TGS-kolmikko mestaruusjahtiin tasavertaisin eväin

Kolme kuljettajaa kamppailee yhä SM1 –luokan mestaruudesta. Tuttu, TGS:n riveissä ajava trio ottaa mittaa keskinäisestä paremmuudestaan Kokkolan seudulla ajettavassa, kauden päättävässä Ralli SM –osakilpailussa. Kolmikon nopeinta juhlitaan myös SM1 -luokan mestarina.

Emil Lindholm on 25-vuotiaana kolmikon nuorin kuljettaja, joka on kotimaassa kilpailemisen lisäksi kääntänyt katsettaan jo reilusti MM-rallien ja WRC3 –luokassa menestymiseen. Kokkolan kaksipäiväiseen ralliin Lindholm lähtee rennoin mielin.

- Onkohan jotain pielessä, mutta en ota tästä paineita, vaikka vähän enemmän on nyt pelissä kuin tavallisesti. Rennoin fiiliksin lähdetään ajamaan, ja järkevällä suorituksella yritetään saavuttaa oma maksimi. Se sitten riittää jos riittää.

Teemu Asunmaan etuna mestaruuskamppailussa on se, että hän on ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin, ja onnistunut kääntämään taistelun edukseen. Asunmaa, 34, on myös kolmikon ainut, joka on mestaruuteen kyennyt.

- Resepti on olemassa, mutta ei se aina onnistu. Väkisin ei tule mitään, mutta tiukassa tilanteessa on vain pidettävä ajatus kasassa. Ei sitä saa liikaa miettiä, vaikka kyse on hiuksenhienosta erosta oikean vauhdin ja yliyrittämisen välillä. Jos ralli lähtee hyvin liikkeelle, niin sitten se mahdollisesti jatkuukin niin. Alun erikoiskokeet näyttävät heti suuntaa.

Mikko Heikkilä, 29, nousi kuluvan kauden aikana Ralli SM –sarjan ehdottomaan eliittiin, ja starttaa jokaiseen ralliin yhtenä voittajasuosikeista – niin myös Kokkolassa. Koskaan aiemmin sarjan historiassa viimeiseen osakilpailuun ei ole lähdetty yhtä tiukassa tilanteessa.

- Jännä paikkahan tämä on, mutta myös mieluisa tilanne olla kamppailussa mukana. Mestaruus on omissa käsissä, ja ainut tapa saavuttaa se on rallin voittaminen. Sillä tavalla tilanne on hyvin selkeä, ja jokainen meistä kolmesta lähtee ralliin samoin tavoittein.

SM1 –luokan mestarille on tiedossa paikka maahantuojan rallitiimissä Ralli SM -kaudelle 2022.

Pistetilanne – SM1 –luokka:

Mikko Heikkilä 86

Emil Lindholm 85

Teemu Asunmaa 79

Juha Salo 63

Aleksi Röyhkiö 43

Aikataulu SM KokUA 60v-juhlaralli

Lauantai 25.9.

EK1 (6,79km) klo 16.23

EK2 (11,64km) klo 16.45

EK3 (9,58km) klo 17.22

EK4 (6,79km) klo 19.57

EK5 (11,64km) klo 20.19

EK6 (7,31km) klo 20.47

Sunnuntai 26.9.

EK7 (22,88km) klo 9.33

EK8 (19,27km) klo 10.38

EK9 (9,49km) klo 11.05

EK10 (22,88km) klo 12.29

MEDIALAATIKKO
Kuvat: ŠKODA AUTO

Lataa kaikki