13.2.2020
Lindholm ja Pietarinen valmiita Ruotsin rallin lähes lumettomille erikoiskokeille Škoda Sponsoroi

Ruotsin MM-ralli ajetaan tällä kertaa varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Lunta on rallireitillä lähinnä vain nimeksi, joten haastetta erikoiskokeilla riittää.

Mukana on myös kaksi nuorta ja nälkäistä ŠKODA-kuljettajaa, jotka lähtevät antamaan näyttöjä uudistuneessa WRC3-luokassa.

Emil Lindholm lähtee ralliin tuore Ralli SM –osakilpailun voitto takataskussaan. Tuntuma kovaa ajamiseen on hyvä, joten nuorukainen voi hyökätä erikoiskokeille rennoin mielin.

– Kilometrejä ei nyt ole paljoakaan, joten varaa ilmaisten sekuntien antamiseen ei lyhyellä reitillä ole. Katsoimme ennen nuotitusta in-car –videoita kahdelta erikoiskokeelta. Lähdemme viikonloppuun hyvällä fiiliksellä. Vaikkei lunta reitillä olisikaan, aiomme silti ajaa kovaa ja tarkasti.

Eerik Pietariselta kauden alku on sujunut niin ikään Ralli SM –sarjan puolella. Nyt tuusulalainen starttaa MM-ralliin ensimmäistä kertaa sarjan ja lajihistorian kokeneimman kilpailijan, Miikka Anttilan kanssa.

– Keli on vähän erikoinen, mutta puolet erikoiskokeista on yhä lumessa ja jäässä. Koetetaan hyödyntää se pito, mikä on saatavilla. Viime vuonnakin oli soraa esillä, joten kyllä sen suurin piirtein tietää, mitä on luvassa. Jos pitää pärjätä, niin kaasu pohjassa on ajettava heti alusta asti. Yritetään ajaa hyviä aikoja.