25.9.2025
Piirrä kuin muotoilujohtaja – katso myös video Ajankohtaista & Uutta

”Katsotaanpa, miten tänään sujuu...”, Škoda Auton muotoilujohtaja Oliver Stefani sanoo istuessaan kameran eteen ja piirustustuntia aloittaessaan. Jo ensimmäisistä lyijykynän vedoista selviää, että nyt ollaan mestarin opissa.

Teksti ja kuvat Škoda Auto

Oliver Stefanin piirustustukoulu vain Škoda Magazinen lukijoille – katso alta englanninkielinen video.

Mikä alkaa yksinkertaisena piirtelynä muistikirjaan, voi kasvaa elinikäiseksi intohimoksi – tai jopa loistavaksi uraksi. Škoda Auton muotoilujohta Oliver Stefani on tästä elävä todiste.

”Kaikki alkoi koulussa neljännellä tai viidennellä luokalla, jolloin piirtelin oppikirjoihin ja kotona paperille”, Stefani muistelee. Aluksi hän ei piirtänyt autoja.

”Minua inspiroivat supersankarit, Disney-hahmot ja Star Wars.” Näitä aiheita käsitteleviä kirjoja on yhä hänen työpöydällään, ja ne inspiroivat häntä edelleen.

Vaikka Stefanilla riittää kiirettä, piirtämiselle hänellä on aikaa. ”Piirrän aina lounastauolla. Joskus vain kymmenen minuuttia – paperille tai tabletille, mutta teen sitä säännöllisesti pitääkseni taitoa yllä.”

Autojen ohella muotoilujohtaja piirtää paljon muutakin. ”On olemassa haaste nimeltä ’100 kasvoa’, joten piirrän kasvoja, ihmisten asentoja ja vastaavia”, hän kertoo.

Toisinaan Stefani jäljittelee kuuluisien taiteilijoiden tyyliä: ”Yritän ymmärtää, miten he tekevät sen – selvitän mittasuhteita, perspektiiviä, sommittelua ja viivankäyttöä.”

Taiteellinen harjoittelu on Stefanin mukaan tiiviisti yhteydessä hänen päivittäiseen työhönsä eli autojen suunnitteluun. ”Meilläkin on taiteellisia haasteita. Luomme tarinan suunnittelun kautta, ja taide auttaa meitä siinä”, hän selittää.

Avainasemassa on harjoittelu. Stefani tarjoaakin videolla aloittelijoille useita hyödyllisiä vinkkejä alkuun pääsemiseen ja taitojen kehittämiseen. Hänen valmistautumistaan on lähes taianomaista seurata. Muotoilujohtaja aloittaa vaatimattomasti sanomalla, ettei ole varma, kuinka hyvin luonnostelu sujuu – ja piirtää sitten koko luonnoksen yhdellä sujuvalla vedolla.

Viisi vinkkiä Oliver Stefanilta

1. Aloita lämmittelemällä

”Kun lähdet harrastamaan urheilua, aloitat sen lämmittelemällä. Piirtäminen on kutakuinkin samanlaista”, Stefani sanoo. "Aloita piirtämällä ympyröitä, sitten ellipsejä."

2. Rentoudu perusmuotojen avulla

”Tämä on edelleen osa lämmittelyä. Piirrän laatikoita perspektiivissä. On tärkeää rentouttaa koko käsi piirtäessä, sillä liike lähtee olkapäästä”, hän sanoo ja lisää, että pyörivä tuoli voi olla avuksi.

3. Piirrä auton perusmuoto

On aika siirtyä auton piirtämiseen ja viiteviivan hahmottelemiseen suunnan määrittämiseksi. Aloita sivulta katsottuna, jotta mittasuhteet tulevat esiin. ”Tyypillisesti etu- ja takapyörien väliin mahtuu kolme pyörää, jotka muodostavat akselivälin. Auton korkeus on noin kaksi ja puoli pyörän halkaisijaa – urheiluautoissa vähemmän”, hän kuvailee.

4. Lisää perspektiiviä

Tämä on piirtämisen vaikein vaihe. Stefani aloittaa peruslaatikosta määrittääkseen näkökulman. Sitten hän ”pukee” muodon piirtämällä leveitä viivoja. ”Piirrän hyvin karkeasti – etsin jatkuvasti oikeita muotoja lyijykynällä”, hän sanoo.

5. Yksityiskohtien aika

Nyt on luonnoksen hiomisen aika: lisää lyijykynällä yksityiskohtia ja runsaasti viivoja. Stefani suosittelee luonnoksen kehittämistä toiston kautta. ”Piirrä se uudelleen, ehkä kolme kertaa. Läpikuultava paperi auttaa tässä. Vähennä jokaisella kerralla tarpeettomia viivoja. Värien tai varjostusten lisääminen parantaa lopputulosta."

Haastavaa, mutta sen arvoista

Oliver Stefanin mukaan piirtäminen on loputon luova matka. ”Rakastan luonnostelua – se on hetki, jolloin olemme luovimmillamme ja mieleni on täysin avoin. Se on työmme arvokkain osa, mutta myös vaativa. Kahden tunnin intensiivisen luonnostelun jälkeen voin olla täysin uupunut.”

Suunnittelijan työssä piirtäminen on osa kommunikaatiota. ”Kun yritämme selittää jotain, luonnostelemme sen. Se on tehokkaampaa kuin tuhat sanaa”, Stefani sanoo.

Jatkuva harjoittelu on ainoa keino pysyä terävänä ja jatkaa kehittymistä. ”En ole vielä viettänyt tarpeeksi aikaa elämässäni piirtämiseen”, muotoilujohtaja myöntää hymyillen.

Ammattimaisen piirtämisen haasteista huolimatta Stefanin tärkein neuvo on yksinkertainen: "Nauti prosessista. Yritä piirtää joka päivä ja pidä hauskaa”, hän sanoo.

Vinkkejä piirustustaidon kehittämiseen

● Hyödynnä käytettävissä olevia työkaluja. "Paras työkalu on se, jota käytät".

● Harjoittele säännöllisesti ja aloita aina lämmittelyllä.

● Pyörivä tuoli voi auttaa rentouttamaan käsivartesi ja vartalosi.

● Opi ymmärtämään auton mittasuhteita ja harjoittele perspektiiviä.

● Älä pelkää sotkuisia viivoja. Jatka oikeiden muotojen etsimistä.

● Toista sama luonnos kerta toisensa jälkeen viivojen ja muotojen hiomiseksi.

● Varjostus antaa luonnoksellesi 3D-efektin.


Lue myös nämä

Nuottivihko vei Ennin ja Reetan rallimaailman huipulle

Ajankohtaista & Uutta

Rallimestarin haaste: 300 km pyörällä läpi yöttömän yön

Ajankohtaista & Uutta

Uudistettu ikoni: leikkisä Felicia Fun

Škoda 130 vuotta
Rakenna Škoda Rakenna verkossa juuri sinulle sopiva Škoda Rakenna nyt
Tilaa uutiskirje Kuule ensimmäisten joukossa uusimmat Škoda-uutiset Tilaa