Leijonien kausi käynnistyy perinteisesti marraskuussa, kun kiekko tippuu jäähän Euro Hockey Tourilla. Se on tärkeä hetki myös Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhaselle, jonka sydän sykkii jääkiekolle.
Jääkiekkokaukalot tulivat Samille tutuiksi jo nuoruudessa, jolloin hän pelasi muun muassa Iisalmen Peli-Karhuissa ja Kajaanin Hokissa. Kilpakiekkoilu jatkui aina 26-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen jääkiekosta tuli harrastus. Omien lasten kautta kiekko on vienyt sittemmin valmentajaksi ja joukkueenjohtajaksi.
”Jääkiekon ruohonjuuritaso on tullut tutuksi oman taustani kautta, mutta ammatti lajista tuli, kun tulin valituksi Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajaksi vuonna 2022”, Sami sanoo.
Aiemmin Sami on työskennellyt muun muassa Jokerien toimitusjohtajana, Suomen Hippoksen toimitusjohtajana, ravivalmentajana Helsingin Vermossa ja Veikkauksen vedonlyönnin liiketoimintaryhmän johtajana. Hevoset ovat olleet kiinteä osa elämää myös raviohjastajana.
”Meitä yhdistää samanlainen arvomaailma”
Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana Sami luotsaa huippujääkiekkoa kohti menestystä, mikä on se työn näkyvin puoli. Olennainen osa työtä on lajin tulevaisuus, jolloin kuvaan astuvat uudet sukupolvet ja junioriseuratoiminta sekä sen laadun kehittäminen. Lajissa on pysyttävä ajan hermolla.
”Kun suomalainen yhteiskunta muuttuu, jääkiekko muuttuu sen mukana. Elämme arvomaailman murrosta: aiemmin seurat olivat tiiviitä yhteisöjä, tänä päivänä pikemminkin palveluntuottajia. Tärkeä osa joukkuetoimintaa on mittava vapaaehtoistyö, jota tehdään niin valmentajina, joukkueenjohtajina kuin huoltajina”, Sami kertoo.
”Yritysmaailmassa sponsoroinnista on siirrytty tiiviiseen yhteistyöhön, jossa etsitään koko ajan uusia keinoja tukea lajin tulevaisuutta monin tavoin. Škodan kanssa Suomen Jääkiekkoliitolla on pitkä yhteinen matka ja meitä yhdistää samanlainen arvomaailma lasten ja nuorten tukemisessa kohti heidän unelmiaan. Škoda on meille merkittävä yhteistyökumppani ruohonjuuritasolta huipulle.”
”Lajin tulevaisuus löytyy nuorista harrastajista”
Škodalla on pitkät perinteet Suomen Jääkiekkoliiton pääyhteistyökumppanina miesten A-maajoukkueen ja naisten maajoukkueen kanssa sekä nuorten maajoukkueiden kanssa.
Sami on ollut Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana mukana jo kolmissa Suomessa pelatuissa MM-kisoissa kolmen vuoden sisään: vuonna 2023 miesten MM-kisoissa, 2024 alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoissa ja 2025 alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa.
Keväällä 2024 Škoda toimi Suomessa pelattujen poikien MM-kisojen pääyhteistyökumppanina tarjoten muun muassa noin 200 lapselle elämyksiä heidän päästessään saattamaan Pikkuleijonia MM-jäälle ennen otteluiden alkua. Yhteistyö sai jatkoa alkuvuodesta 2025 pelatuissa tyttöjen MM-kisoissa.
”Vuoden 2025 junioriyhteistyön teemana on ollut Rohkeus ajaa eteenpäin. Tässä teemassa meillä on paljon yhtymäkohtia. Lajin tulevaisuus rakentuu nuorten harrastajien kasvattamiseen ja laadukkaaseen valmennukseen. Tähtäämme siihen, että suomalainen jääkiekko säilyttää maailmanluokan menestyksensä ja houkuttelee yhä uusia sukupolvia mukaan lajiin”, Sami summaa.
"Ryhmässä kasvaminen on tärkeää"
Lajina jääkiekko on Samin mukaan tasa-arvoinen, sillä sitä voi harrastaa läpi Suomen.
”Itse pelinä jääkiekko on äärettömän hieno ja monipuolinen. Kun jäällä liidetään vauhdilla 35 km/h, se vaatii todella paljon henkilökohtaista taitoa, mutta samalla pelaamista osana joukkuetta. Ryhmässä toimiminen kehittää vuorovaikutustaitoja ja siinä kasvaminen on tärkeää.”
”Jos mennään kovaan päätyyn, jääkiekko on Suomessa lähes ainoa laji, jossa voi edetä ammattilaiseksi niin kotimaassa kuin kansainvälisissä kaukaloissa. Mahdollisuuksia löytyy lahjakkaille ja motivoituneille nuorille omien unelmien toteuttamiseksi. Näistä lahjakkuuksista on pidettävä huolta.”
”Enyaq Coupéssa Coupéssa viehättää sen virtaviivainen ulkonäkö, mutta luonnollisesti myös auton taloudellisuus, tehokkuus, ajo-ominaisuudet ja väljät sisätilat. Tavaratilaan mahtuu helposti viisikin golfbägiä. Auton Race Blue -väri on wau-efekti, joka istuu myös Suomen Jääkiekkoliiton sinivalkoiseen maailmaan”, Sami Kauhanen kertoo.
Pitkät jääkiekkoperinteet
- Škoda Auto on ollut Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) järjestämien jääkiekon MM-kisojen virallinen pääyhteistyökumppani vuodesta 1993 lähtien.
- Myös Suomessa Škodalla on pitkät perinteet Suomen Jääkiekkoliiton pääyhteistyökumppanina miesten A-maajoukkueen ja naisten maajoukkueen kanssa sekä nuorten maajoukkueiden kanssa.
- Suomen Jääkiekkoliittoa ja Škodaa yhdistää nuorten liikkumisen ja unelmien edistäminen. Vuoden 2025 junioriyhteistyön teemana on Rohkeus ajaa eteenpäin.