8.1.2022
ŠKODA Jääkiekon MM-kisoissa jo 30 vuotta – osallistu lippujen arvontaan Sponsorointi & yhteistyö

2022 Jääkiekon MM-kisojen Miracleo-leijonamaskotti muistuttaa, että pieniä ihmeitä voi tehdä päivittäin yhtei- söllisyyden, hauskuuden ja vastuullisuuden hengessä.

Vuoden 2022 Jääkiekon MM-kotikisat järjestetään tänä vuonna Helsingissä ja Tampereella 13.-29. toukokuuta. Kisahuumaa siivittävät Miracleo-maskotti, fanialueet sekä tuttuun tapaan myös ŠKODA.

TEKSTI Sari Okko, KUVAT Jari Kohonen

Värikäs Miracleo-leijonahahmo on saanut inspiraation revontulista 2022 Jääkiekon MM-kisojen Making Miracles -teeman mukaisesti.

”Miracleo-leijonamme muistuttaa, että jokainen meistä voi tehdä päivittäin pieniä ihmeitä yhteisöllisyyden, hauskuuden ja vastuullisuuden eli 2022 Jääkiekon MM-kisojen arvojen hengessä. Tavoitteenamme on jättää iso muistijälki, mutta pieni hiilijalanjälki”, kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen sanoo.

Leijonajoukkue pelaa omat ottelunsa Tampereen upouudella Nokia Arenalla. Helsingissä kisat järjestetään tutulla Helsingin Jäähallilla. Molempiin kisakaupunkeihin rakennetaan katsojien iloksi fanialueet, joissa otteluja ja muuta ohjelmaa pääsee seuraamaan isoilta näytöiltä maksutta.

Voita liput kahdelle!

Mikäli mielit 2022 Jääkiekon MM-kisoihin, nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja osallistua arvontaan. Voit voittaa kahden henkilön lippupaketin Leijonajoukkueen otteluun Tampereella.

Osallistu kilpailuun 30.3.2022 mennessä tästä!

ŠKODA – tuttu kisakumppani

ŠKODA Auto on toiminut Jääkiekon MM-kisojen yhteistyökumppanina jo 30 vuotta. Škodalla on myös urheilulajien maailmanmestaruuskisojen historian pisimpään jatkuneen virallisen pääsponsorin maailmanennätys.

Škoda toimittaa 2022 Jääkiekon MM-kisaorganisaation käyttöön autoja, joilla tarvittavat kuljetukset hoituvat kahden pelipaikan välillä.

”Škodalla on suuri merkitys Jääkiekon MM-kisoissa jo vuosikymmeniä jatkuneen yhteistyön kautta. Škoda kuuluu Jääkiekon MM-kisoihin. Autot ovat näyttävästi mukana monella tavalla niin jääkiekkoareenoilla, fanialueilla kuin kaupunkikuvassa”, Hietanen kertoo.

ŠKODA Auto on Jääkiekon MM-kisojen pitkäaikainen virallinen pääsponsori.