30.10.2022
Perhon viemää | Lifestyle

Nyt sukelletaan larvojen, nymfien, squirmyjen, muddlerien, streamereiden, kuulapäiden, klassisten ja mitä niitä nyt olikaan maailmaan. Jos Niko Lappalaiselta kysytään, perhokalastus on ennen kaikkea elämäntapa. Tärkeintä on kalastaminen, vaan ei välttämättä kalan saaminen.

TEKSTI SARI OKKO, KUVAT ESKO TUOMISTO

Elokuun lopulla on korkea aika suunnata Jaalan kirkasvetisille koskille, sillä rauhoitusaika alkaa syyskuun alusta. Kauden päättymisen kunniaksi päivä tarjoilee aurinkoisia hetkiä, vaikka lämpötila on tipahtanut parissa päivässä noin kymmenellä asteella.

Lajin matkaoppaaksi lähtee Raahesta kotoisin oleva harrastajakalastaja, yrittäjä ja Helsingin perhokalastajat ry:n jäseniin kuuluva Niko Lappalainen (29 v). Menopeliksi kalareissun ajopoluille sopii nelivetoinen ŠKODA KODIAQ 2.0 TDI 200 4x4 SportLine DSG. Eväät hankitaan matkan varrelta reppuun retkikeittimen kaveriksi.

Matka-autoksi koskille lähti ŠKODA KODIAQ 2.0 TDI 200 4x4 SportLine DSG. Niko Lappalainen sukkuloi sujuvasti Jaalan maisemissa.

Takakontin reunalla on hyvä vetää kahluuhousut jalkaan.

Kosket kutsuvat

Etelä-Suomen ehkä hienoimmat koskikalastuskohteet löytyvät Jaalan kunnasta. Sonnanjoen kosket, Tuomaankoski, Myllykoski, Seppälänkoski, Kantokoski ja Jukakoski ovat haasteellisia kalastettavia ja sopivat vaateliaallekin perhokalastajalle. Nämä kosket Niko tuntee kuin omat taskunsa.

”Kaveriporukalla on tullut koskilla paljon käytyä, ja edelleen veri vetää näille vesille. Juuri nyt olosuhteet ovat hyvät, sillä veden lämpötila on noin 18-19 astetta, toki hieman alempikin voisi olla. Kun etelässä eletään kauden viimeisiä mahdollisia kalastuspäiviä, paikoilla voi olla iltaisin ruuhkaa”, Niko tuumii.

Raahesta kotoisin olevalla Nikolla on 24 vuoden kalastuskokemus. Ensimmäiset muistot vievät Iisalmen mökkijärvelle, jossa 5-vuotias pikku-Niko pääsi kalastamaan ahventa ja haukea. Kymmenisen vuotta myöhemmin uistimet alkoivat vaihtua hyönteisiltä näyttäviin perhoihin. Lähikalavedet vaihtuivat etelään, vaikka vuosittain tie vie myös Lapin järville, Ruotsin vesille ja Norjan vuonoille.

”Kun talvella solmii tuhat perhoa, kesällä voi keskittyä olennaiseen”, Niko sanoo.

Tuhat perhoa talveen

Perimätieto kertoo, että perhokalastus on ikivanha ja muista lajeista erottuva kalastusmuoto. Viehekalastukseen verrattuna pyyntivälineenä toimivat kepeät perhot, joiden heittämistä varten tarvitaan painava, etuosastaan kartioitu perhosiima. Perhokalastus on kehitetty taimenen, mutta myöhemmin myös muiden veden pinnalta syövien lajien, kuten harjuksen kalastukseen.

Perhot sidotaan siten, että niiden muoto, koko ja väritys vastaavat kalan luonnollista ravintoa. Perho voi myös toimia kalaa stimuloivana houkuttimena. Käytettävien perhojen skaala on maallikon silmissä mittaamattoman laaja – ihan niin kuin hyönteisfaunakin kehitysvaiheineen.

”Monet perhokalastajat sitovat omat perhonsa itse. Tämä jos mikä on taidetta.”


Vain kokenut perhokalastaja voi ymmärtää lajin salaisuudet. Siksi myös monet perhokalastajat sitovat omat perhonsa itse. Tämä jos mikä on taidetta. Yhden perhon elinkaari on kolme sekuntia tai kolme vuotta.

”Perhopenkillä tulee kalakauden ulkopuolella vietettyä paljon aikaa. Yllättäen sitä huomaa, että kotona on viisi banaanilaatikollista erilaisia tarvikkeita. Viime talvena sidoin tuhatkunta perhoa. Sitominen on varsin terapeuttista puuhaa – ihan niin kuin kalastaminenkin”, Niko hymyilee.

Perhokalastaminen on ikuista oppimista, vaikka joka päivä kalastaisi. ”Aina voi oppia lisää niin koskesta kuin kaloista”, Niko tuumii.

Kirkasvetisissä virtapaikoissa voi nähdä järvitaimenia päivystämässä vakiopaikoillaan.

Hyvää työtä Mätäjoella

Monet perhokalastukseen vihkiytyneet seurat tekevät pyyteetöntä työtä niin lajin edistämiseksi kuin kalastusolosuhteiden parantamiseksi. Helsingin perhokalastajat ry tarttui vuonna 2009 merkittävään haasteeseen ryhtyessään Virtavesien Hoitoyhdistyksen ja Helsingin kaupungin kanssa palauttamaan taimenta pääkaupunkiseudulla virtaavan Mätäjoen vesistöön.

Helsingin Talin alueelle istutettiin taimenen mätiä vuoteen 2017 asti, jolloin istutukset lopetettiin taimenten luontaisen lisääntymisen lähdettyä käyntiin. Helsingin perhokalastajat ovat huolehtineet myös lisääntymisalueiden kunnostuksista talkoopäivin perustamalla taimenille kutupaikkoja.

Poikasille on luotu elinalueita kiveämällä joen virtapaikkoja ja lisäämällä uppopuuta. Tulokset ovat hyviä: taimenet kasvavat nopeasti ja virtapaikoissa ne ovat jokialueen valtalaji. Joessa tiedetään kuteneen myös muutamia erittäin uhanalaisia merivaelluksen tehneitä taimenia.

Perhokalastus on taitolaji. Olemattoman painoinen viehe heitetään pelkästään siiman painoa hyväksikäyttäen ennalta valittuun kohteeseen.

Vastuullista kalastusta

Vesien lämpeneminen vaikuttaa perhokalastukseen ja kalastuskauden lyhenemiseen. Sen näkee monilla Suomen koskilla, joissa kalastuspaikkoja on lyöty kesähelteillä jopa kiinni kalojen stressaantumisen takia. ”Liian lämpimässä vedessä kalastaminen ei ole vastuullista touhua”, Niko korostaa.

”Paljon on onneksi menty eteenpäin kalojen arvostuksessa ja kohtelussa. On tärkeää, että kaikki kalan kärsimykset minimoidaan ja kalojen elinympäristön kehitys maksimoidaan. Tänä päivänä voi sanoa, että mitä vähemmän kalaa nostetaan, sitä parempi”, Niko sanoo.

Hyviä asioita tapahtuu: kesällä 2022 Jaalan Sonnanjoen kunnostamisesta pidettiin Myllykoskella yleisötilaisuus, jonka tavoitteena oli keskustella virtavesien ja taimenkantojen tilan parantamisesta. Sonnanjoki on luontoarvoltaan arvokas vesi, joten kehitys on perhokalastajien mieleen.

”Ennen Jaalassa oli hyvä harjuskanta. Se kuitenkin lähtee ensimmäisenä, kun veden tilanne heikkenee. En enää muista, milloin Jaalasta olisi saanut isoa harjusta.”

”Hiljaista on. Vähän kävi taimen lähellä polskimassa, mutta ei se perhosta tällä kertaa innostunut”, Niko toteaa.

Vain harvoin pannulla

Joen mutkassa ja koskella, jos missä, pääsee lähelle luontoa. ”Tämä on elämäntapa. Kalareissuilla voi hengittää sitä omaa juttuaan. Moni voi ihmetellä, miten joku jaksaa viettää kahdeksan tuntia koskella ilman kalaa, mutta siinä se juttu onkin”, Niko kertoo.

Luonnonkaloilla on tietty rytminsä vuoden kulussa. Perhokalastajien aika starttaa plussakelien ja paikan mukaan maalis-huhti-toukokuussa, jolloin taimen lähtee syömään pintahyönteisiä ja vähitellen pikkukalaa. Perhokalastaja kulkee taimenen perässä ja vuorokauden rytmissä.

”Välillä koskella tapahtuu jotain ja sitten ei mitään pitkään aikaan. Kalat ovat fiksuja, joten siksi niiden liikkumisesta ja jokaisesta kalastuspaikasta oppiminen on niin kiehtovaa. Kun kala hyväksyy juuri sinun perhosi, onhan sitä hieno seurata.”

Vain pieni osa perhon nappaavista kaloista päätyy fileiksi. Yleensä kala päästetään takaisin luontoon, ja sitten joskus, kun sitä valmistetaan, reseptit ovat selkeät: voita pannuun ja mausteeksi suolaa. Se ei muuta kaipaa.

”Onhan se upeaa, kun iso kala käy kiinni, mutta harvoin niitä kehtaa ruokakalaksi nostaa”, Niko sanoo.

Pintaperhoista uppoperhoihin

Kun kevät koittaa, talvihorroksesta herää innokas joukko – etenkin sumukorennon kuoriutumisaikaan. Silloin puhutaan sumariajasta, jota eletään Etelä-Suomessa maaliskuun puolivälin tienoissa.

”Sumariajan kalastus vaatii kärsivällistä pintakäyntien kyttäämistä ja aktiivisten kalojen etsimistä”, Niko toteaa.

Perhokalastajien sanasto on maallikolle hepreaa, sillä siihen kuuluu lukematon määrä nimikkeitä pelkästään pintaperhoista uppoperhoihin. Myös siimoissa riittää ihmettelemistä: ne voivat olla mm. aggressiivisesti ja takapainotetusti kartioituja, tasapaksuja, uppovia, nopeasti uppovia, kelluvia, synkkiä ja erittäin synkkiä.

”Maailma on täynnä hienoja kalastuspaikkoja. Olisi upeaa käydä Suomen, Ruotsin ja Norjan erilaisten apajien ohella vaikkapa Kanadassa tai Patagoniassa.”

Pienuutta kosken partaalla

Kalareissusta tulee mieleen kalajutut ja niitähän riittää, kun tuttuja, puolituttuja ja tuntemattomiakin perhokalastajakollegoja pääsee tapaamaan kosken partailla. Klassikkotarinat isoista väsytetyistä taimenista ovat totta, vaikka loppukädessä kalan nostaminen ei ole se juttu.

”Nuorempana kalan saaminen oli tärkeää, mutta se suurin vimma on vaihtunut puhtaaseen kalastamisen iloon ja luonnosta nauttimiseen. Kiehtovinta perhokalastuksessa on se, että jokaisella kerralla oppii aina uutta niin lajista, joesta, koskesta kuin kaloista”, Niko kertoo.

”Toki kalan saaminen säilyy aina muistoissa – vaikkapa se, kun noin 13-vuotiaana sai ensimmäisen kirkkaan taimenen pitkän väsyttämisen jälkeen. Välillä vain on hienoa istua kosken partaalla ja ihmetellä omaa pienuuttaan. Itselleni perhokalastus merkitsee arjesta ja rutiineista irtautumista hyvien ystävien kanssa.”

Perhosiima viuhuu tyylikkäästi kun Niko Lappalainen näyttää mallia.

Nikoa kiehtovat vanhat välineet, vavat ja kelat, koska niillä kaikilla on oma tarinansa.

Vintage-vermein vedessä

Koskella kuohuu ja Niko kahlaa vedessä hakemassa parhaita kalapaikkoja perhoa vastavirtaan heittäen.

”Kun kalastetaan alhaalta ylöspäin, kalan pää on ylävirtaan, jolloin kala ei näe kalastajaa. Näin kalastaessa homma on koko ajan kontrollissa ja perhoa voi hivuttaa kalan naamalle sentti sentiltä”, Niko kuvailee.

Niko on innostunut vintage-vermeistä. ”Niissä on särmää. Olen jonkin sortin vintage-horhö. Kaikki alkoi 70-luvulla valmistetusta Orvis Golden Eagle -sarjasta, jonka olen onnistunut kokoamaan maailmalta kokonaisuudessaan.”

”On hienoa ajatella, että joku on näillä varusteilla joskus jossain päin maailmaa kalastanut, ehkä 90-luvulla Montanan kauniissa vesissä. Vanhoissa vapaputkissa, vavoissa ja keloissa on aina omat tarinansa ja nimensä. Uudet vavat ovat vain vapoja.”

Makuupussi on perhokalastajan vakiovaruste. Kosken partaalla yöpyminen on Niko Lappaiselle rutiinitoimenpide.

Aina valmiina kalaan

Elokuun viimeiset kalastuspäivät tuovat Jaalan koskille painetta. Vesi on matalalla ja Myllykoskella isot kalat möllöttävät siltarummun alla ravintoa virrassa naukkaillen, kalastajia vältellen.

”Se ei haittaa. On vain kiva seurata kaloja ja katsoa, mitä ne syövät. Parhaiten perhokalastus onnistuu siellä, missä muut eivät kalasta eikä kala ole vähään aikaan nähnyt perhoa.”

Vaikka etelässä alkaa rauhoitusaika, pohjoisessa kausi jatkuu. Niko suuntaa joka vuosi Pohjois-Suomeen, Ruotsiin tai Norjaan. Kun talven jälkeen ensimmäiset auringonsäteet taas kirkastavat päivän, Nikon löytää varmimmin tutuista kalapaikoista.

”Monet illat ja yöt on kosken partaalla valvottu ja autossa nukuttu. Makuupussi on autossa aina valmiina.”

Virtavesien varrella riittää ihmeteltävää. Korea neidonkorento ilahduttaa eksoottisuudellaan rannalla liikkujaa.

Lue myös

Neliveto on aina valmiina – tutustu Škodan 4x4-mallistoon

Ajankohtaista & Uutta

Vihreä ihme – ENYAQ COUPÉ 80x 4x4 RS iV

Koeajossa

ŠKODA VISION 7S viitoittaa tietä tulevaisuuteen

Ajankohtaista & Uutta