsaavalta, erittäin kokeneelta Mads Östbergiltä .

Näissä merkeissä vuosi lähti Rovanperän osalta liikkeelle kahdella kakkossijalla. Nopeutta oli, mutta ulosajot Monte Carlo -rallissa ja Ruotsissa tarkoittivat sitä, että myös tasaisuutta tarvittaisiin isoimpien pisteiden metsästyksessä.

Korsikan rallissa Rovanperää ajatti yksityinen HK Racing -tiimi, jonka väreissä matka jäi kuitenkin lyhyeksi. Ulosajo päätti kilpailun, ja Rovanperä joutui odottamaan oman kautensa kukkaan puhkeamista aina uutena osakilpailuna sarjaan mukaan tulleeseen Chilen osakilpailuun asti.

Kun Rovanperä oli löytänyt jälleen ajamisen punaisen langan, tulokset puhuivat puolestaan. Perättäiset voitot irtosivat peräti neljästä rallista: Chilestä, Portugalista, Sardiniasta ja Suomesta.

Pieniksi kauneusvirheiksi muutoin niin virheettömällä mestaruusiholla jäivät kolmossijat Saksasta ja Turkista. Mestaruus sinetöityi jo lokakuun alussa ajetussa Walesin osakilpailussa voitolla. Kausi sai viidennellä ykköstilalla upean kruunun eikä tämän jälkeen ollut enää kiire minnekään.

Sardiniasta Kalle Rovanperä ja ŠKODA pokkasivat voiton.

Ainoat mestarit

Historialliseksi Rovanperän ja kartanlukija Jonne Halttusen saavutuksen tekee se, että he jäivät rallin aikalaiskirjoihin WRC2 Pro -luokan ainoina mestareina. Kansainvälinen autoliitto FIA oli päättänyt jo ennen kauden loppua, ettei luokalle tule enää jatkoa MM-sarjassa.

Pian voitokkaan rallinsa jälkeen Rovanperä astui asepalvelukseen puolustusvoimien urheilukouluun Helsingissä. Rallikuljettajan työ vie Rovanperää jatkossakin moniin eri paikkoihin, joten kovin intensiivisesti hän ei kasarmialueella ennätä olla.

Ensimmäinen ”vierailu” armeijaan kesti kuusi tuntia, ennen kuin työt kutsuivat jälleen. Katalonian rallissa panoksena oli vielä tiimien välinen mestaruus, jota pokkaamassa myös Rovanperä oli. Vuosi valmisti Rovanperää koviin WRC-maailman haasteisiin, jotka ovat nuorukaisen edessä jo ensi kaudella.

ŠKODA Motorsport niitti menestystä roppakaupalla

Ralliteiden kirkkaimmat mitalit WRC2 Pro -luokassa matkasivat ŠKODA Motorsportin matkaan. Dominointi MM-sarjan erikois- kokeilla alkoi kevään ralleissa.

Kuusi osakilpailuvoittoa tarkoitti kauden päätteeksi sitä, että tšekkitiimi juhli mestaruutta selkeällä 74 pisteen erolla ennen toiseksi sarjatilanteessa ennättänyttä M-Sport Fordia.

Kalle Rovanperä toi leijonanosan merkin menestyksestä ajettuaan viiteen voittoon, kahteen kakkossijaan ja kahteen kolmossijaan. Äärimmäisen kokenut tallikaveri Jan Kopecky teki hänkin osansa tiimin eteen ja saalisti yhden voiton lisäksi viisi kakkossijaa.

Paljon Škodan vahvuudesta ralliteillä kertoo sekin, että peräti kolmessa rallissa tiimi ylsi kaksoisvoittoon. Teknisiin vikoihin ei tarvinnut keskeyttää kertaakaan, mikä on suuri hyve moottoriurheilussa, jossa kilpailuvälineen luotettavuus on avainasemassa tuloksen teossa.

Alkukaudesta aikaa vei paljon uuden Evo-mallin kehittäminen menestyksekkäästä Fabia R5:stä. Auton ensikilpailut Portugalissa ja Sardiniassa eivät olisi juuri paremmin voineet mennä, sillä molemmissa ralleissa tiimi sai juhlia kaksoisvoittoa.