20.5.2026
Kun unelmista tulee totta, mitä sen jälkeen? Ajankohtaista & Uutta

Kartturi Enni Mälkönen on saavuttanut rallimaailmassa unelmansa. Uusien saavutusten sijaan hän arvostaa nyt hetkeen pysähtymistä ja unelmiin vievällä matkalla kulkemisen merkitystä. Sama pätee rakkaaseen harrastukseen, luonnossa liikkumiseen.

Teksti Sari Okko, Kuvat Esko Tuomisto

Hämeenlinnassa asuva Enni Mälkönen (35 v) kurvaa Aulangonvuoren parkkipaikalle, josta matka jatkuu kävellen Aulangon näkötornille. Tästä näkövinkkelistä suomalaista kansallismaisemaa on ihailtu jo 120 vuotta.

Tarina kertoo, että paikalla viihtyi – ennen näkötornin rakentamista – myös säveltäjämestari Jean Sibelius retkeillen, puron solinaa ja tuulen suhinaa kuunnellen sekä saaden maisemista innoitusta säveltämiseen.

”Muistan lapsuudesta Tornikahvilan ja Joutsenlammen, jossa käytiin perheen kanssa ruokkimassa lintuja”, Enni sanoo. Samoissa maisemissa hän viihtyy edelleen.

”Luonnossa liikkuminen on hyvää vastapainoa työelämälle tai hektiselle ralliviikolle. Tänne voin tulla katsomaan kauniita maisemia, hengittämään raikasta ilmaa ja kuuntelemaan luonnon ääniä.”

Miten olisi 322 kivirappusen porrastreeni?

Ennen kuin kiivetään 33 metriä korkean graniittisen näkötornin huipulle, laskeudutaan komeita kivirappusia Aulangonjärvelle. Toukokuinen kevätsää on parhaimmillaan, valko- ja sinivuokot kukoistavat, linnut laulavat. Täällä jos missä on hyvä hengähtää.

”Juoksen lenkkejä useamman kerran viikossa kymmenen kilometrin molemmin puolin. Lenkkipoluille lähden kotiovelta, mutta niiden ohella tykkään liikkua luonnossa ilman urheilullisia tavoitteita. Kyse on rentoutumisesta ja rauhoittumisesta – ei suorittamisesta”, Enni kertoo.

Aulangon ulkoilualueella ja Sibeliuksen luontopolulla riittää puita vaikka halailtaviksi. Rinnettä alas vievät 322 rappusta vaativat jalkatyötä, mutta näkymät rinteestä palkitsivat – katsoipa sitten alas järvelle tai jyrkänteen sammaloitunutta kallioseinämää.

”Hyvä paikka porrastreenille”, Enni sanoo hymyillen, laulurastaan säestäessä vieressä.

Ison kallion äärellä on pieni olo

Portaat kuljettavat järven rantaan ja Karhuluolalle, joka on perhematkailijoiden ikisuosikki.

”Kun on ison kallion äärellä, tuntee itsensä aika pieneksi. Ja voi vain ihmetellä, millainen työ on ollut näkötornin ja portaikon rakentamisessa 1900-luvun alussa”, rakennusalalla työskentelevä Enni tuumii.

Karhuluola on jyrkänteen alle, Aulangonvuoren kallioon hakattu syvennys, jossa komeilee Robert Stigellin veistämä karhuperheveistos. Historiankirjat paljastavat, että Stigell veisti vuolukivisen patsaan Lapinlahden verstaassa Helsingissä ja lainasi Korkeasaaren eläintarhasta karhunpennun patsaan malliksi. Koska tämä työskentelytapa osoittautui varsin haastavaksi, uudeksi malliksi haettiin täytetty karhu Eläinmuseosta.

Hevosurheilun jälkeen rallin pariin

Enni on kotoisin Tuuloksesta, maaseudun rauhasta pieneltä paikkakunnalta, joka on sittemmin liitetty osaksi Hämeenlinnaa. Koska kodin naapurissa oli aikanaan maatalo ja siellä hevosia, Ennistä tuli heppatyttö jo ennen kouluikää.

”Olin lapsena aika harkitseva, mutta pienestä pitäen aina myös kilpailuhenkinen. Kasvoin hevosten kanssa, mikä edellytti selkeyttä, määrätietoisuutta ja jämerää otetta voidakseen hallita 600-kiloista eläintä”.

Teini-iässä Enni sai pitkän odotuksen jälkeen hankittua oman hevosen. Esteratsastus kantoi parikymppiseksi asti, kunnes elämä sai uuden suunnan hevosen loukkaannuttua ja kilpauran päätyttyä.

”Koska elämässäni oli yhtäkkiä paljon aikaa ja kilpailuhenkisyys piti suunnata johonkin, ralli oli luonteva valinta”, Enni kertoo.

Kartturiksi – se oli heti selvä peli

Luontevaksi valinnan teki se, että Enni asui ralliautojen pihapiirissä. Isä ajoi rallia ja Tuuloksessa oli paljon autourheiluharrastajia. Paikallisen Lammin Urheiluautoilijoiden kautta Ennille avautui mahdollisuus päästä kuskien kyytiin harjoittelemaan.

”Se oli ehkä se pienen paikkakunnan etu. Kaikki tunsivat toisensa ja oli helppo mennä kysymään, pääsisinkö joskus kyytiin treenipätkille.”

Ja Ennihän pääsi. Kun eteen tuli sopiva tilaisuus kartturin paikalle ensimmäistä kertaa, Enni ei empinyt. ”Se oli heti selvä peli, että tämä on minun juttuni.”

Onko esteratsastuksessa ja rallissa jotain samaa? ”No, on: vauhti ja vaaralliset tilanteet”, Enni vastaa hymyillen.

Suomalaiskartturit rallimaailman kärjessä

Hevosurheilun jälkeen heppahalli vaihtui rallitalliin ja moottoriurheilusta tuli Ennille yhä tavoitteellisempaa.

”Lähdin selvittämään, miten ralliuraa voisi viedä eteenpäin ja oppia lisää. Pääsin autourheilun kattojärjestö AKK:n kartturivalmennukseen, jota kautta sain paljon apua, tietoa ja hyviä kontakteja. Sitä kautta tutustuin myös kartturi Reeta Hämäläiseen.”

Vuosien varrella ystävykset ovat saavuttaneet paljon. Kohokohtiin kuuluu vuosi 2022, jolloin Enni voitti Sami Pajarin kanssa MM-sarjan WRC3-luokan mestaruuden. Vain pari kuukautta myöhemmin Reeta ja Emil Lindholm ajoivat mestaruuteen WRC2-luokassa.

”Jaamme Reetan kanssa kartanlukijoiden WRC-luokan mestaruuden ensimmäisinä naisina maailmassa”, Enni summaa. Vuonna 2024 palkintokaappiin tuli mestaruus myös WRC2-luokassa.

Tänä vuonna Enni ajaa Esapekka Lapin kanssa Škoda Motorsport Suomen tiimissä SM1-sarjaa Škoda Fabia RS Rally 2:lla. Lisäksi parivaljakko osallistuu rallin MM-sarjaan Hyundai Motorsportin ohjelmassa.

Ei se päämäärä, vaan matkalla oleminen

Portaita ylöspäin kiivetessä on päästy puoleenväliin näköalapaikalle. On aika miettiä unelmia.

”Helposti sitä sokeutuu ja keskittyy vain siihen, mitä tavoittelee. Sitten, kun saavuttaa jotain, jota on halunnut, haluaa taas jotain muuta ja seuraavaa”, Enni tuumii.

”Jos ajattelen rallimaailmaa, olen saavuttanut aika lailla kaikki unelmani. Tottakai aina voi kehittyä ja olla parempi, mutta tässä kohdassa sanoisin, että hienointa on ollut matka kohti unelmia, ei niinkään päämäärään pääseminen.”

”Se on kuin tämä hetki luonnossa. Vaikka on tietty piste, mistä lähtee ja tietää, että jossakin on paikka, mihin luontoretki loppuu, päämäärää hienompaa on pitää silmät ja korvat auki, jolloin voi nähdä ja kuulla paljon.”

Elämää unelmia eläen, ei niitä hakien

Ennin toteutuneisiin unelmiin kuuluvat muun muassa ralli SM1-luokan Suomen mestaruus, Tunturirallin voittaminen ja poronsarvien saaminen, WRC-luokan mestaruus ja kartturin paikka rallin kuninkuusluokassa. Näistä kaikista hän on kiitollinen, mutta on myös muuta.

”Omia saavutuksia suurempi missio on tehdä tyttöjen autourheilu-unelmista mahdollisia ja tuoda näkyväksi, että kovalla työllä voi päästä nousemaan huipulle. Haluan raivata esimerkilläni tietä ja auttaa siinä, että olemassa oleva unelman jyvä voi lähteä itämään”, Enni korostaa.

”Tätä varten meillä on oma likkojen yhteisö, jossa pyrimme järjestämään matalalla kynnyksellä erilaisia tapahtumia, jäärata-ajoa, nuotituskokeilua ja eri lajeihin tutustumista. Ajatuksena on, että mitä enemmän saamme tyttöjä ja naisia mukaan, sitä todennäköisempää on, että joku heistä nousee lajin huipulle ja pääsee toteuttamaan omia unelmiaan.”

Enni kokee, että ralli kuuluu kaikille. Elämä unelmien parissa jatkuu – ei niitä hakien vaan niiden parissa eläen.

5 kysymystä Ennille

Millainen kuljettaja olet siviilissä?

”Rauhallinen. Kuuntelen äänikirjaa. Nautin matkasta”, Škoda Elroq SportLinella ajava Enni vastaa.

Paljonko kilometrejä kertyy?

”Aika paljon tulee etenkin työajoa. Viime vuonna auton mittariin kertyi noin 50 000 kilometriä.”

Mitä teet lomalla?

”Silloin, kun on lomaa, liikuskelen luonnossa ja otan rauhallisesti. Rallin puolesta saan reissata riittävästi.”

Mikä rallissa on parasta?

”Vauhti ja adrenaliini sekä se, että kartturina pystyy kehittymään koko ajan ja haastamaan itseänsä.”

Mikä tekee kartturista mestarin?

”Rauhallisuus ja tarkkuus. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on saada kuljettaja suoriutumaan parhaalla mahdollisella tavalla kussakin hetkessä ja jokaisessa kilpailussa.”

Lue lisää Škoda Elroqista

Lue myös nämä

Uusi Škoda Epiq on saapunut – tutustu ja ihastu

Ajankohtaista & Uutta

Mitä pojat edellä, sitä isät perässä – Škodan Joustava

Ajankohtaista & Uutta

Elroq autotoimittajien koeajossa – katso kaikki arviot

Škoda mediassa
Rakenna Škoda Rakenna verkossa juuri sinulle sopiva Škoda Rakenna nyt
Tilaa uutiskirje Kuule ensimmäisten joukossa uusimmat Škoda-uutiset Tilaa