24.5.2023
Virtuaalista ja todellista jääkiekkohauskaa – hyppää mukaan tunnelmiin Ajankohtaista & Uutta

Vuoden 2023 Jääkiekon MM-kisojen virallisilla fanialueilla Tampereella ja Riikassa on koettu monia vauhdikkaita tilanteita, joissa ei todellakaan ole jääty paitsioon. Näistä kisoista on voinut nauttia virtuaalisesti myös kotisohvilla.

Teksti, kuvat ja video Škoda Auto

Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) järjestämät jääkiekon 86. maailmanmestaruuskisat pelataan tänä vuonna Tampereella ja Riikassa. Otteluiden lisäksi kisakävijöille on ollut tarjolla monenlaista hauskaa lisäohjelmaa, joissa on mukana myös kisojen virallinen pääsponsori Škoda. Tervetuloa mukaan tunnelmiin!

Katso video Tampereelta

Tampereen Nokia Arenan naapurissa jääkiekkofaneille on tarjolla 500 neliömetrin aktiviteettialue, josta löytyy muun muassa Škoda-malleja, jättikokoinen maalinvahdin maski ja useampi muukin ständi. Aktiviteettialueella voi vaikka kokeilla, miltä tuntuu olla maalivahti tai mennä pukuhuoneeseen osallistumaan kilpailuun, jossa jääkiekkovarusteet on laitettava kaappiin oikeaan järjestykseen.

Tampereen ohella myös Latvian Riikasta löytyy Škoda-fanialue paikallisen areenan edustalta.

Virtuaalilaseilla voi katsella tapahtumia kulissien takana noin kolmenkymmenen sekunnin pätkissä. Ensin on tyhjä pukuhuone, jonne pelaajia alkaa tulla valmistautumaan otteluun. Sitten valmentaja hehkuttaa motivointipuheellaan ennen peliä ja seuraavaksi joukkue lähtee jäälle. Fanit pääsevät myös näkemään, miltä pukuhuone näyttää erätauolla ja aistimaan tunnelmia pelin jälkeen.

Toisen aktiviteetin ansiosta fanit saavat näyttää taitonsa todellista pienemmän mailan käsittelijöinä. Fanihuoneessa on esillä menneiden aikojen jääkiekkovarusteita, aiempien MM-kisojen julisteita, vuoden 2023 kisojen arvokkaimman pelaajan Škoda-palkinto sekä valittuina päivinä myös kansainvälisen jääkiekkoliiton tämän vuoden MM-kisojen palkintopokaali.

Škoda-fanialueelle on sijoitettu useita QR-koodeja, joita älypuhelimella skannaamalla voi osallistua kilpailuun, jossa voi voittaa pelipaidan tai liput ensi vuonna Prahassa ja Ostaravassa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin. Lisäksi virtuaalisesta maailmasta löytyy paljon mielenkiintoista koettavaa.

Virtuaalinen fanialue

Tänä vuonna Škodan fanialue on ensimmäistä kertaa tarjolla myös digitaalisena. Se on toiminut kisojen ajan uutena kommunikaatiokanavana ja olemassa olevan Škodaverse-virtuaalitilan laajennuksena.

"Kisojen käynnistymisen yhteydessä lanseerasimme Škoda-fanialueen digitaalisen kaksosen, joka peilaa tarkasti todellista fanialuetta. Se näyttää täsmälleen samalta ja siellä voi tehdä samat asiat, mutta digitaalisessa muodossa", Škoda Auton Web3 Studion päällikkö Luca Zicconi kuvailee.

Virtuaalitilassa on mahdollista myös kokeilla, miltä maalivahtina olo tuntuu ja testata omia refleksejään tai avata ovi pukuhuoneeseen. Joissakin virtuaalitilan aktiviteeteissa on mahdollista voittaa NFT-tokeneja eli pyöriviä kolmiulotteisia maalivahdin maskeja, joista jokainen edustaa maata. Maskien suunnittelussa on käytetty tekoälyä. 3D-maskit on luonut brittiläinen Studio Blup.

Maalinvahtimaskit NFT-tokeneina

Virtuaalisella Škoda-fanialueella oli 23.5.2023 asti mahdollista kilpailla kolmiulotteisten maalivahtimaskien muotoisista NFT-tokeneista. Kukin näistä ainutlaatuisista maalivahtimaskeista edusti MM-kisoihin osallistuvia maita, ja niissä näkyi maiden kulttuuriperintö.

Maskien suunnittelu perustuu eri kulttuuriympäristöjen tutkimukseen. Alustavat designit luotiin tekoälyllä, ja tämän jälkeen ne muokattiin 3D-visualisoinnilla realistisiksi prototyypeiksi. Tavoitteena oli luoda osallistujamaita hehkuttavat ainutlaatuiset maalivahtimaskit, jollaisia maalivahdit eivät yleensä voi käyttää.

Lue myös

Veistokset kertovat tulevasta ‒ näin ne syntyvät

Ajankohtaista & Uutta

Maailman parhaiten säilynyt Favorit – katso kuvat

Ajankohtaista & Uutta

2023 Jääkiekon MM-kisojen kisahuuma on startannut

Ajankohtaista & Uutta