Fixus SM Ralli Kitee käynnistyi varhain lauantaiaamuna, kun ensimmäiselle erikoiskokeelle startattiin jo klo 9.40. Kilpailun avauserikoiskokeena ajettiin varsin vauhdikas Rokkala, jossa oli syytä olla jo parhaassa vireystilassa. Autokunta Lappi – Mälkönen avasi kisan pohja-ajalla, vaikka pientä tarkkailua ylläpidettiinkin niin olosuhteiden kuin vastustajien vauhdin suhteen.
Avauspätkän jälkeen ajovire koheni entisestään ja lopuille erikoiskokeille sen myötä muiden kannalta harmillisen vahvaa vauhtia. Pohja-aika toisensa jälkeen kasvatti johtomarginaalia läpi kilpailun. Kaksikko ajoi lopulta vakuuttavasti nopeimman ajan kisan jokaiselle erikoiskokeelle. Voittomarginaali virolaiskaksikkoon Patrick Enok – Silver Simm oli lopulta 24,3 sekuntia.
Kolmoseksi ajaneet Lauri Joona – Antti Linnaketo jäivät 20,5 sekuntia virolaisparista. Mestaruuden ratkettua Lapille ja Mälköselle hopeasta on tulossa kauden päätöskisassa Porvoossa kamppailu Joonan ja Enokin kesken, kun eroa on vain yksi piste suomalaisen eduksi.
SM3-luokassa autokunta Lauri Halonen – Niklas Heino starttasi Kiteelle sarjan viidenneltä sijalta. Kaksikko käynnisti kisansa parilla pohja-ajalla, ottaen johtopaikan muutamalla sekunnilla ennen sarjakärki Roope Hirvosta ja sarjakakkosta Vili Hakalaa. Kolmannella erikoiskokeella Hakala menetti ulosajossa muutaman minuutin aikaa ja Hirvoselle se tarkoitti käytännössä mestaruuden varmistumista.
Halonen jatkoi omaa vahvaa tekemistään läpi kisan, pohja-aikoja tuli toinen toisensa perään. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella pohja-aika tuli, vaikka ajokin takaluukku aukesi pystyyn huippunopeutta jarruttamaan. Vielä viimeinenkin erikoiskoe sujui sangen vauhdikkaasti ja tuloksena oli jo päivän seitsemäs pohja-aika. Ainoa tilastopoikkeama tuli kolmospätkällä, jossa Hakalan nostotalkoiden kohdalla tultiin varovammin.
Vahvan kesäkauden myötä Halonen ja Heino ovat nostaneet itsensä SM3-luokan pisteissä kolmospaikalle. Suoritus on erinomainen, kun ottaa huomioon, että talven jälkeen pistesarake näytti nollaa. Teoreettinen mahdollisuus on nousta vielä jopa SM3-luokan hopealle. Juniorimestaruussarjassa on vielä mahdollisuus jopa kultaan asti, toki vastustajien onnistumisista päätöskisassa riippuen.
#1 Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2:
”Kokonaisuutena aivan mahtava päivä ja reitti oli kyllä varmastikin makein, mitä olen SM:ssä ajanut. Ei ollut sikäli tylsää kabiinissakaan, kun sai koko ajan todella ajaa. Pohjat tuli kaikille pätkille, joten se oli sellainen kiva kruunu vielä mestaruuden kunniaksi. Toinen Suomen mestaruus nyt putkeen meille yhdessä ja omalle uralleni kolmas. Tästä on tosi mukava suunnata Porvooseen kauden päätöskisaan”, Lappi kertoo.
#2 Lauri Joona - Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2:
”Vähän vaisu kisa itsellä, mutta muuten kaikin puolin hyvä kisa, oli hieno reitti ja paljon ylityksiä ja näin. Vauhtia vain olisi itselle kaivannut vähän enempi. Esapekan autokunnalle onnittelut voitosta ja mestaruudesta”, Joona sanoo.
#21 Lauri Halonen (Škoda Young Talent) – Niklas Heino:
”Saatiin hyvä isku päälle heti aamusta ja se jatkui koko päivän. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella onnistuttiin hieman tekemään itselle haastetta, kun tultiin takaluukku auki ja sen myötä oli vähän ylimääräistä downforcea huippunopeutta hillitsemässä. Porvooseen lähdetään hyvillä mielin, kun ollaan haasteellisen alkukauden jälkeen onnistuttu jo hilautumaan mitalisijoille”, Halonen kertoo.
Tulokset SM1:
- Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2, 45:50,9
- Patrick Enok – Silver Simm, Škoda Fabia RS Rally2, +24,3
- Lauri Joona – Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +44,8
- Niclas Grönholm – Samu Vaaleri, Škoda Fabia RS Rally2, +1:35,4
- Anssi Rytkönen – Juho-Ville Koskela, Škoda Fabia RS Rally2, +1:41,4
SM1 pistetilanne 6/7 osakilpailua:
- Esapekka Lappi 118 p.
- Lauri Joona 78 p.
- Patrick Enok 77 p.
- Jaspar Vaher 51 p.
- Anssi Rytkönen 49 p.
Tulokset SM3:
- Lauri Halonen – Niklas Heino, Peugeot 208, 49:45,1
- Roope Hirvonen – Aleksi Marttila, Ford Fiesta Rally4, +37,9
- Tuomas Huikuri – Joona Rönkkö, Ford Fiesta Rally4, +3:04,1
- Petri Gullans – Hanna Kukkonen, Peugeot 208, +6:52,4
- Jari Jaakkola – Niko Nylund, Renault Clio Rally 5, +8:44,2
SM3 pistetilanne 6/7 osakilpailua:
- Roope Hirvonen 111 p.
- Vili Hakala 73 p.
- Lauri Halonen 65 p.
- Sander-Erik Tiits 54 p.
- Tuomas Huikuri 51 p.
Ralli SM-sarja: rallism.fi