19.8.2022
Suomen MM-rallin ja Škodan juhlaa! Ajankohtaista & Uutta

Secto Rally Finlandin tapahtumatorilla Jyväskylän keskustassa ŠKODA oli näyttävästi esillä.

Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland ajettiin Jyväskylässä 4.-7.8.2022. ŠKODA näkyi monin tavoin kisan virallisena automerkkinä niin rallitaipaleilla, varikolla, tapahtumatorilla kuin kaupunkikuvassa. Kisoissa ajettiin kovaa ja rallikansa teki kaikkien aikojen yleisöennätyksiä.

TEKSTI: SARI OKKO

Maailman nopeimpana rallina tunnettua Suomen MM-rallia on ajettu jo vuodesta 1951. MM-rallielämys pääsi tänä vuonna jälleen loistoonsa täyttäen Jyväskylän ja Keski-Suomen autourheiluhuumalla. Kisapäivien aikana kaupungissa ei voinut olla huomaamatta, mistä on kysymys.

Tapahtuman sydämenä toimi messu- ja tapahtumakeskus Jyväskylän Paviljonki, josta löytyivät sekä rallitallien varikot että kilpailukeskus oheistapahtumineen ja aktiviteetteineen kaikenikäisten tapahtumavieraiden iloksi.

Vauhtia ja suurta urheilujuhlan huumaa

Kilpailun huoltoparkissa Jyväskylän Paviljongilla oli nähtävissä täyssähköinen ENYAQ Coupé RS iV, OCTAVIA RS iV, KODIAQ RS, SUPERB SportLine iV ja FABIA Monte Carlo sekä ensimmäistä kertaa Suomessa Škodan uusin WRC2-luokan ralliauto FABIA RS Rally2.

Harjun legendaarisella kaupunkierikoiskokeella nähtiin ŠKODA ENYAQ Coupé iV, ja etuautona toimi ENYAQ Coupé RS iV. Ennen kilpailijoita rallireittiä 0-auton tehtävissä kiersi ŠKODA KAROQ. Myös kisaorganisaation käytössä oli rallipäivien aikana useita ŠKODA-malleja.

Škodan osastolla tapahtumatorilla nähtiin täyssähköinen ENYAQ Coupé RS iV ja OCTAVIA RS iV sekä ensimmäistä kertaa Suomessa Škodan uusin WRC2-luokan ralliauto FABIA RS Rally2. Kuvat Esko Tuomisto

ŠKODA oli tänä vuonna MM-rallin suosituin automerkki, sillä kilpailuun starttasi kaikkiaan 14 ŠKODA Fabia Rally2 Evo tai R5 -autokuntaa. ŠKODA Motorsport Suomen autokunnat Emil Lindholm–Reeta Hämäläinen, Teemu Asunmaa–Ville Mannisenmäki ja Mikko Heikkilä–Samu Vaaleri lähtivät kisaan haastamaan WRC2-luokan kansainväliset kärkikuljettajat.

Kisoissa nähtiin sitä, mitä pitikin: vauhtia ja jännittäviä tilanteita, hektisiä huoltominuutteja, suuren urheilutapahtuman juhlaa, onnistumisia ja ulosajojakin. Rallikansa teki kisojen aikana uusia yleisöennätyksiä ja kilpailun kruunuksi autokunta Emil Lindholm-Reeta Hämäläinen ajoi WRC2-luokan voittoon.

Harjun kaupunkierikoiskokeella esillä oli ralliautojen ohella ŠKODA ENYAQ Coupé iV. Kuva Merita Mäkinen

Harjun kaupunkierikoiskokeella nähtiin ralliautojen ohella muun muassa ŠKODA ENYAQ Coupé iV. Kuva Esko Tuomisto

Nuoret ŠKODA-mekaanikot tositoimissa

TGS Worldwiden huoltopilttuussa tositoimiin pääsivät myös nuoret ŠKODA-mekaanikot. ŠKODA-maahantuoja Helkama-Auto Oy järjesti keväällä kilpailun, johon kutsuttiin kaikki ŠKODA-mekaanikot ympäri Suomen. Kilpailun tavoitteena oli löytää ŠKODA-mekaanikkoja Toni Gardemeisterin johtamaan TGS Worldwide -rallitiimiin Suomen MM-rallin ajaksi.

Voittajakolmikkoon valitut Hanna Skantz, Kimmo Korpi ja Janne Mäenpää pääsivät Jyväskylässä todellisiin tositoimiin ja osaksi Mikko Heikkilän ja Teemu Asunmaan mekaanikkotiimejä. Kolmikko sai esimakua kisoihin jo kesäkuussa SM Pohjanmaa Rallista Seinäjoella ja heinäkuussa testiajoista Moksissa. Secto Rally Finland osoitti, miten hyvin koulutetut ŠKODA-mekaanikot pystyvät toimimaan myös rallitiimissä.

”Oli mahtavaa päästä mukaan MM-kisoihin ja tuntea aidosti kuuluvansa TGS Worldwide -tiimiin. Meidät otettiin hienosti vastaan ja pääsimme tekemään oikeita töitä. MM-ralli on upea ja ainutlaatuinen tilaisuus elämässä, joka ei varmasti ikinä unohdu”, Hanna, Janne ja Kimmo summasivat.

Secto Rally Finland 2023 on jo työn alla. Näissäkin ralleissa mukana on ŠKODA.

TGS Worldwide -tiimin nuoret ŠKODA-mekaanikot Hanna Skantz, Kimmo Korpi ja Janne Mäenpää solahtivat merkkikorjaamomaailmasta neljäksi päiväksi MM-rallimaailmaan. Kuva Esko Tuomisto

ŠKODA Suomi tarjosi rallikansalle rallimakkarat mm. Rapsula2-erikoiskokeella vauhdikkaassa Kakariston mutkassa. Kuva Esko Tuomisto

Kisoissa nähtiin sitä, mitä pitikin: vauhtia ja jännittäviä tilanteita sekä suuren urheilutapahtuman juhlaa. Kuva Esko Tuomisto

Škoda Motorsport Suomen Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajoivat Jyväskylässä WRC2-luokan voittajiksi. Kuva Merita Mäkinen

Lue myös

Ei rallikisoja ilman mekaanikkoja

Ajankohtaista & Uutta

Škodan mekaanikkotrio pääsi tositoimiin Moksissa

Ajankohtaista & Uutta

Lindholmille ja Hämäläiselle Jyväskylä on erityinen paikka

Ajankohtaista & Uutta