26.8.2016
Uuden katumaasturin nimi Kodiaq vie Kodiakinsaarelle Ajankohtaista & Uutta

Uuden katumaasturin nimi Kodiaq vie Alaskan etelärannikolla sijaitsevalle Kodiakinsaarelle, jossa asuu kodiakinkarhuja. Suuren, vahvan ja älykkään esikuvansa kaltainen Škoda-perheen uutuus saadaan markkinoille alkuvuodesta 2017.

Uutuusmallin maailmanlaajuinen markkinointikampanja sai toukokuussa näyttävän startin. Škoda Kodiaqin kampanjan osana Kodiakinsaaren viranomaiset myönsivät luvan ainutlaatuiselle ja hyvin epätavalliselle tapahtumalle: 6.5.2016 monet saaren asukkaat päivittivät nimikylttejä, tienviittoja, palo- ja poliisiautoja sekä mainostauluja ympäri kaupunkia. Jopa kaupungin virallisilla kotisivuilla Kodiak muutettiin päivän ajaksi muotoon Kodiaq. Vastaanotto kaupungissa oli suorastaan riehakas pormestaria myöten.

Karhumaisia piirteitä

Kodiakinsaari on karu ja kiehtova paikka, jossa asuu noin 14 000 ihmistä ja 3 500 kodiakinkarhua. Alkuperäiskansa Alutiiqit kutsuvat karhua nimellä Taq uka ’aq. Nimen lopussa oleva q-kirjain on tyypillinen eläinten nimille. Ottamalla sen osaksi uuden katumaasturinsa mallinimeä Škoda kunnioittaa alkuperäiskansan kieltä. Samalla q-kirjain antaa uutuusmallille erottuvan nimen.

Saaren kuuluisien karhujen kotipaikka Kodiak National Wildlife Refuge kattaa suurimman osan saaresta. Saaren kauneus on vertaansa vailla: jylhät vuoristot, kapeat vuonot, piilevät järvet ja valtavat metsät luovat henkeäsalpaavat maisemat. Se on ihanteellinen maasto kodiakinkarhuille.

Vastaavanlaiset olosuhteet sopivat myös Kodiaqin kaltaiselle katumaasturille, joka pystyy todistamaan kykynsä, tehonsa ja sopivuutensa päivittäiseen käyttöön kaikkein ankarimmissakin olosuhteissa.

Suuri, vahva ja voimakas

Kuuluisalla karhulla ja uudella katumaasturilla on muitakin yhteisiä piirteitä. Kodiakinkarhu-uros on yksi maailman suurimmista ja vahvimmista karhulajeista. Se voi takajaloilla seistessään olla jopa kolmen metrin korkuinen ja painaa noin 400 kg.

Škodan uuteen 4,7-metriä pitkään katumaasturiin mahtuu mukavasti jopa seitsemän ihmistä ja sillä on erinomaiset ajo-ominaisuudet niin tiellä kuin maastossa. Piilevät voimat ovat esillä myös Kodiaqin muotoilussa: auton erottuvat ja voimakkaat piirteet edustavat dynaamista voimaa, kestävyyttä ja vahvuutta.

Kodiakinkarhun tavoin myös Škoda Kodiaq on perhekeskeinen. Muista karhulajeista poiketen kodiakinkarhut elävät rauhallisesti ja yhteisöllisesti. Karhut muodostavat siteitä, jakavat kokemuksia ja leikkivät keskenään. Ne jakavat keskenään jopa parhaat lohensaalistuspaikat. Näin nämä älykkäät eläimet kehittävät uusia tekniikoita ja tapoja, jotka sopivat hyvin myös Škodan Simply Clever -ajatusmaailmaan.

Uusi iso katumaasturi tulee markkinoille vuoden 2017 alkupuolella. Joitakin viitteitä uutuuden tulosta nähtiin jo heinäkuun lopulla Tour de France -pyöräkilpailun yhteydessä, jossa naamioitu Kodiaq saapui maaliin kuljettajanaan kisan vuoden 1987 voittaja Stephen Roche.

Lue lisää Kodiaqista täältä

Teksti ja kuvat: ŠKODA Auto