ŠKODA AUTO Volkswagen-konsernissa 30 vuotta: eurooppalainen menestystarina

Mladá Boleslav 22. maaliskuuta 2021. Maaliskuun 28. päivä on ŠKODA AUTOLLE merkittä-vän tapahtuman 30-vuotisjuhlapäivä: kyseisenä päivänä vuonna 1991 solmittiin yhtiön "ŠKODA, automobilová akciová společnost" ja Volkswagen-konsernin liitto. Sen myötä Mladá Boleslavissa pääpaikkaansa pitävä autonvalmistaja on kehittynyt alueellisesta mark-kinajohtajasta dynaamisesti kasvavaksi kansainväliseksi toimijaksi, joka on läsnä yli 100 maassa. ŠKODA AUTON mallisto käsittää nykyään kymmenen automallia, joita se viime vuonna jo seitsemättä vuotta peräkkäin valmisti yhteensä yli miljoona kappaletta.

ŠKODA AUTON pääjohtaja Thomas Schäfer korostaa: "ŠKODA AUTON liittyminen Volkswagen-konserniin on loistava esimerkki onnistuneesta muutoksesta Tšekin tasavallassa ja Euroopan Unionissa. Päättäväisyydellä, kaukokatseisuudella ja rohkeudella liiton syntymiseen aikanaan vaikuttaneet ihmiset asettivat oikean suunnan ŠKODA AUTON vakuuttavalle kehitykselle. Tänä päivänä ŠKODA AUTON osuus Tšekin tasavallan kokonaistuotannosta on viisi prosenttia ja viennistä yhdeksän prosenttia. ŠKODA on myös Volkswagen-konsernin aidosti tärkeä osa. ŠKODA on konsernissa saanut monia erilaisia vastuita kuten vastuun toiminnoista kasvavilla markkinoilla Intiassa, Venäjällä ja Pohjois-Afrikassa sekä vastuun seuraavan sukupolven ŠKODA SUPERB- ja Volkswagen Passat -mallien suunnittelu- ja kehitystyöstä. Tulevaisuuden NEXT LEVEL ŠKODA -ohjelmamme myötä me otamme seuraavat askeleet, jotka johtavat yrityksemme menestykseen myös uudella vuosikymmenellä. Keskitymme kolmeen tärkeään osa-alueeseen: mallistomme laajentamiseen pienempien automallien kokoluokissa, uusien markkina-alueiden hyödyntämiseen volyymimallien kasvun lisäämiseksi sekä ympäristövastuullisuuden ja monipuolisuuden edistämiseen".

Edistyksellinen ja kompakti FAVORIT herätti Volkswagenin kiinnostuksen

ŠKODAN ja Volkswagenin väliset ensimmäiset yhteydenotot tapahtuivat jo 1970-luvulla. Näiden kahden yhtiön välinen epävirallinen yhteistyö jatkui uuden ŠKODA FAVORIT -mallin myötä. ŠKODA oli suunnitellut hatchback-korimallisen ja etuvetoisen auton kokonaan itse. FAVORIT oli merkittävä poikkeus Itä-Euroopan olosuhteissa. Tuohon aikaan Itä-Euroopan maissa valmistettiin autoja melkein ainoastaan länsieurooppalaisten autonvalmistajien lisensseillä. Volkswagen testasi Wolfsburgissa sarjatuotantovalmista prototyyppiä ja harkitsi Volkswagen-moottoreiden sekä jarrupalojen/-hihnojen ja muiden komponenttien toimittamista kyseiseen automalliin.

Nämä suunnitelmat kuitenkin romuttuivat taloudellisten syiden vuoksi. Kun kommunistivalta romahti marraskuussa 1989, ŠKODA FAVORIT -mallista saadut positiiviset vaikutelmat ja uudelleen henkiin herätetty yhteys Wolfsburgin ja Mladá Boleslavin välillä johtivat laajempiin keskusteluihin mahdollisesta yhteistyöstä. Varsin pian neuvottelut pääsivät vauhtiin. Lähtötilanne oli selvä: ilman vahvaa strategista kumppania ŠKODA ei selviäisi maailmanmarkkinoilla. Tuohon aikaan Škodan vuosituotantomäärä oli hädin tuskin 200 000 autoa, ja mallisto koostui aikansa eläneistä takamoottorimalleista ja yhdestä ainoasta nykyaikaisesta malliperheestä, jonka muodostivat FAVORIT ja farmarimalli FORMAN. Automerkin tulevaisuus oli valtion omistaman yrityksen yksityistämisessä. FAVORIT-mallien lisäksi Škodan suurimpana arvona olivat yrityksen ammattitaitoinen ja erittäin motivoitunut henkilöstö sekä autonvalmistuksen vahvat perinteet Mladá Boleslavissa.

Alun perin potentiaalisina yhteistyökumppaneina pidettiin 24 yritystä. Niistä valittiin kahdeksan eurooppalaista ja valtamerentakaista yritystä, joiden kanssa neuvottelut käynnistettiin kesällä 1990 Tšekin tasavallan pääministeri Petr Pithartin johdolla. Näistä autonvalmistajista neljä teki yhteistyötarjouksen. Elokuussa 1990 kaksi näistä neljästä jättäytyi pois neuvotteluista, jolloin jäljelle jäivät Renault-/Volvo-liittymä ja Volkswagen-konserni. Jatkoneuvottelut käytiin 9. ja 10. joulukuuta 1990. Viimein 21. joulukuuta 1990 Tšekin tasavallan hallitus allekirjoitti sopimuksen Volkswagen-konsernin kanssa, joka oli esittänyt kiinnostavimmat suunnitelmat ŠKODA AUTON kehittämisestä tulevaisuudessa. Sen jälkeen seurasivat eri asiantuntijatiimien sekä Volkswagen-konsernin johdon edustajien ja tšekkiläisten väliset pitkät ja syvälliset neuvottelut. Neuvotteluja johtivat varapääministeri František Vlasák ja erityisesti teollisuusministeri Jan Vrba. Epävirallisena sovittelijana toimi Hanuš Holzer, josta sittemmin tuli Tšekin tasavallan konsuli Sveitsin Baseliin.

Maaliskuun 28. päivänä 1991 Tšekin tasavallan puolesta teollisuusministeri Jan Vrba ja Volkswagen-konsernin pääjohtaja Carl H. Hahn allekirjoittivat ŠKODA-autoja valmistavan yhteisyrityksen perustamissopimuksen. Volkswagen-konsernin täytettyä kaikki sopimusvelvoitteensa se sai 620 miljoonalla Saksan markalla omistukseensa 31 prosenttia ŠKODA AUTON osakekannasta 16. huhtikuuta 1991. Sittemmin uusi osakkeenomistaja vaiheittain kasvatti omistusosuutensa 100 prosenttiin; ainoa omistaja Volkswagen-konsernista tuli 30. toukokuuta 2000.

Kattava investointiohjelma loi perustan vakuuttavalle kehitykselle

Kolmen vuosikymmenen aikana ŠKODA AUTON dynaamisen kehityksen takana on ollut kattava investointiohjelma. Useita satoja miljardeja Tšekin kruunuja on panostettu tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tuotantokapasiteetin kasvattamiseen sekä ŠKODA AUTON myynti- ja huoltoverkoston systemaattiseen kehittämiseen Tšekin tasavallassa. Esimerkiksi tuotekehitysosaston henkilöstömäärä on kasvanut vuoden 1991 noin 600:sta nykyiseen yli kahteen tuhanteen erittäin pätevään ammattilaiseen. Työntekijöidensä parhaan mahdollisen koulutuksen ja uraansa aloittelevien nuorten taitojen kartuttamiseksi ŠKODA AUTOLLA on oma ammattikoulu ja ammattikorkeakoulu, joka antaa monipuolista kurssiopetusta.

Tuotevalikoimaansa ŠKODA AUTO toi ensin alkutilanteen FAVORIT-/FORMAN-mallien rinnalle Volkswagen-konsernin tuella tavarankuljetuksiin suunnitellun kevyen PICK-UP-avolavamallin. Kyseinen automalli tuli suureen tarpeeseen, ja sen hyvän hinta-hyöty-suhteen, edistyksellisen tekniikan ja hyvän laadun ansiosta se oli erittäin suosittu. Vuonna 1994 ŠKODA esitteli FAVORIT-mallin seuraajamallin FELICIA. Tässä automallissa oli innovatiivisia varusteita kuten ABS-jarrut, turvatyynyt, ilmastointi ja ohjaustehostin sekä VW-konsernimoottorit 1.6 MPI ja 1.9 D.

Ensimmäinen ŠKODA AUTON täysin Volkswagen-konsernin suojissa kehittämä automalli ensiesiteltiin syyskuussa 1996. Se oli VW-konsernin A4-perustekniikkaan pohjautunut ensimmäisen sukupolven OCTAVIA. Tämä perheautokokoluokan malli merkitsi Škodalle täysin uuden luvun alkua: Octaviat valmistettiin yhdessä Euroopan nykyaikaisimmista autotehtaista, ja OCTAVIA nousi nopeasti suureen suosioon. Syksyllä 1999 uusi pienten perheautojen kokoluokan ŠKODA FABIA korvasi FELICIA-mallit. Siitä alkaen OCTAVIA ja FABIA ovat olleet Škodan suosituimpia malleja: nyt jo neljänteen sukupolveen ehtinyt OCTAVIA valloittaa asiakkaita kaikkialla maailmassa, ja uusi neljännen sukupolven FABIA on starttiruudussa.

ŠKODA laajensi mallistoaan Superbilla vuonna 2001. Yksi Škodan historian tunnetuimmista mallinimistä heräsi siten henkiin uuden lippulaivamallin myötä. Nykyisestä kolmannen sukupolven Superbista on tarjolla myös ladattava hybridimalli SUPERB iV. Syyskuussa 2016 ŠKODA käynnisti uuden katumaasturiohjelmansa esittelemällä suuren ŠKODA KODIAQ -katumaasturin. Se merkitsi Škodan mukaantuloa katumaastureiden kasvaville markkinoille. Nykyisin Škodan katumaasturimallisto käsittää Kodiaqin lisäksi mallit KAROQ ja KAMIQ sekä täyssähköisen ENYAQ iV:n. Niiden lisäksi erityisesti Intian markkinoille kehitetty ŠKODA KUSHAQ -katumaasturi ensiesiteltiin maaliskuussa 2021.

Kotoisin Tšekin tasavallasta, kotonaan kaikkialla maailmassa

Kolmekymmentä vuotta Volkswagen-konsernin osana on kasvattanut ŠKODA AUTON työntekijämäärän 17 tuhannesta vuonna 1991 nykyiseen noin 42 tuhanteen. ŠKODA valmistaa nykyisin kymmentä huippunykyaikaista automallia, joita viedään yli 100 maahan. ŠKODA AUTON dynaaminen kehitys vuosien mittaan näkyy myös tuotantomäärissä: vuonna 1991 autoja tehtiin 172 000 kappaletta; sittemmin määrä on kuusinkertaistunut. Vuonna 2020 ŠKODA valmisti jo seitsemäntenä vuonna peräkkäin yli miljoona autoa. Tšekin tasavallassa sijaitsevan kolmen tehtaan lisäksi ŠKODA valmistaa autoja myös Kiinassa, Venäjällä, Slovakiassa ja Intiassa pääasiassa konserniyhteistyössä sekä Ukrainassa paikallisen yhteistyökumppanin kanssa.

Autojen lisäksi ŠKODA AUTO suunnittelee ja valmistaa myös muille Volkswagen-konsernin automerkeille autojen komponentteja ja laitteistoja kuten moottoreita ja vaihteistoja. ŠKODA AUTO on myös saanut vastuulleen koko Volkswagen-konsernin toiminnot Intiassa osana INDIA 2.0 -projektia. Sama vastuu Škodalla on Venäjällä mukaan lukien CIS-maat (entisten neuvostotasavaltojen muodostama itsenäisten valtioiden yhteisö) ja 1. tammikuuta 2021 alkaen myös Pohjois-Afrikassa.

Tulevaisuuden NEXT LEVEL ŠKODA -ohjelmalla otetaan seuraavat askeleet, jotka johtavat Škodan menestykseen myös uudella vuosikymmenellä. Tämä ohjelma keskittyy kolmeen tärkeään osa-alueeseen: malliston laajentamiseen pienempien automallien kokoluokissa, uusien markkina-alueiden hyödyntämiseen volyymimallien kasvun lisäämiseksi sekä ympäristövastuullisuuden ja monipuolisuuden edistämiseen.

Menestyksen aikajana: ŠKODA AUTON ja Volkswagen-konsernin yhteistyön vaiheet

Edeltäneet vuodet (1978–1988)

1978 Volkswagen pyysi Tšekkoslovakian viranomaisilta lupaa testata Saksassa tehtyjä autoja Tšekkoslovakian teillä.

3–5/1979 Alustavat neuvottelut mahdollisuuksista ostaa jarrupaloja ja Volkswagenin EA 801 -moottorisarjan moottoreita Škodan valmistamiin autoihin.

8/1985 Uuteen ŠKODA Type 781 -autoprojektiin (tuleva FAVORIT) liittyvät neuvottelut alkoivat. Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan (ČSSR) ja Saksan liittotasavallan ulkoministerit tapasivat Volkswagenin pääkonttorissa Wolfsburgissa.

9/1986 Tarjous EA 111 -moottoreiden lisenssivalmistuksesta jätettiin.

8/1987 ŠKODA FAVORIT -mallin tuotanto Mladá Boleslavissa alkoi.

9–11/1987 Volkswagen testasi tulevan ŠKODA FAVORIT -mallin prototyyppejä, jossa oli VW:n EA 827- ja EA 111 -moottorisarjan moottori.

3–10/1988 Suunniteltu yhteistyö EA 111 -moottoreiden (1,05- ja 1,3-litraiset) ja EA 827 -moottoreiden (1,4-, 1,6- ja 1,8-litraiset) lisenssivalmistamisesta kariutui lähinnä taloudellisten syiden vuoksi. Volkswagen-konserni kuitenkin sai perehtyä uuden tšekkoslovakialaisen automallin yksityiskohtiin.

Neuvottelut yksityistämisestä ja Volkswagen-konserniin liittymisestä (1989–2000)

11/1989 Väkivallaton samettivallankumous Tšekkoslovakiassa lopetti kommunistisen diktatuurin ajan. Maa valmistautui vapaisiin vaaleihin tiellä kohti demokraattisesti valittua hallitusta.

1/1990 Petr Hrdlička, Mladá Boleslavin AZNP-autotehtaan tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja allekirjoitti sopimuksen Volkswagen-konsernin kansainvälisen yhteistyön johtajan Volkhard Köhlerin kanssa. Hän ehdotti, että Volkswagen lähtisi mukaan Škodan yksityistämissuunnitelmiin.

2/1990 Helmikuun 4. päivänä 1990 järjestettiin ensimmäinen epävirallinen tapaaminen Volkswagen-konsernin pääjohtaja Carl H. Hahnin, Volkhard Köhlerin ja Tšekkoslovakian ulkomaankauppaministeri Slavomír Stračárin kesken Prahan Ruzyně-lentokentällä.

3/1990 Neuvottelut Tšekkoslovakian edustajien ja Volkswagen-konsernin johdon välillä alkoivat. Maaliskuun 22. päivänä Carl H. Hahn ja Volkhard Köhler saapuivat Mladá Boleslaviin ensimmäisen kerran mukanaan valtuuskunta Wolfsburgista.

6/1990 Strategisen kumppanin etsintä käynnistyi virallisesti: Tšekin hallitus lähestyi kirjallisesti kahdeksaa alkuperäisestä 24 potentiaalisesta kumppaniehdokkaasta, joista neljä tunnettua autonvalmistajaa lopulta jätti tarjouksen.

8/1990 Strategisen kumppanin valinta kaventui kahteen kandidaattiin, Renault-/Volvo-liittymään ja Euroopan suurimpaan autonvalmistajaan, Volkswagen-konserniin. Saksalainen Volkswagen lupasi kunnioittaa tšekkiläisen osapuolen toivetta edistää perinteistä ŠKODA-automerkkiä, säilyttää tuotekehityksen Tšekin tasavallassa ja jatkaa FAVORIT-/FORMAN-mallien tuotantoa. Volkswagen esitti myös laajan investointisuunnitelmaan.

12/1990 Tšekin hallituksen erikoiskokouksessa 9. ja 10. joulukuuta sopimus päätettiin tehdä Volkswagen-konsernin kanssa. Hallinnon talousneuvosto, ŠKODA-tehtaiden ammattiliitto sekä ulkopuolinen konsultointi- ja auditointiyritys tukivat tätä päätöstä. Osapuolet allekirjoittivat sopimuksen 21. joulukuuta 1990.

12/1990 Keskusjohtoisen talouden romahdus ja viennin lasku tärkeimpiin vientimaihin iski vakavasti Škodan toimintaan. Škodalle erittäin tärkeä kotimarkkina romahti lähes kokonaan. Vuonna 1990 ŠKODA toimitti kotimaahansa vain noin 27 000 autoa ennustetun 126 000 auton sijasta. Mladá Boleslavin, Vrchlabín ja Kvasinyn tehtailla tehtiin vuonna 1990 yhteensä 187 181 autoa.

28.3.1991 Torstaina 28. maaliskuuta 1991 Tšekin tasavallan teollisuusministeri Jan Vrba ja Volkswagen-konsernin pääjohtaja Carl H. Hahn allekirjoittivat ŠKODA-autoja valmistavan yhteisyrityksen perustamissopimuksen.

16.4.1991 Sopimusehtojen täyttymisen myötä Škodasta tuli Volkswagen-konsernin neljäs automerkki VW:n, Audin ja SEATIN rinnalle.

10/1991 Lokakuun 8. päivänä Saksan liittopresidentti Richard von Weizsäcker vieraili Mladá Boleslavissa. Hän oli kampanjoinut autonvalmistajan yksityistämisen puolesta keväästä 1990 alkaen.

11/1992 Volkswagen-konsernin hallintoneuvosto hyväksyi ŠKODA AUTOA koskevan investointisuunnitelman. Se sisälsi 3,749 miljardin D-markan suuruiset investoinnit vuoteen 2000 mennessä.

6/1994 Kesäkuun 16. päivänä 1994 ŠKODA valmisti miljoonannen etuvetoisen autonsa.

10/1994 Esiteltiin uusi ŠKODA FELICIA, ensimmäinen Volkswagen-konsernin komponenteista valmistettu ŠKODA-malli.

9/1996 Mladá Boleslavissa avattiin yksi Euroopan nykyaikaisimmista autotehtaista. Sen ensimmäinen tuote oli perheautokokoluokan isotakaluukuinen hatchback-sedan – nykyajan ensimmäisen sukupolven OCTAVIA. Se oli ensimmäinen ŠKODA-automalli, joka pohjautui Volkswagen-konsernin perustekniikkaan.

5/2000 ŠKODA AUTO siirtyi kokonaan Volkswagenin omistukseen.

12/2014 ŠKODA AUTO valmisti ensimmäisen kerran yli miljoona autoa vuodessa

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki