5.2.2023
Huskyn taikaa Lifestyle

On hetkiä, joita ei ole ennen kokenut. On kohtaamisia, jotka jäävät mieleen. On sinisiä silmiä, joita ei koskaan unohda. On paikkoja, joissa koirat ovat sankareita.

Teksti: Sari Okko, Kuvat: Esko Tuomisto

Aamu Ruka-Kuusamossa, Lapin rajan tuntumassa, ei ole vielä valjennut, kun luminen tie vie kohti seikkailua. Taivas tupruttaa lunta, tykkylumi on kuorruttanut puut ja koko maisema on kuin valkoiseksi maalattu. Talvisempaa maisemaa on vaikea toivoa.

Kemijärventie vaihtuu legendaariseksi Rukajärventieksi, josta käännytään Erä-Susi Huskies -kyltin viitoittamalle tielle. Portilla on päivään heräilevä tunnelma, jostain kuuluu yksittäinen koiran haukku. On aika ajaa sisään.

Matka-autoksi Rukatunturille lähti Enyaq Coupé 80x 4x4 RS iV.

Rakkaudesta koiriin

Pian alkaa komea konsertti, kun Rita, Nopsa, Nemu, Fani, Rauha, Rohkee, Irja, Hobie, Tango, Rauka, Siida, Tassu, Nita, Simba, Elsa, Sokeri, Minttu, Luukas, Noora ja Rauha sekä moni muu ottavat vieraat innolla vastaan. Joko päästään ajamaan?

Paikan emäntä, yrittäjä Mervi Rantamäki, tulee vastaan punaisessa villapaidassa. Mervillä on pitkä kokemus erilaisten koirien kouluttamisesta ja kasvatuksesta. Husky-tilalla hän keskittyy koirien kasvatukseen, treenaamiseen ja hyvinvointiin sekä kisaa aika-ajoin keskipitkän matkan valjakkokisoja omalla kisavaljakollaan.

Ja kyllä, Mervi rakastaa koiria. Vaikka omalla tilalla niitä riittää, hän tuntee jokaisen yksilön. ”Ei riitä, että tietää nimet, vaan pitää tuntea myös koirien luonteet ja vahvuudet sekä vaikkapa se, mitkä koirat voi laittaa minäkin päivänä rinnakkain ajamaan samaan valjakkoon”, Mervi hymyilee.

Mervi Rantamäki rakastaa koiria. Kuvaan pääsivät nuoret siperianhuskyt Iceman ja Hulk.

Husky-sankarit edellä

Kuusamolainen perheyritys on tarjonnut ikimuistoisia elämyksiä vuodesta 1988. Vuonna 2017 tapahtui käännekohta, kun yrittäjyys siirtyi Merville ja Jukka Keinäselle. Tilalla alettiin tehdä mittavaa remonttia koirien elinolojen ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Vuosien saatossa pieni husky-lauma on kasvanut rekikoira-kenneliksi sekä kotieläintilaksi.

”Ryhdyimme Erä-Susi -yrittäjiksi sattuman kautta. Saimme kuulla, että edellinen yrittäjä etsi jatkajaa, ja siitä se sitten lähti. Vaikka yrittäjäksi heittäytyminen vaati rohkeutta, luottamusta tekemiseen riitti”, Mervi kertoo.

”Tavoitteemme on tarjota asiakkaillemme taianomaisia kokemuksia ja pitää huolta siitä, että husky-sankarimme saavat ansaitsemaansa rakkautta ja huolenpitoa. Rakastamme myös runsaslumisia talviamme ja kaunista luontoamme juuri sellaisena kuin se on.”

Merkittävä osoitus tästä on yrityksen saama Green Activities -sertifikaatti, joka kertoo vastuullisuudesta ja kestävästä matkailusta. Luontoyrittäjien tarpeisiin räätälöity ympäristöohjelma soveltuu yrityksille, jotka tarjoavat ohjelmapalveluita luonnossa kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

Erä-Sudessa sertifiointi tarkoittaa sitä, että yritys on sitoutunut toimintansa ympäristörasituksen pienentämiseen, henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen sekä muun muassa jätteiden lajitteluun ja ruokahävikin minimoimiseen.

Erä-Susi Huskies on Green Activities -sertifioitu yritys. Se kertoo vastuullisesta toiminnasta, eläinten hyvinvoinnista ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta.

Hyvinvointia ja onnellisuutta

Yksi asia on ylitse muiden. ”Kriteereistä meille tärkein on eläinten hyvinvointi sekä onnellisuus. Haluamme olla eturintamassa luomassa vetokoirien hyvinvointia”, Mervi korostaa.

Green Activities -sertifikaatti on iso ja tärkeä asia. Koirien hyvinvointiin kuuluu niin ravinto, rekikoiralle luonteenomainen treenaaminen, palautuminen, lepo, hieronta sekä hyvinvoinnin jatkuva tarkkailu.

”Koronavuodet olivat haastavia, mutta niistäkin selvittiin lujalla tahdolla ja rakkaudesta eläimiä kohtaan. Joskus haasteita tarjoilee lumitilanne, nyt energiakriisi ja inflaatio. Koiran syövät ja tarvitsevat huolenpitoa päivittäin, joten kyllähän se maksaa, mutta laadusta ei tingitä”, Mervi toteaa.

Aamun hämärä alkaa hälvetä, joten tilalla alkaa tapahtua. Koirien innon voi jo kuulla ja tuntea tarhalla, kun ne odottavat pääsevänsä maastoon. Odotellessa yksi koirista aloittaa jälleen kuorolaulannan, johon muut pian yhtyvät. Joko mennään?

Ensimmäiseen valjakkoon valitaan yksi siperianhusky ja viisi alaskanhuskya. Jokaisella on oma roolinsa ja paikkansa. Keulakoirina toimivat Minttu ja Noora, keskellä vauhtiparina Gage ja Rita sekä pyöräparipaikalla vahvoina vetäjinä Rauha ja Nuggets.

Minttu ja Noora ovat parhaimmillaan valjakon keulakaksikkona.

Turvallisesti matkaan

Ennen husky-ajelua ensikertalainen saa ajohaalarin päälleen sekä ajo-opetuksen ja turvallisuusohjeet, jotta ajaminen olisi mahdollisimman turvallista, helppoa sekä mukavaa koko porukalle.

”Tärkeintä valjakkoajamisessa on tekemiseen keskittyminen. Pidä molemmin käsin kiinni kelkan ohjainkaaresta, jalat tukevasti jalaksilla ja asento rentona. Koirat lähtevät tästä alamäkeen kuin tykin suusta, joten ala jarruttaa heti lähdössä toinen jalka jarrulla”, Mervi opastaa.

”Kun haluat pysähtyä, seiso kaksin jaloin jarrun päällä. Jarruttaessa kelkka on raskaampi, joten koirat ymmärtävät hidastaa tai pysähtyä. Kun lähdetään maastossa taas liikkeelle tai mennään ylämäkeen, potki vauhtia toisella jalalla.”

”Jos vauhti tuntuu mutkaan mennessä liian lujalta, jarruta ennen sitä, mutta älä koskaan mutkassa. Mutkissa kallistetaan joko oikealle tai vasemmalle. Valjakon pääliina pidetään koko ajan tiukkana.”

Asia selvä. Eläintenhoitaja Joanna Pircklen istuu kelkkaan ja koirat ovat innoissaan. Nyt mennään.

Hollantilainen Martijn ”Saukko” Jongenotter on toiminut safarioppaana vuodesta 2016. ”Elämässä pitää olla koiria ja lunta – siksi elämäni on täällä.”

Puista rekeä vetää 5-6 innokasta huskya ja kyytiin mahtuu esimerkiksi kaksi aikuista, joista toinen ajaa ja toinen istuu kyydissä porontaljan ja viltin lämmössä.

Vauhdista ja vedosta nauttien

Maastoajo lumisella metsäreitillä etenee sujuvasti – kallistukset, jarrutukset ja potkut muistaen. Viiden kilometrin koeajo on koirien mielestä ihan liian lyhyt, joten ne jäävätkin odottamaan jo seuraavaa ajoa. Näissä hommissa huskyt ovat elementissään.

Siperianhusky on lajitiedon mukaan sosiaalinen ja laumaviettinen rotu, alkukantainen työkoira, joka on luotu rekikoiraksi – ei niinkään jalanlämmittäjäksi tai pelkäksi seurakoiraksi. Alaskanhusky voi kilpakoirana juosta jopa reilut 200 kilometriä tai 12 tuntia päivässä useana peräkkäisenä päivänä. Yhteistä huskyille on valppaus, seurallisuus, sosiaalisuus, aktiivisuus ja energisyys.

Erä-Suden maastoreiteillä ei kilpailla, vaan nautitaan luonnosta, vauhdista ja vedosta. Sesonki kestää nelisen kuukautta, jona aikana töitä tehdään viidestä neljänkymmeneen kilometriin päivässä. Viikkoon kuuluu myös lepopäiviä, sillä koirat kaipaavat palautumista siinä missä ihmisetkin.

”Kun kausi on päällä, koirat juoksevat iloisella mielellä. Kauden ulkopuolella sitten nautitaan elämästä toisella tavalla ja juostaan vapaana. Jokaiseen päivään ympäri vuoden mahtuu paljon rapsuja ja rakkautta”, Mervi kertoo.

Huskyn silmien väri vaihtelee. Monella toinen silmä on sininen ja toinen ruskea, joskus molemmat sinisiä.

”Kesällä me vain rapsutellaan”

Jos Merviltä kysyy, mikä työssä on parasta, vastaus on selvä: koirat. On etuoikeus saada tehdä töitä unelma-ammatissaan.

”Tämä on sellainen pikkutytön haave. Siitä asti, kun saappaat ovat pysyneet jalassa, olen luonut lantaa ja hoitanut eläimiä. Pikkutyttönä kävin ponihaassa, vaikka minulla oli paha heinäallergia ja äiti kielsi. Siihen loppuivat allergiat. Nyt kennel on meille elämäntapa.”

Myös eläintenhoitaja Joannalle työ husky-tilalla on toiveiden täyttymys. ”Tulin tilalle sesonkityöntekijäksi Helsingistä 2018, sain vakituisen paikan ja muutin Kuusamoon. Työskentely eläinten kanssa on aivan erityistä, koska ne ovat aina vastaanottavaisella ja hyvällä tuulella sekä tarvitsevat meitä ihmisiä.”

Vaikka tilalla on neljän kuukauden sesonki, töitä tehdään 365 päivänä vuodessa. Joka päivä tarhat siivotaan, koirat ruokitaan ja niiden kanssa seurustellaan sekä pidetään hauskaa ja katsotaan, että kaikki on kunnossa. Talvi on hektistä, kesä tasapainottavaa aikaa.

”Kesällä me vain rapsutellaan koiria ja saadaan nauttia vieläkin enemmän niiden seurasta sekä yhdessäolosta. Talvella keskitytään asiakkaisiin, jolloin on ihana nähdä heidän ilonsa. Valtaosa asiakkaistamme ei ole koskaan edes nähnyt lunta, joten kokemus on monelle todella ainutlaatuinen.”

Huskyt aloittavat jälleen konserttinsa. Joko voitaisiin taas lähteä?

Valoisasti pimeässä – joko tunnet Matrix LED -ajovalot?

Ajankohtaista & Uutta

Hae uuden ajan Škoda-mekaanikoksi – tie unelmien ammattiin

Ajankohtaista & Uutta

Škoda Enyaq RS iV:llä driftattiin jäällä uusiin ennätyksiin

Ajankohtaista & Uutta