25.8.2019
Rovanperä haastavan Saksan MM-rallin maalissa: ”Jatkossa varmasti helpompaa” Škoda Sponsoroi

Saksan MM-rallin paras anti Kalle Rovanperälle oli lopulta oppi, jonka kilpailu toi.

Škoda Motorsportille ralli oli silti menestyksekäs, sillä Rovanperän tallikaveri Jan Kopecky ajoi WRC2 Pro –luokan voittoon.

Peilatessaan omaa kehityskäyräänsä edellisvuoden koitokseen, saattoi Rovanperä löytää omasta tekemisestään rutkasti hyviä asioita.

– Tämä oli iso parannus viime vuodesta, ja iso pettymys myös, mutta sellaista ralli välillä on. Jatkossa on varmasti helpompaa. Nyt huomasi sen, että jo viime vuoden kokemus auttoi paljon. Virheet kun olisi saanut pois, niin tämä olisi ollut hyvä kisa, Rovanperä summaili.

Positiivisia asioita rallissa riitti, vaikka lopputulokseksi jäänyt luokan kolmas sija maistui Rovanperästä aavistuksen vaisulta.

– Oppi ja vauhti olivat viikonlopun hyvät asiat. Ei tämä huono kisa meille ollut, sillä tuollaista vauhtia kun asfaltilla ajettiin, niin hyvässä kyydissä silloin oltiin.

Seuraavaksi Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen suuntaavat Turkin MM-ralliin, joka tunnetaan erittäin rajuna koitoksena.

– Niin rajuja teitä en olekaan ennen ajanut, mutta Turkkiin on ihan mielenkiintoista lähteä. Jännä nähdä, osaanko käyttää vauhtiani kunnolla, etten särje vehkeitä.

Saksan MM-ralli 2019 – WRC2 Pro –luokan lopputulokset

WRC2 Pro -luokan pistetilanne: