Esapekka Lappi – Enni Mälkönen -kaksikko avasi Škoda Fabia RS Rally2:llaan Riihimäki-rallin komealla pohja-ajalla: Kalevankulman 12,35 km:n erikoiskokeelle syntyi peräti 6,1 sekunnin pohja-aika. Koko lauantain aikana ohjelmassa oli yhdeksän erikoiskoetta vaihtelevissa olosuhteissa, ja mittaa erikoiskokeilla yhteensä 103 kilometriä. Pohja-ajat syntyivät myös toiselle ja kolmannelle erikoiskokeelle, mutta huomattavasti maltillisemmalla erolla.
Huoltotauolla 11,3 sekunnin johtoasemassa ollut Lappi ennakoi iltapäivästä tulevan vaikeamman, kun tiet päivän aikana pehmenisivät lisää. Tunne oli oikea. Ensimmäisenä autona ajaessa roolina oli olla hieman jäänmurtajan roolissa ja toisin paikoin piirtää jälkiä soraan. Virolaiset Jaspar Vaher ja Patrick Enok hyödynsivät isomman lähtönumeronsa erinomaisesti, kuroen seuraavan neljän erikoiskokeen aikana johtoaseman 7 sekunnin tuntumaan.
Viimeiselle kahden erikoiskokeen ryppäälle jäi isot panokset. Vauhdinjako onnistui suomalaiskaksikolla erinomaisen hyvin, kun toisiksi viimeiselle erikoiskokeelle syntyi oikein ajoitetulla hyökkäyksellä pohja-aika. Se toi hieman lisäturvaa kisan päättäneelle Ojajärven erikoiskokeelle, jolla oli mittaa liki 23 kilometriä. Vaikka virolaisnuorukaiset onnistuivat viimeisellä ajamaan nopeammin, Lappi-Mälkönen -kaksikko otti kilpailun voiton 3,7 sekunnin marginaalilla.
SM3-luokassa autokunta Lauri Halonen – Niklas Heino saapui päivän ensimmäiseen huoltoon kolmen erikoiskokeen jälkeen luokan johdossa. Ajo oli kulkenut rennosti perusvauhdilla turhia pingottamatta. Samaa taktiikkaa jatkettiin myös seuraavilla neljällä erikoiskokeella. Johtopaikka muuttui kakkospaikaksi, mutta vain 0,2 sekunnin erolla 15-vuotiaaseen ruotsalaiseen, Latvian lisenssillä kilpailevaan Arvid Carlssoniin.
Viimeiselle erikoiskokeelle Carlsson starttasi 1,1 sekunnin johtoasemassa. Sitten alkoi tapahtua: Carlsson kaatoi ajokkinsa kilpailun viimeiseen mutkaan häviten useita minuutteja. Halosen tuuri oli huonompi: erikoiskokeen viimeisen kolmanneksen alkaessa ajokki tärähti maakiveen ja virrat katosivat. Kauden kolmas keskeytys oli harmillinen tosiasia.
#1 Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2:
”Todella tiukka taistelu. Ei tullut mitenkään vasemmalla kädellä tämä voitto, vaan sai ajaa ihan kunnolla rallia. Viron nuoret miehet toivat raikkaan tuulahduksen kisaan. Ilman heitä jännitys olisi rallipäivästä hieman lässähtänyt jo alkuvaiheessa", Lappi kertoi.
#37 Lauri Halonen (Škoda Young Talent) – Niklas Heino:
"Osuma maakiveen keskeytti matkanteon kapealla osuudella. Isku oli melkoisen terävä ja sen jälkeen ajokki muuttui virrattomaksi. Ilman mitään isoja riskikertoimia tänään ajettiin. Harmillisesti jäi nyt matka kesken kisan loppuvaiheessa", Halonen totesi.
Tulokset SM1 / Riihimäki:
- Esapekka Lappi - Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2, 57:44,8
- Jaspar Vaher - Rait Jansen, Toyota GR Yaris Rally2, +3,7
- Patrick Enok - Silver Simm, Škoda Fabia RS Rally2, +12,4
- Lauri Joona - Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +48,7
- Takumi Matsushita - Pekka Kelander, Toyota GR Yaris Rally2, +1:39,1
SM1 Pistetilanne 3/7 osakilpailua:
- Esapekka Lappi 75p.
- Lauri Joona 45p.
- Jaspar Vaher 26p.
- Takumi Matsushita 24p.
- Patrick Enok 22p.
Ralli SM-sarja: rallism.fi
Koko tiedote on luettavissa myös sivun oikean reunan PDF-tiedostosta.