30.7.2019
Rovanperän katse WRC2 Pro –luokan pisteissä: “Kisa kovenee joka vuosi” Škoda Sponsoroi

Škoda Motorsport lähtee torstaina alkavaan Neste Ralliin kahden auton voimin. Molemmat kuljettajat hakivat viime hetken tuntumaa juuri ennen nuotitusjakson alkamista.

Kalle Rovanperä on ollut kuluvan rallikauden kirkkain komeetta WRC2 Pro –luokassa. Kolmesta viimeksi ajamastaan kisasta nuorukainen on saalistanut yhtä monta voittoa, joten kotikisassakin ykköstila on ainut, joka kelpaa.

– Onhan siinä Eerik ja muut kuljettajat haastamassa. Nopeita kuljettajia on paljon, ja kisa kovenee joka vuosi. Meille tärkeimpiä ovat tietysti meidän luokkamme pisteet, nyökkää Rovanperä.

Ennakkotutustumisessa kilpailijat pääsevät tällä kertaa kohtuullisen helpolla, sillä täysin uutta, nuotitettavaa osuutta on vain noin 30 kilometrin verran koko 307 EK-kilometrin reitistä.

– Siellä on yksi uusi erikoiskoe (EK15/19 Leustu), mutta tietysti se helpottaa, kun pääsee tutulle reitille.

Sardinian rallin jälkeinen aika on ollut Rovanperälle kiireistä. Työt ovat pitäneet ŠKODA-kuljettajan tien päälle lähes koko väliajan.

– Kolme viikkoa olen ollut nyt reissussa, ja vain pari päivää kotona.

Myös Rovanperän tallikaveri, TGS Worldwiden ajattamalla Fabia R5 Evolla kisaan lähtevä Eerik Pietarinen on rallin alla täynnä taistelutahtoa. Kesän testissä tuusulalainen pääsi tutustumaan uuteen Evo-malliin päivän ajan, ja maanantain testissä alla oli jo varsinainen kisa-auto.

– Vähän niissä on eroja, mutta koetetaan löytää sopivat säädöt tähän ralliin. Peruspito on se juttu; voi mennä mutkaan sillä vauhdilla kuin uskaltaa, eikä tarvitse pelätä, että auto lähtee alta.

Hyvät muistot edelliskerralta antavat mukavasti lisäpontta Pietariselle, sillä hän voitti WRC2 –luokan Neste Rallissa 2018.

– Ei tässä enää viime vuoden voittoa mietitä. Nyt on uusi kisa, ja yritetään mennä kovaa, Pietarinen suunnitteli.