Hämäläisen järven saaressa piileskelee mökki, joka on rakennettu omin käsin yli satavuotiaista petäjistä, luomusti ja suurella sydämellä. ”Meille tämä on paras spotti maapallolla”, Eetu Puurtinen ja Kati Mehtonen tuumivat.
Järvelle kulkeva hiekkatie kapenee ja päätyy rantaan, jossa odottaa kallellaan olevan laiturin kyljessä kaksi soutuvenettä. Auto jätetään parkkiin ja muutaman sadan metrin päässä olevaan saareen kuljetaan hartiavoimin. Kuikka tervehtii soutajia järvellä.
Tätä mökkimatkaa on taitettu vuosikymmenien ajan – silloinkin, kun Eetu ja Kati asuivat mökillä ympäri vuoden. Järvi on ylitetty tuhansia kertoja kävellen, luistellen, hiihtäen, potkukelkalla, moottorikelkalla, autolla ja uiden. Joskus mökiltä on lähdetty kelirikon aikaan mantereelle suunnilleen viimeisellä jäälautalla. Nyt ollaan suomalaisen mökki-idyllin ytimessä ja mökkeilijän sielunmaisemassa.
”Siinä se kestää seuraavat 300 vuotta, kunhan katosta pidetään huolta. Näin olen ajatellut”, Eetu pohtii.
Mökillä satoi tai paistoi
Suomalaiset ovat tutkitusti mökkikansaa. Maa- ja metsätalousministeriön teettämän Mökkibarometrin mukaan suomalaiset viettävät mökeillään keskimäärin 79 vuorokautta vuodessa. Niemennotkoista ja saarelmista löytyy yli 600 000 erilaista mökkiä, joissa käy noin 2,4 miljoonaa mökkeilijää.
Mökeistä on moneksi. Perinteisin mökki on mielikuvissa se punainen mummon mökki viljapellon laidalla tai se kevyesti rakennettu lautamökki veden äärellä, jota ei koskaan suunniteltu talvikäyttöön. Mökki voi olla myös arkkitehdin suunnittelema hulppea villa kaikin mukavuuksin tai kerrostaloasunto pikkukaupungissa.
Olipa mökki minkälainen tahansa, yhteistä mökkeilyssä on jonkin sortin irtipäästäminen. Irtaudutaan arjesta, heittäydytään vapaalle, puuhastellaan tai ollaan puuhastelematta, pukeudutaan miten sattuu, saunotaan, uidaan ja tehdään ruokaa tulilla. Mökillä eletään kuin viimeistä kesäpäivää, satoi tai paistoi.
Vikulyk. Mökin nimi näkyy räystäällä, jos luonnonmateriaaleja osaa oikein tulkita.
Kivillä on oma tarinansa
Eetu Puurtisen mökki ei ole standardimökki mistään perspektiivistä katsottuna. Isoisän aikanaan hankkimaan saareen rakennettu mökki on uniikki ja omin käsin omista lähipuista tehty, perinteistä hirrenveistoa, työmenetelmiä, luonnonmateriaaleja ja käsityötaitoja vaalien.
Kaikki sai alkunsa, kun Eetu opiskeli Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa kaluste- ja tilasuunnittelua. Mökin rakentamisesta tuli Eetun opintojen lopputyö. Työ käynnistyi kevättalvella 2006: hirret kaadettiin justeerilla, kuorittiin petkeleellä, veistettiin kirveellä ja niitä liikuteltiin työmaalla käsivinssin avulla.
Materiaalit ovat läheltä löydettyjä tai muualta tuotuja ja kierrätettyä. Seinähirsien ohella mökin nurkkakivet, lattiarakenteet, kattorakenteet ja muurauskivet ovat peräisin muutaman kilometrin säteeltä. Hirsien välissä on eristeenä saaresta poimittua riidenliekoa.
Tuvan hellan laidalta löytyy muistoja maailmalta: joku kivi on tuotu Norjasta, toinen Tirolista. Lähes kaikilla on oma tarinansa.
Eetun ja Katin mökistä löytyy puuhellan, nuotion ja uunin hybridiversio.
Kaikki kiertoon ja käyttöön
Eetu kutsuu itseään jonkin asteiseksi vastarannan kiiskeksi tai muinaisjäänteeksi rakentamisen maailmassa, jossa suunnittelutyö tehdään tänä päivänä pitkälti tietokoneohjelmia hyödyntäen ja mallintamalla. Eetu suunnittelee ja rakentaa kirvesmiehen silmällä ilman piirustuksia.
Mökin terassi on ollut paikallaan jo ennen mökkiä ja osa rakenteista on tullut esimerkiksi Apulannan rumpalin Sipe Santapukin työmaalta, jossa Eetukin oli töissä. Kesäkukat Kati istuttaa astioihin ja ämpäreihin, jotka ovat löytyneet luonnosta ja kivenkoloista. Mökin ovien saranat ovat Eetun isoisoisän sikalasta.
”Tykkään näprätä kaikenlaisesta vanhasta romusta uutta. Arvostan materiaalien pitkiä elinkaaria, uusiokäyttöä ja maksimaalista hyödyntämistä. Onhan se hienoa, kun joku on palvellut jo 150 vuotta ja sille voi antaa uuden elämän seuraavaksi 150 vuodeksi”, Eetu toteaa.
Kun kuikatkin lähtivät
Eetu pistää saunan lämpenemään ja tulet tuvan hellaan pannukahveja varten. Kati sekoittaa kesäkeittiössä lettutaikinan, johon leikataan pihapiiristä kerättyä nuorta nokkosta.
”Kyllä me olemme mökkeilijöinä sellaisia puuhastelijoita. Olisi siisti ajatus olla joskus tekemättä mitään, mutta emme oikein tiedä, onnistuuko se koskaan.”, Eetu ja Kati sanovat.
Näsiä viihtyy saaressa.
Kati levittää räsymaton laiturille, jossa ei ”liikoja tule loikoiltua”. Näissä maisemissa on mukava pulahtaa untuvaisessa usvassa aamu-uinnille tai auringonsiltaa pitkin iltauinnille. Järvestä nousee kalaa, pihapiiristä poimitaan marjoja ja sieniä. Mökin kunttakatollakin kasvaa metsämansikkaa. On kiva kantaa vettä ämpäreillä järvestä, kurkkia katiskaa ja viettää iltaa nuotion ääressä.
Kun mökillä asuttiin vuoden ympäri, elämä oli monin tavoin ainutlaatuista. Siinä vaiheessa, kun kuikatkin lähtivät, vain Eetu ja Kati jäivät – pimeään syysiltaan, jossa otsalamppu kasvoi otsaan kiinni.
Mökissä kaikella on paikkansa ja aikansa. Eetu ja Kati ovat eläneet mökillä nelisen vuotta ympäri vuoden.
Sydän pakahtuu saaressa
Suomalainen mökkeilee yleensä lähellä luontoa, luonnon armoilla ja luontoa kunnioittaen. ”Mökillä saa erilaisen kosketuksen elämään. Tämä on sellainen sympaattinen lintukoto ja oma pieni kupla, johon maailman uhkakuvat eivät yllä”, Kati ja Eetu pohtivat.
Pariskunta asuu nykyään mantereella omakotitalossa, joten mökkeily on saanut uutta perspektiiviä. ”Mökkivuodet ovat olleet jälkikäteen ajateltuna aika kuluttaviakin, mutta kaipaan siitä huolimatta asumista täällä. Sydän pakahtuu joka kerta, kun saareen tulee”, Kati sanoo.
Saaressa on eletty viime vuosina hektisiä aikoja, kun Eetu ryhtyi mökistä astetta isompaan projektiin. Mantereelle rakennettavan hirsitalon kehikko syntyi tutuin perinteisin menetelmin mökkimaastossa, josta aihio siirrettiin jäätä pitkin tontille. Huikea hirsitalo rakentuu eetumaiseen tapaan ekologisesti.
Varpuspöllö heittää heipat
Kesä on mökkeilyn kulta-aikaa – niin myös Katille ja Eetulle. Heposaaren mökki Oksjärvellä on rakas paikka.
”Saari on ollut aina meikäläisen kiintopiste ja sielun koti. Täältä löytyvät juuret ja mökki on tavallaan sysännyt koko elämäni niille raiteille, joita pitkin nyt mennään”, Eetu hymyilee.
Eetu paistaa nokkosletut ja makkarat nuotiolla. Kati on valmistanut tuvassa pannullisen perunoita, papuja ja herneitä. Illan pimetessä ja auringon jo laskettua on aika soutaa järven yli mantereelle. Euroopan pienin pöllö, Glaucidium passerinum eli varpuspöllö, toivottaa lähtijöille hyvää kotimatkaa.
Iltanuotiolla kelpaa paistaa niin letut kuin makkarat. Kun on päivän puuhaillut ulkona, ruoka maistuu ihan erityiseltä.
