5.6.2024
Seikkailusta seikkailuun – hetkiä Enyaqin matkassa Ajankohtaista & Uutta

Škoda tuotti puolen vuoden ajan iloisia yllätyksiä, kun Hetkiä, joista jää tarina -arvontaan osallistuneet saivat Enyaq Coupé -mallin kahdeksi viikoksi käyttöönsä. Tutustu kuuden voittajan tunnelmiin.

Teksti Sari Okko, Kuvat Esko Tuomisto ja seikkailijat

Škodan Hetkiä, joista jää tarina -kampanjassa oli mahdollisuus voittaa täyssähköinen Enyaq Coupé SportLine kahdeksi viikoksi käyttöön. Seikkailut ajettiin syyskuun 2023 ja helmikuun 2024 välillä. Kuudesta onnellisesta voittajasta kirjoitettiin kuusi tarinaa.

”Seikkailusta jäi hyvä fiilis”

Ensimmäisenä Enyaq-seikkailemaan lähti Toni Olkkonen perheineen.

Reissukuvia kertyi isän ja 5-vuotiaan Kasper-pojan yhteisiltä retkiltä, joilla käytiin muun muassa bongaamassa lentokoneita, ajelemassa lautalla, katsomassa isoja laivoja meren äärellä ja retkeilemässä kansanpuistossa.

Kahdessa viikossa ehtii paljon.

"Seikkailu tarjosi meille yhteistä aikaa. Missä ikinä ajeltiin, auto kiinnitti huomiota. Ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Tästä seikkailusta jäi hyvä fiilis”, Toni kertoo.

”Ehdottomasti hyvä kokemus. Nautin kovasti – samoin koko perhe”, Toni Olkkonen sanoo.

Jussi Keskisen mielestä Enyaq Coupéssa yhdistyvät sopivalla tavalla järki ja tunne. (Kuva Esko Tuomisto)

”Ensivaikutelma oli WAU”

Jussi Keskisen seikkailu vei Kolin kansallispuiston komeisiin maisemiin. Jussi oletti ennakkoon, että Enyaq olisi hyvä, mutta hän myöntää olleensa väärässä.

”Auto ylitti jopa korkealla olleet odotukseni”, Jussi sanoo hymyillen.

”Uusia autoja tulee markkinoille vuosittain paljon, mutta harvoin sykähdyttäviä, kuten Enyaq."

"Ensitapaamisen hetki on jäänyt mieleen. Kun hain voittoauton ajoon, ensivaikutelma oli WAU isoin kirjaimin. Auto teki vaikutuksen niin sisältä kuin ulkoa.”

”Haaveesta tuli totta”

Kaisa Siljamo haaveili täyssähköisestä Enyaqista yli vuoden, kunnes eteen tuli Škodan Hetkiä, joista jää tarina -kilpailu. Voitto teki haaveesta totta ja vahvisti tulevaa autovalintaa myönteisine yllätyksineen.

”Auto tarjosi arjen luksusta koko perheelle. Hyvä, etteivät lapset itkua vääntäneet, kun auto piti luovuttaa", Kaisa kertoo.

"Arvostan Enyaqin hiljaisuutta, tasaisuutta, taloudellisuutta, luotettavuutta, miellyttävyyttä, mukavuutta ja turvallisuutta kaikissa olosuhteissa. Auto kulkee vakaasti kuin raiteilla – ja on hyvännäköinen”.

Kaisa Siljamon seikkailuun mahtui paljon arjen pyörittelyä, mutta myös erityisiä hetkiä harrastusten kanssa.

Kimmo Ronkaiselle sähköautoilu oli iso hyppy tuntemattomaan. Mittariin kertyi noin 1300 kilometriä.

”Enyaq-kärpänen puraisi”

Joulukuussa 2023 seikkailemaan lähti Kimmo Ronkainen.

Ensitunnelmat täyssähköautoilun parissa yllättivät kaikin puolin iloisesti ja veivät mukaviin yhteisiin hetkiin perheen kanssa.

”Tämä oli kokonaisuutena hieno ja mieleenpainuva kokemus, jonka myötä sähköautoilukärpänen todellakin puraisi", Kimmo kertoo.

"Yllätyin, miten nopeasti kiinnyin autoon ja melkein liikutuin, kun auto piti palauttaa jälleenmyyjälle.”

”Meille ihan nappivalinta”

Markku Järventaustan tammikuinen seikkailu osui hetkeen, jolloin Suomessa elettiin kunnon talvea paukkupakkasineen ja lumisateineen.

Auto oli tuttu jo entuudestaan, mutta Enyaq teki tehtävänsä. Kokemuksesta jäi hyvä fiilis.

"Täytyy sanoa, että kyllä on hienosti tehty auto. Enyaq istuu meidän perheemme ajoprofiiliin optimaalisesti. Sähköauto on voimalinjana miellyttävä, tasainen ja tehokas – ihan nappivalinta”, Markku summaa.

”Škoda on onnistunut muotoilussa hienosti”, Markku Järventausta tuumii.

”Auton lataaminen oli lapsille uusi ja jännittävä kokemus”, Tanja Lammi kertoo.

”Se oli yhtä hymyä”

Tanja Lammi kertoo olleensa autoon tutustuessaan kuin lapsi karkkikaupassa.

”Olin niin innostunut, ettei se voinut jäädä huomaamatta. Tuli kihelmöivä tunne siitä, että nyt ollaan jonkin todella hienon äärellä.”

”Yksi muotoilun helmistä on kristallimaski valoineen, joka ikään kuin toivottaa tervetulleeksi ja sanoo taas lähtiessä heipat. Mieleenpainuviin asioihin kuuluu myös panoraamakattoikkuna."

"Suomen talvessa neliveto on ihan ehdoton – ei tarvitse arpoa, pääseekö mäessä tai risteyksessä eteenpäin vai jäädäänkö sutimaan.”

Tilaa uutiskirje Kuule ensimmäisten joukossa uusimmat Škoda-uutiset Tilaa