Emil Lindholm WRC3 –luokan valtias Suomen MM-rallissa

WRC3 –luokan taistelu päättyi Emil Lindholmin ja Reeta Hämäläisen juhliin Secto Automotive Rally Finlandissa. Lindholmin voittomarginaali toiseksi ennättäneeseen Mikko Heikkilään oli 1.01,3 minuuttia.

Ralli oli Lindholmille, 25, ongelmaton lähdöstä maaliin. Vain irtokivet avauspäivän lenkillä, toistamiseen ajetuilla erikoiskokeilla aiheuttivat pienoista pähkäilyä.

- Niitä piti vähän varoa, mutta mitään murheita ei varsinaisesti ollut. Riski meidän lähtöpaikallamme oli kuitenkin olemassa. Välillä katselimme WRC2 –luokan vauhtia, mutta eilisestä lähtien keskityimme sitten pitämään vain oman kisamme hallinnassa, onnellinen voittaja hymyili.

Tyytyväisyyttä huokui myös Mikko Heikkilä, joka oli lauantaina kertaalleen koko porukan nopein, ja syystäkin iloinen.

- Se pohja-aika oli ylivoimaisesti paras juttu, enkä olisi sitä uskonut. Rengasrikko taas oli se huonoin, mutta onneksi se ei ratkaissut mitään. Emme ottaneet riskiä urissa ja kivikossa. Lähdimme nostamaan vauhtia Virosta, ja siinä myös onnistuttiin.

Teemu Asunmaan ralli päättyi vain kaksi erikoiskoetta ennen maalia. Ruuhimäen ensimmäisellä ajokerralla yksi paikka tuli silmille, eikä muuta tarvittu.

- Ajatukseni oli eri paikassa, vaikka nuotti tuli ajallaan. Menimme ulos alamäen päässä olevassa, jyrkässä vasemmassa. Vasen etukulman osui puunrunkoon ja raidetanko katkesi. En tiedä mikä flunssan vaikutus oli, mutta paremmin olisi pitänyt pystyä ajamaan.

WRC3 –luokan lopputulokset

  1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen, ŠKODA Fabia R5 evo 2.30.06,5
  2. Mikko Heikkilä – Topi Luhtinen, ŠKODA Fabia R5 evo + 1.01,3
  3. Lauri Joona – Mikael Korhonen, ŠKODA Fabia R5 +4.56,5

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki