11.11.2020
Pyöräilyn vauhti kiihtyy Škoda Sponsoroi

Suomen Pyöräily ry:n kisakausi käynnistyi tänä vuonna tavallista myöhemmin. Kun vauhtiin päästiin, kaikki sujui mallikkaasti. Suomalaisten lempilajilla menee hyvin.

TEKSTI: Sari Okko

Vuoden 2020 pyöräilyvuosi poikkesi koronatilanteen takia aiemmista. ”Kevät näytti haastavalta ja pyöräilykauden aloitusta jouduttiin siirtämään. Pääsimme aloittamaan pienillä kisoilla heinäkuussa, ja varsinainen startti tapahtui elokuussa”, Suomen Pyöräily ry:n hallituksen jäsen Jorma Paakkari kertoo.

”Kaikki isot ja tärkeät tapahtumat, kuten ŠKODA Cycling Cup ja SM-kisat, saatiin lopulta hoidettua erittäin hyvin kevään lähtökohtiin suhteutettuna ja tilanteeseen sopeuttaen. Kansainvälisillä kentillä liikuttiin vähemmän, mutta kotimaisilla sitäkin innokkaammin. Olemme tyytyväisiä.”

Triathlonia harrastava Jorma Paakkari on aktiivinen kuntopyöräilijä. ”Muutama tuhat kilometriä tulee polkaistua vuosittain omaksi iloksi.” Kuva: Esko Tuomisto

Lupaavat näkymät

Tänä kesänä Suomen Pyöräily ei tavoitellut kisatapahtumissa yleisöennätyksiä. Tärkeintä oli Paakkarin mukaan kisakauden onnistunut ja turvallinen kokonaisuus. Jos yksittäisiä tähtihetkiä haetaan, niitäkin löytyy. ”Meillä on paljon lupaavia nuoria eri pyöräilylajeissa, joten tulevaisuus näyttää lupaavalta.”

Esimerkiksi maantiepyöräilyn korkeimman kilpatason eli World Tourin ainoa suomalainen miesajaja, Jaakko Hänninen, pääsi osallistumaan ensimmäistä kertaa Grand Tourin Giro d’Italiaan. Ranskalaisessa AG2R-tallissa ajava Hänninen keräsi kauden aikana hyviä sijoituksia ja kokemuksia tuleviin kisoihin.

Akilles Green Teamin ja U19-maajoukkueen Leevi Kervinen otti kesällä ison kehitysloikan nousemalla U19-ikäluokan parhaaksi ajajaksi Suomessa. Kervinen teki myös merkittävän sopimuksen Jumbo Visma World Tour tallin Academy-joukkueen alla toimivaan nuorten joukkueeseen Willebrord Wil Vooruitin kanssa.

Škoda on Suomen Pyöräilyn pitkäaikainen yhteistyökumppani. Kuva: Krister Majander

Pyöräily voi hyvin

Kilpapyöräilyn ohella suomalaisella pyöräilyllä menee muutenkin hyvin. Lajin suosio on ollut harraste- ja liikuntamuotona jo muutaman vuoden hyvässä nosteessa.

Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan yli miljoona suomalaista ilmoittaa harrastavansa pyöräilyä aktiivisesti. Pyöräily onkin kolmanneksi suosituin liikuntamuoto heti kävelyn ja juoksemisen jälkeen. Suomesta on myös kasvanut muutamassa vuodessa Pohjoismaiden johtava kaupunkipyörämaa.

”Pyöräily on koko kansan laji. Suomen Pyöräily toimii kaikkien suomalaisten pyöräilijöiden liittona, joten teemme kaikkemme hyvän suunnan säilyttämiseksi”, Paakkari sanoo.

Suomen Pyöräilyn käytössä oli tänä vuonna ŠKODA Cycling Cupin mukaan teipattu Superb. Auto on mahdollistanut kisajärjestelyt sekä toiminut tuomariautona. Kuva: Krister Majander

Mukana myös ŠKODA

Škoda on Suomen Pyöräilyn pitkäaikainen yhteistyökumppani ja mukana maantiepyöräilyn kärkituotteena tunnetun ŠKODA Cycling Cupin ohella myös BMX Racingissä, trialissa, ratapyöräilyssä, Cyclocrossissa sekä parapyöräilyssä.

”Jo vuosia jatkunut yhteistyö Škodan kanssa on tarjonnut meille mahdollisuuden pitää pyöräilyä näkyvästi esillä sekä lisännyt tekemisen ammattimaisuutta. Autot ovat toimintamme ja kisajärjestelyjen kannalta aivan välttämättömiä”, Paakkari kiittää.