28.9.2021
SKODA KATSOJAOPAS – Secto Automotive Rally Finland Ajankohtaista & Uutta

Jyväskylän MM-ralli starttaa perjantaina 1.10. Ralli jatkuu sunnuntaihin (3.10.) saakka.

Jyväskylässä ajettavan Suomen MM-rallin tämänvuotisessa versiossa yhdistyy kaksi teemaa: käännetty ajosuunta ja ajorytmin katkaiseva pienen tien osuus. Jokainen erikoiskoe perjantain päättävää Oittilaa (EK6) lukuun ottamatta ajetaan kahteen kertaan. Emil Lindholm on osallistunut Suomen MM-ralliin jo neljästi ja arvioi nyt katsojia varten tulevia erikoiskokeita.

Ralli SM –kausi päättyi SM1 –luokassa Emil Lindholmin juhlaan. Vieressä istuu kartturi Reeta Hämäläinen.

JYVÄSKYLÄ, PERJANTAI 1.10.

Testierikoiskoe Vesala (4,04 km) perjantaina 1.10. klo 8.01

Jo muutaman vuoden käytössä ollut Vesalan erikoiskoe, mutta nyt toiseen ajosuuntaan, lämmittelee kilpailijat samana iltapäivänä alkavaan ralliin. Vauhdikas ison tien osuus tuo kilpailijat risteykseen oikealle, jonka jälkeen tie kapenee, mutta ei käytännössä hidastu lainkaan. Nopean loikotuksen jälkeen päädytään toiseen risteykseen, joka saattelee osallistujat muutaman sadan metrin ajaksi vielä hieman leveämmälle baanalle.

0,6 – 1,4 km Nopeat mutkat leveällä tiellä ja risteys oikealle, pienemmälle tielle. Pitkä näkemäalue.

1,6 – 2,0 km Iso hyppy, katselualue tien vasemmalla puolen.

3,2 – 4,0 km Risteys oikealle, isommalle tielle. Näkemäalue maaliin asti.

EK1 Harju (2,31 km) perjantaina 1.10. klo 13.30 ja EK15 lauantaina 2.10. klo 20.00

Perinteinen, suurelle yleisölle suunniteltu pikataival Jyväskylän keskustassa avaa rallin tälläkin kertaa. Tavallista myöhäisempi, syksyinen ajankohta tuo mieleen 1980- ja 1990-luvut, jolloin kilpailu starttasi aina Harjulla. Erikoiskoe ei ole koskaan ollut helppo pala kuljettajille. Vaikka kyse on vain parin kilometrinen pyörityksestä, mahtuu Harjun mutkiin haastetta kuin pidemmällekin metsäerikoiskokeelle.

Emil Lindholm: ”Tämä ei ole lainkaan huono aloitus rallille. Tosin, mikään nautinto ei ole tällaista yleisöerikoiskoetta ajaa, mutta kyse on vaihtelevasta pätkästä. Tunnelma on varmasti hieno, koska yleisöä on paljon. Harju on lyhyt rykäisy, jolla ei koko rallia ajatellen ole vaikutusta. Lähdetään ajamaan tämä järkevästi.”

0,0 – 0,4 km Kiihdytys vasemmalle kääntyvään neulansilmämutkaan.

0,4 – 0,8 km Kaistanvaihto ja tiukka käännös oikealle, soralle ja ylämäkeen kohti Harjun huippua.

1,0 – 1,2 km Alamäki ja tiukka käännös oikealle.

1,2 – 1,5 km Kapeat mutkat puiden välissä ja tiukka käännös vasemmalle, asfaltille.

1,5 – 1,8 km Risteys vasemmalle ja tiukka s-mutka.

1,8 – 2,3 km Shikaani ja pudottava oikea kohti maalia.

EK2 Ässämäki (12,31 km) perjantaina 1.10. klo 14.31 ja EK4 klo 17.08

Hieman Jyväskylästä länteen sijaitseva Ässämäen erikoiskoe liitettiin osaksi rallin ohjelmaa muutama vuosi sitten. Ässämäkeä on ajettu molempiin eri suuntiin, ja nyt palataan jälleen alkuperäiseen versioon, joka tuo kilpailijat Petäjäveden maisemiin vauhdikkaan hyppysuoran kautta. Kyse on rallin ensimmäisestä, metsässä ajettavasta erikoiskokeesta, joten kilpailijoiden on välittömästi löydettävä oikea ajorytmi.

EL: ”Nyt ajosuunta on eri kuin aiemmin. Ässämäki on keskikokoista kylätietä, jolla rytmi vaihtuu jonkin verran. Muilta osin tämä ei ole jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. Ensimmäinen erikoiskoe metsässä on otettava tarkasti.”

3,8 – 4,0 km Risteysalue, jossa käännytään ensin oikealle ja lähes heti vasemmalle.

4,8 – 5,2 km Hyvä katselualue. Mutkia yli nyppylöiden.

6,7 – 7,2 km Nopea risteys oikealle.

9 – 9,2 km Nopea osuus, pitkä näkemäalue.

12 – 12,3 km Hyppysuora ennen maalia.

EK3 Sahloinen-Moksi (21,37 km) perjantaina 1.10. klo 15.18 ja EK5 klo 17.58

Legendaarisissa maisemissa etenevä erikoiskoe, joka pääasiassa yhdistelee Parkkolana ja Surkeena ajettuja erikoiskokeita, mutta sisältää alkuosallaan myös pätkän uutta osuutta. Erittäin vauhdikas alku katkaistaan lyhyellä pikkutien osuudella, minkä jälkeen ollaan tutussa vauhdissa. Maaliin saavutaan tutuissa Mäkeläntien maisemissa, jota tiimit ovat käyttäneet paljon testitoiminnassaan.

EL: ”Tämä on uusi erikoiskoe minulle. Pienellä tiellä voi tulla yllättävänkin isoja eroja, kuten aina, kun ajetaan teknistä ja kapeaa erikoiskoetta. Taitaa olla minun suosikkierikoiskoe koko rallissa. Tällaista on mukava ajaa.”

2,2 – 2,4 km Risteys oikealle ja neulansilmämutka oikealle.

14 – 14,7 km Tuttu Parkkolan-risteys. Autot voi nähdä peltoaukealla pitkän matkaa.

17,2 – 17,3 km Risteys pienemmälle tielle. Tarkka jarrutus.

18,4 – 19,0 km Nopeita mutkia yli nyppylöiden kapealla osuudella.

21 – 21,4 km S-mutka alamäessä.

EK6 Oittila (19,75 km) perjantaina 1.10. klo 19.00

Jo useamman vuoden rallin ohjelmassa ollut Oittila, mutta tällä kertaa trendin mukaisesti käännettyyn ajosuuntaan. Kapean tien osuus tuo samanlaisen haasteen kuin muillakin erikoiskokeilla, joilla pujahdetaan välillä hetkeksi pois varsinaiselta, tutulta erikoiskokeelta. Nopean, mutta lyhyen ison tien osuuden jälkeen erikoiskoe lähtee kiipeämään pitkää ylämäkeä kukkulan päälle, jolta ennen on lasketeltu alas. Vauhtia ei kapealta ja irtosoran päällystämältä tieltä puutu, joten vaikka Oittila ajetaan vain kertaalleen, on perjantai saatava kunnialla päätökseen näissä maisemissa.

EL: ”Oittila menee samaan kategoriaan kuin edellinenkin erikoiskoe, Sahloinen-Moksi. Tämä saattaa tosin mennä rajuun kuntoon, kuten se oli ensimmäisellä ajokerralla vuonna 2019, kun viimeksi ajettiin Jyväskylässä. Kyllä tällaisilla erikoiskokeilla on pakko vähän katsella irtokiviä ja olosuhteita. Aika haastava erikoiskoe on luvassa.”

0,4 – 0,8 km Hieno hyppy ja pitkä nopea oikea.

2,8 – 3,0 km Tiukka oikea jatkuen yli nyppylän.

3,7 – 3,9 km Mutkat piha-alueella.

8 – 8,2 km Risteykset oikealle ja vasemmalle.

10,4 – 10,6 km Pitkä mutka oikealle, joka johtaa vauhdikkaalle suoralle.

11,4 – 11,5 km Hidas risteys oikealle ja tiukka vasen.

LAUANTAI 2.10.

EK7 Kakaristo-Hassi (18,17 km) klo 8.16 ja EK11 klo 15.16

Kakariston risteysalue lienee yksi Suomen MM-rallin tunnetuimpia kohtia, joten samoissa maisemissa mennään tälläkin kertaa. Pitkäjärventie näyttää päällepäin tavalliselta, suomalaiselta kylätieltä, mutta MM-rallikuljettajille se on haaste ylittää kaikki rohkeuskynnykset. Hassin iso tie ei sekään päästä kuljettajia ja kartanlukijoita helpolla, sillä erikoiskokeen viimeiset kilometrit käytetään pääasiassa vaihdelaatikon suurimpia pykäliä.

EL: ”Pitkäjärventie on vauhdikas herätys lauantaihin. Se on niin kapea tie, että todella tarkasti on tultava. Mutta samalla erikoiskoe on oikein hyvä ja mielenkiintoinen. Haastetta pitää ollakin.”

0,2 – 0,8 km Nopea osuus risteykseen asti. Pitkä näkemäalue.

1,8 – 2,8 km Keinotekoinen hyppy ja risteys oikealle kapealle Pitkäjärventielle.

10,4 – 10,6 km Tiukka mutka oikealle, isolle tielle.

12,3 – 12,8 km Vauhdikas oikea, hyppy ja vasen alamäkeen.

15,1 – 15,3 km Nopea vasen ja risteys oikealle.

17,3 – 17,6 km Aukea osuus, pitkä näkemäalue.

18 km Nopeita mutkia ennen maalia.

EK8 Päijälä (22,61 km) klo 9.14 ja EK12 klo 16.14

Käännetty ajosuunta tuo lisähaastetta Päijälään, joka on monille kuljettajille kilpailun suosikkierikoiskoe. Yhtään helpommalla kilpailijat eivät tälläkään kertaa pääse, sillä heti erikoiskokeen alkupuolella taitetaan kapean pikkutien osuudelle. Maakivet pilkistävät mutkissa etenkin toisella ajokerralla, joten tarkkaavaisuus on viritettävä äärimmilleen. Paluu isolle tielle vaatii toistamiseen nopeaa rytminvaihtokykyä, sillä Päijälän iso tie vaatii senttimetrin tarkkaa ajolinjaa ja rohkeaa mieltä.

EL: ”En ole itse ajanut Päijälää tähän suuntaan. Tie on hieno, mutta älyttömän vaikea. Minuun eivät rytminvaihdokset juuri vaikuta. Teen nuotin sellaiseksi, että se on johdonmukainen myös pienillä teillä”.

12,5 – 13,2 km Loiva alamäki, joka tuo koskelle Päijälän kylällä. Katsoja-alue jatkuu 650 metriä erikoiskokeen suuntaisesti hyppyriin asti.

13,5 – 14 km Nopeita mutkia mäntykankaalla. Pitkä näkemäalue.

16,8 – 17,5 km Nyppylöiden ylityksiä metsäaukealla.

22,4 – 22,6 km Nopeat mutkat ja hyppy

EK9 Arvaja (13,49 km) klo 10.38 ja EK13 klo 17.38

Uusi erikoiskoe sinänsä tutuissa Hassin maisemissa. Alussa kilpailijat hakevat vauhtia pienemmältä ja nyppylöiden yli menevältä Kilpijärventieltä, jolla tapahtui vuonna 1995 valitettava, katsojan kuolemaan johtanut onnettomuus. Sittemmin osuutta ei ole ennen tätä vuotta käytetty MM-rallissa, joten kukaan nykyisistä kilpailijoista ei ole täällä ajanut. Kapean osuuden päätteeksi, erikoiskokeen lopussa kilpailijat pääsevät vielä verestämään risteysajoa.

EL: ”Täällä on ylityksiä paljon, ja tuntuma sama kuin seuraavalla Patajoen erikoiskokeella. Tämä on toinen täysin uusista erikoskokeista. Nyppyjen ylityksissä voi aina olettaa, että auto irtoaa jonkin verran tiestä. Ja jos on sellainen nyppy, että lähtee kunnolla ilmaan, niin sekin on helppo arvioida.”

10 km Nopea suora ja hyppy, jonka jälkeen risteys

11,8 – 12,2 km Pitkä, nopea vasen. Avoin alue, pitkä näkemä.

12,5 – 13,2 km Nopea oikea ja risteys vasempaan.

EK10 Patajoki (20,55 km) klo 11.28 ja EK14 klo 18.28

Täysin uusi erikoiskoe, vaikka maantieteellisesti ollaankin tutuissa Vaherin ja Himoksen maisemissa. Tämä taival koostuu tasapainoisesta sekoituksesta kapeaa metsäautotietä ja hieman leveämpää latua. Yhtä kaikki, vauhti on aivan yhtä hurjaa molemmilla osuuksilla, joten jo nuotitusvaiheessa on tehtävä tarkka kuvaus tiestä, jotta kilpailukykyinen vauhti löytyy myös rallissa.

EL: ”Tämä on mukava sekoitus isoa ja pientä tietä. Se tekee erikoiskokeen mielenkiintoiseksi kuljettajalle. Mitä teknisempi tie, sitä isommat aikaerot yleensä ovat. Tilanteen mukaan hyökätään tämä uusi erikoiskoe.”

3,6 – 3,7 km Risteys vasemmalle

10,4 – 10,8 km Risteys vasemmalle, leveämmälle tielle. Nyppylöiden ylityksiä.

17,3 – 17,8 km Nopea oikea ylämäessä. Nyppylöiden ylityksiä.

19,4 – 19,6 km Alamäki ja oikealle taittava mutka. Nopea osuus.

19,8 – 19,9 km Vauhdikas, pitkä vasen.

SUNNUNTAI 3.10.

EK16 Laukaa (11,75 km) klo 8.35 ja EK18 klo 11.01

Nimellisesti rallin nelinkertaisen maailmanmestarin, Juha Kankkusen maisemia, vaikka ei aivan Kankkusen mailla mennäkään. Laukaa on myös yksi kilpailun tunnetuimmista erikoiskokeista, joka on suistanut kilpailijoita ajovirheeseen vielä aivan loppumetreillä. Varaa virheisiin ei ole, sillä vaikka tie ei teknisesti olekaan hirmuisen haastava, riittää vauhtia täälläkin.

EL: ”Tuttua maisemaa. Tänne on mielekiintoista lähteä. Alku on syheröä, eikä ylityksiä ole niin paljon. Rytmikin on tasainen koko erikoiskokeen ajan, joten Laukaa on oikein mukava ajaa.”

0,5 – 0,7 km Mutkayhdistelmä ja etuviistoristeys oikealle

5,5 – 6,1 km Risteys vasemmalle

7,4 – 8,0 km Valtatien ylitys ja huiman vauhdikas alamäki lossirantaan

8 – 8,8 km Tiukka oikea ylämäessä ja risteys vasemmalle

9 – 9,6 km Vauhdikkaat mutkat peltoaukealla

EK17 Ruuhimäki (11,12 km) klo 9.38 ja EK19 klo 13.18 (Power Stage)

Mitä olisi Suomen MM-ralli ilman Ruuhimäkeä? Klassikkoerikoiskoe saa tänäkin vuonna kunnian päättää rallin, ja olla paikka, jossa jaetaan myös Power Stage –lisäpisteitä. Ruuhimäen maalin toistamiseen saavutettuaan kilpailijat voivat huokaista helpotuksesta. Siinä vaiheessa viikonloppu on ainakin joiltain osin sujunut suunnitelmien mukaisesti, sillä vain lyhyt siirtymäosuus erottaa kilpailijat rallin maalista Jyväskylässä.

EL: ”Kaikki eivät sitä usko, mutta kyllä rajutkin hypyt kestävät nykyään tulla kaasu pohjassa. Jos sinulla on 10km/h vauhtia enemmän kuin toisilla nypylle tullessa, niin sama vauhtiero on myös laskeutuessa. Ongelmaksi muodostuu vain kuljettajan ja kartanlukijan selät. Minulle ei ole koskaan sattunut mitään, mutta tiedän muita tapauksia kyllä.”

2,2 – 2,3 km Risteys oikealle, asfaltille

8,6 – 9,0 km Hienot mutkayhdistelmät

9,4 – 11,2 km Tunnettu hyppysuora, tiukka oikea ja iso hyppy maalissa.

Katso myös

Emil Lindholm SM1 –luokan mestariksi!

Hevosvoimat vaihtoon

Kuvassa

TGS-kolmikko mestaruusjahtiin tasavertaisin eväin