9.5.2022
Kisahuuma tiivistyy – ENYAQ COUPÉ RS iV -täyssähkökatumaasturit saapuivat Sponsorointi & yhteistyö

ŠKODA ENYAQ COUPÉ RS iV -täyssähkökatumaasturit käänsivät päät, kun autot luovutettiin vuoden 2022 Jääkiekon MM-kisojen käyttöön Tampereen Nokia Arenalla.

Vuoden 2022 Jääkiekon MM-kisat pelataan Tampereella ja Helsingissä 13.-29. toukokuuta. Jo 30 vuotta yhteistyökumppanina toiminut ŠKODA on näyttävästi mukana mm. Suomessa ensi kertaa esittäytyvien ja kisaväreihin teipattujen ENYAQ COUPÉ RS iV -täyssähkökatumaastureiden voimin.

TEKSTI Sari Okko, KUVAT Esko Tuomisto

Tampereen upouudella Nokia Arenalla käy kuhina, kun ensimmäinen erä kisaorganisaation käyttöön tulevista autoista asetellaan ryhmäkuvaan. Tätä autoarmadaa ei voi olla huomaamatta. Kilpailun pääsihteeri Heikki Hietanen on rauhallisin ja tyytyväisin mielin – vain hetki ennen kisojen alkua.

2022 Jääkiekon MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen (autossa) ja ŠKODA Suomen brändijohtaja Jukka-Pekka Kevätsalo kohtasivat Tampereen Nokia Arenalla, jossa kisaorganisaatio sai käyttöönsä 45 autoa.

”Uskomattomalta tuntuu. Kisojen suunnittelu aloitettiin kolme vuotta ja neljä kuukautta sitten, joten matkan varrelle on mahtunut paljon. Jännitettävää on riittänyt niin uuden hallin valmistumisen, koronan kuin Ukrainan tilanteen takia, mutta nyt kaikki on järjestelyjen puolesta valmista”, Hietanen kertoo.

”ŠKODA Auton ja Jääkiekon MM-kisojen yhteistyö on jatkunut ennätykselliset 30 vuotta, jonka ansiosta meillä on jälleen käytössämme autoja, joiden avulla kuljetukset hoituvat turvallisesti. Yhteistyömme istuu myös 2022 Jääkiekon MM-kisojen arvoihin: vastuullisuuteen, yhteisöllisyyteen ja hauskuuteen.”

Jääkiekko on Škodan DNA:ssa – kiitos pitkän yhteistyön

Škodalla on hallussaan urheilulajien maailmamestaruuskisojen historian pisimpään jatkuneen virallisen pääsponsorin maailmanennätys. 2022 Jääkiekon MM-kisojen käytössä on nyt 45 autoa: ENYAQ COUPÉ RS iV- ja ENYAQ iV -täyssähköautoja, ladattavia SUPERB iV -hybridejä sekä KODIAQ-katumaastureita.

”Jääkiekko on Škodan DNA:ssa, joten on hienoa olla jälleen pääsponsoripaikalla. Tšekkiläinen automerkki ja Suomessa järjestettävät MM-kisat yhdistävät kaksi suurta lätkäkansaa”, ŠKODA Suomen brändijohtaja Jukka-Pekka Kevätsalo sanoo.

”Myös suomalainen jääkiekkokansa yhdistää MM-kisat ja Škodan. Katsojat tietävät, miltä jääkiekkokaukalon keskiympyrän kuuluu näyttää ja tunnistavat katsomoista tutut pahviset ŠKODA-kypärät. Uusia ENYAQ COUPÉ iV -täyssähkökatumaastureita ei sen sijaan ole Suomessa ennen nähty eikä niitä ole moni päässyt ajamaan. Vapaaehtoisilla autonkuljettajilla onkin nyt ainutlaatuinen tilaisuus”, Kevätsalo hymyilee.

Tyylikkäästi teipatut kisa-autot tulevat näkymään katukuvassa.

Jarmo Lehto vastaa Jääkiekon MM-kisojen vapaaehtoisten autonkuljettajien rekrytoinnista jo viidettä kertaa. Tänä vuonna vapaaehtoisia rekrytoitiin kisakaupunkeihin yhteensä 120.

Mukana 120 vapaaehtoista autonkuljettajaa

Ilman vapaaehtoisia kisat eivät Heikki Hietasen mukaan onnistuisi. Tänä vuonna erilaisissa tehtävissä on peräti 1300 vapaaehtoista, joista nuorimmat ovat 16-vuotiaita ja konkarit +70-vuotiaita.

Vapaaehtoisista 120 toimii autonkuljettajina. Heidän rekrytoinneistaan vastaa pitkän linjan kuljetuspäällikkö Jarmo Lehto. Miesten Jääkiekon MM-kisoissa Lehto on ollut mukana jo vuodesta 1997 lähtien, mutta kokemusta on myös mm. hiihdon ja yleisurheilun MM-kisoista sekä Euroviisuista.

Heli Ala-Nikkola on vapaaehtoinen autonkuljettaja. ”On mielenkiintoista päästä ajamaan ensimmäistä kertaa täyssähköautolla, josta puuttuu moottorin hurina”. Valokuva: Joonatan Kaartinen

”Vuoden 2022 Jääkiekon MM-kisojen vapaaehtoisten joukkoa lähdin kokoamaan reilu vuosi sitten. Kuljettajien valinnassa tärkeimpiä asioita ovat aktiivisuus ja innokkuus sekä sopiva kielitaito ja luonnollisesti ajotaito. Näissä kisoissa kuljetuspäällikön työtä helpottaa se, että saamme autot ja koulutukset suoraan Škodalta”, Lehto summaa.

”Nautin vapaaehtoisuudesta ja kisatunnelmasta”

Yksi vapaaehtoisista autonkuljettajista on porilainen Heli Ala-Nikkola, jolla on vapaaehtoisuudesta pitkä, noin 15 vuoden kokemus.

”Olen ajanut nuorena vuoden verran työkseni kuorma-autona, mutta myöhemmin pestauduin vapaaehtoiseksi Pori Jazzeihin ja muihin festareihin sekä Euroviisuihin. Myös Jääkiekon MM-kisoista on kokemusta vuodelta 2012”, Ala-Nikkola kertoo.

”Me vapaaehtoiset olemme samanhenkisiä ihmisiä. Nautimme vapaaehtoisuudesta, kisatunnelmasta ja festivaalihumusta. Hyvillä mielin ja innolla olen taas mukana.”

Ville Vilkki on Jääkiekon MM-kisojen vapaaehtoinen autonkuljettaja ensimmäistä kertaa. ”Kuten kentillä yleensäkin, myös vapaaehtoisten joukossa yhteispeli on poikaa.”

”Tässä työssä yhdistyy moni hyvä asia”

Rautalammilta kotoisin oleva, paljasjalkainen savolainen ja nykyään Tampereella asuva Ville Vilkki on vapaaehtoinen autonkuljettaja ensimmäistä kertaa.

”Näin rekry-ilmoituksen ja laitoin hakemuksen menemään. Olen aikanaan pelannut jääkiekkoa yhdeksän vuotta ja nykyään olen intohimoinen lätkän seuraaja. Tykkään myös ajamisesta, joten tässä työssä yhdistyy moni hyvä asia”, Vilkki kertoo.

”Ladattavista hybrideistä on kokemusta, mutta nyt pääsen ajamaan ensimmäistä kertaa täyssähköautolla. On mahtavaa myös päästä seuraamaan matseja maailmanluokan areenalla. Kisatunnelma on parasta.”

  • 2022 Jääkiekon MM-kisat pelataan Tampereen Nokia Arenalla ja Helsingin jäähallissa 13.-29.5.2022.
  • Molemmista kisakaupungeista löytyvät Fan Zonet eli fanialueet.
  • Kisojen teemana on Making Miracles. Kisahuumaa siivittää Miracleo-leijonamaskotti.