Asunmaa ajoi Škodan uuden Fabia RS Rally2:n toiseksi Jyväskylässä

Škoda Motorsport Suomen Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki jatkavat Ralli SM-sarjan SM1-luokan pistejohdossa talvikauden jälkeen. Lähtönumerolla 1 aura-auton rooliin uudella Škoda Fabia RS Rally2:lla joutunut kaksikko ajoi Jyväskylässä toiseksi. Tiimikaveri Lauri Joona säesti hienosti kolmannella sijalla. Škodat valtasivat Jyväskylän Talvirallissa viisi ensimmäistä sijaa.
Kuva: Merita Mäkinen

Škoda Motorsport Suomen Teemu Asunmaa aloitti talvikauden viimeisen SM-rallin Jyväskylän Killerin raviradalle rakennetulla yleisöerikoiskokeella erinomaisesti. Ensimmäisenä suomalaiskuljettajana Suomessa uudella Škoda Fabia RS Rally2:lla kilpaillut Asunmaa ajoi Suomen MM-rallistakin tutulla yleisö-EK:lla tuhatlukuisen yleisön edessä 0,4 sekunnin pohja-ajan, siirtyen yötauolle rallin johdossa.

Tänään lauantaina edessä oli kuusi Suomen MM-rallimaisemissa tuttua erikoiskoetta, joista aamun kahden ensimmäisen EK:n jälkeen Asunmaa kasvatti yhden pohja-ajan turvin johtonsa 2,1 sekuntiin. Huoltotauolle tultaessa Škodilla oli rallissa nelosjohto, kun Asunmaa tallikaveri Lauri Joona nousi rallissa upeasti toiseksi, Jari Huttunen ajoi kolmantena ja Juha Salo neljäntenä.

Iltapäivän neljällä erikoiskokeella parasta vauhtia piti yllä sarjan edellisen osakilpailun ykkönen Škodan Jari Huttunen, joka kellotti iltapäivän jokaiselle neljälle EK:lle pohja-ajan, nousten toistamiseen SM-osakilpailun voittoon. Asunmaa teki aura-auton roolissa parhaansa, ja ajoi uudella Škodalla toiseksi. Škoda Motorsport Suomen ensikertalainen ja SM1-luokassa tänä talvena debytoinut Lauri Joona ajoi erinomaisen rallin, sijoittuen kolmanneksi. Škodalle viisi ensimmäistä kärkisijaa varmistivat neljänneksi ajanut Juha Salo sekä rallin viides Juuso Metsälä.

Ralli SM-sarja jää Jyväskylän Talvirallin jälkeen kevättauolle. Seuraavan kerran SM-pisteistä ajetaan 19.–20. toukokuuta SM Pohjanmaa-rallissa Seinäjoella.

#1 Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia RS Rally2 – yleiskilpailun toinen:

”Harmittaa. Teitä ei aurattu viime öisen lumisateen jäljiltä ja jouduimme ajamaan puhdasta ajouraa muille”.

”Uusi Škoda toimi ja kulki hienosti. Olemme vasta alkutaipaleella automme kanssa, ja jo nyt pystyimme parin päivän testauksen jälkeen taistelemaan voitosta. Piikkipaikalta lähdemme kesään ja se on tietysti pääasia tässä. Talvikausi oli meiltä kokonaisuudessaan hyvä ja virheetön. Ei mitään itse aiheutettuja ongelmia, tästä on hyvä jatkaa. Panostamme testaamiseen uudelleen, kunhan nämä lumet tästä ensin sulavat”, Asunmaa toteaa.

#3 Lauri Joona – Tuukka Shemeikka Škoda Fabia Rally2 Evo – yleiskilpailun kolmas:

”Tavoitteiden mukaisesti meni. Meillä oli suunnitelma ajaa kolmen nippuun Jyväskylässä ja sen pystyimme ajamalla toteuttamaan, joten hyvin meni. Oli positiivinen asia, että pystyimme ajamaan EK-aikoja aivan kärjenkin tuntumaan”.

”Ajat erikoiskokeilla olivat jo samalla rivillä kärjen kanssa, ja sitä me ennen kisaa myös tavoiteltiin. Edellisten rallien kilometreistä ja maaliin ajamisista oli täällä jo selkeää hyötyä. Olemme vasta reilut kaksi kuukautta Rally2-autolla rallia ajaneet ja Tunturirallista vauhtimme on noussut selkeästi”.

”Hyvät asetelmat tässä on lähteä kesäkauteen. Olemme saaneet vauhtia lisää, ja uskon, että kesäkeli sopii meille paremmin. Soralla on helpompi ajaa. Neljäs sija SM1-luokan yhteispisteissä olisi voinut olla parempi, mutta hyvä näin”, Joona toteaa.

Epäviralliset SM1-luokan lopputulokset Jyväskylä:

  1. Jari Huttunen – Antti Haapala, Škoda Fabia R5, 46:23,6
  2. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki, Škoda Fabia RS Rally2, + 6,2
  3. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka, Škoda Fabia Rally2 Evo, + 15,0
  4. Juha Salo – Kristian Temonen, Škoda Fabia Rally2 Evo, + 27,1
  5. Juuso Metsälä – Jaakko Jäntti, Škoda Fabia R5 Evo, + 1:11,3

Epävirallinen SM-pistetilanne SM1-luokka 3/7 osakilpailua:

  1. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki, Škoda Fabia Rally2 Evo, 67
  2. Juha Salo – Kristian Temonen, Škoda Fabia Rally2 Evo, 55
  3. Jari Huttunen – Antti Haapala, Škoda Fabia R5, 50
  4. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka, Škoda Fabia Rally2 Evo, 47
  5. Juuso Metsälä – Jaakko Jäntti, Škoda Fabia R5, 33

Tulospalvelu ja SM-pisteet:

Ralli SM-sarja: www.rallism.fi.

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki