11.5.2022
ŠKODA ja Jääkiekon MM-kisat: yhdessä jo 30 vuotta – osallistu kilpailuun | Sponsorointi & yhteistyö

Kolmekymmentä vuotta – niin pitkään ŠKODA on ollut Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) järjestämien MM-kisojen virallinen pääsponsori. Se on hyvä syy matkata taaksepäin pitkän yhteistyön ajassa ja palauttaa mieliin muutamia mielenkiintoisia hetkiä.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF ja ŠKODA aloittivat kumppanuuden vuonna 1992. Jo seuraavana vuonna Škodasta tuli kisatapahtuman pääsponsori ja ŠKODA-logot ilmestyivät niin keskiympyrään kuin pelipaitoihin. Ensimmäisenä vuonna Jääkiekon MM-kisojen virallinen auto oli ŠKODA FORMAN. 2022 Jääkiekon MM-kisojen kunniaksi kertaamme hetkiä vuosien varrelta – ja mukana lienee jotain uuttakin tietoa.

Kuvat alla: Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF järjesti MM-kisat Suomessa vuonna 2003, ja silloinkin pelikaupunkeina olivat Helsinki ja Tampere. / Ruotsalaisten maaliriemua Tšekin tasavallassa Ostravassa vuonna 2015. / Škodat ovat näyttäytyneet välillä jäälläkin.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto (IIHF) järjestää jääkiekon 85. maailmanmestaruuskisat tänä vuonna Suomessa 13.‒29. toukokuuta. Ottelut pelataan Tampereella ja Helsingissä, ja mukana ovat tietysti myös ŠKODA-automallit. Kisaorganisaation käytössä on 45 auton armada, joka koostuu ENYAQ COUPÉ RS iV-, ENYAQ iV-, SUPERB iV- ja KODIAQ -malleista.

Kisaorganisaation autoista suurimman huomion saanee tänä vuonna Škodan täysin uusi ENYAQ COUPÉ RS iV -täyssähkökatumaasturi.

Tiesitkö tätä...

  • Jääkiekon MM-kisojen pisimmän käytetyn mailan pituus on ollut 165 cm eli enemmän kuin uudella ŠKODA Fabialla on korkeutta (146 cm).
  • MM-kisahistorian nopein maali tehtiin viidessä sekunnissa aloituskiekon jäähän putoamisesta.
  • ŠKODA Design suunnitteli kisojen arvokkaimman pelaajan palkinnon ensimmäisen kerran vuonna 2018.
  • Jääkiekon MM-kisoissa mitattu suurin luistelunopeus on ollut 41,32 km/h.
  • Kiekko tehdään pääasiassa kumista, mutta ehkä yllättävä tieto on se, että muutoin salassa pidetyssä materiaalikoostumuksessa on myös nokea.
  • Riikassa vuonna 2021 ilman yleisöä pidetyissä kisoissa katsomossa istui 15 000 ”pahvikasvoa”.

Myös tänä vuonna ŠKODA Design on suunnitellut kisojen arvokkaimman pelaajan palkinnon. Muotoilija Peter Olah käytti palkinnossa jälkeen kristallimaisia piirteitä.

Suomi on muiden Skandinavian maiden lailla autoilun sähköistymisen kärkimaita, joten Škodan iV-mallit ovat näihin kisoihin luonteva valinta. Sähköä voimalinjassaan hyödyntävien uusien autojen osuus ensirekisteröinneistä vuosina 2019‒2020 kasvoi Suomessa 11 prosentista 18 prosenttiin. Tällä lukemalla Suomi sijoittuu kansainvälisessä vertailussa viidennelle sijalle (lähde: Saksan autoteollisuuden liitto VDA). Edellä ovat Alankomaat (25 %), Ruotsi (32 %), Islanti (45 %) ja Norja (75 %).

Voit voittaa liput loppuotteluun!

ŠKODA juhlistaa pitkää yhteistyötä Jääkiekon MM-kisojen kanssa kilpailulla, jossa voi voittaa liput Tampereella pelattavaan loppuotteluun. Voitto sisältää myös matkat ja majoituksen!

Linkki kilpailuun