2.10.2019
Rovanperä varmistamaan WRC2 Pro –luokan mestaruutta Walesiin Škoda Sponsoroi

Viikonloppuna ajettava Walesin MM-ralli saattaa tuoda mieluisia suomalaisuutisia. Kalle Rovanperä on hyvin lähellä mestaruutta omassa luokassaan.

Kauden 12. MM-ralli ajetaan perinteisillä walesilaisteillä. Suurin kysymysmerkki vuosittain on vallitseva keli, joka vuodenajasta johtuen on usein sateinen ja arvaamaton.

Rovanperälle kyse on mieluisasta rallista, sillä kotimatkalle puuppolalainen ja kartanlukija Jonne Halttunen saattavat hyvinkin suunata WRC2 Pro –luokan mestareina.

Mestaruuden varmistuminen Walesissa on erittäin todennäköistä, sillä loppupisteisiin kauden 14 osakilpailusta lasketaan vain kahdeksan parasta.

– En ole niin keskittynyt pistetilanteeseen. Saksan ja Turkin epäonnen jälkeen haluan nyt vain ajaa samanlaisen puhtaan ajon kuin viime vuonna, jolloin voitin, Rovanperä myhäilee.

Tulitukea Rovanperälle antaa tallikaveri Jan Kopecky, joka kilpailee Walesissa ensimmäistä kertaa. ŠKODA johtaa sarjaa myös tiimien välisessä mittelössä.

Nuorella ralliurallaan Rovanperä on kerännyt eniten kokemusta juuri Walesin osakilpailusta, johon osallistuu jo kolmatta kertaa.

– Olen luottavainen, että autoni toimii jälleen näissä olosuhteissa, ja jouhevat erikoiskokeet ovat myös mieleeni.